maanantai 21. joulukuuta 2015

Tämä vitamiini voi pelastaa aivosi

Aivoillasi on hämmästyttäviä kykyjä ja ne voivat parantaa itsensä.
Tällaista ei todennäköisesti kuule valtavirran lääketieteen taholta, erityisesti jos läheisesi kärsii aivohalvauksen, Alzheimerin taudin, Parkinsonin taudin tai jonkin muun dementiamuodon vaikutuksista.
Klinikallani (Sears Institute for Anti-Aging Medicine) olen nähnyt paljon aivovammaisia ihmisiä. Valitettavasti niin sanotut lääketieteen asiantuntijat pitävät heitä “toivottomina”.
Voin kuitenkin sanoa, että dementiassa ei ole mitään toivotonta syystä riippumatta. Oikeilla ravinteilla aivovamma voidaan usein korjata.

Malesialaisessa yliopistossa tehty tuore tutkimus tukee omalla klinikallani tekemini havaintoja vuosien varrella.
Näiden uusien tutkimusten mukaan eräs erityinen vitamiini ei vain ehkäise aivovauriota vaan voin auttaa korjaamaan sen.

Puhun vähälle huomiolle jääneestä E-vitamiinista nimeltä tokotrienolit.
Nämä ravinteet merkittävästi vähentävät aivojen arpikudosta eli valkoisen aineen vaurioita, joita esiintyy aivohalvauksessa Alzheimerin tauti- ja muilla dementiapotilailla. Tämä arpikudos ehkäisee aivosignaalien kulkua.
E-vitamiini on todellisuudessa kahdeksan vitamiinia yhdessä - neljä tokoferolia ja neljä tokotrienolia. Yhdessä ne muodostavat tärkeimmän tunnetun rasvaliukoisen antioksidantin.

Vuosikausia perinteinen lääketiede oli kiinnostunut vain tokoferoleista. Mutta klinikallani suorittamat tutkimukset ovat osoittaneet, että E-vitamiinin todellinen teho vanhenemisen estämisessä perustuu tokotrienolien voimaan.

Malesiassa University Teknology Maran tutkijat suorittivat kaksivuotisen tutkimuksen 121 vapaaehtoisella, joiden aivojen valkoinen aine oli vaurioitunut. Nämä vauriot aiheuttavat dementiaa, aivohalvausta ja Alzheimerin tautia.
Tutkimukseen valittiin satunnaisesti kaksi ryhmää, toiselle annettiin palmuöljystä uutettuja tokotrienoleja ja toiselle lumelääkettä.1

Kahden vuoden tutkimusajan loputtua lumeryhmän valkoisen aineen vauriot olivat lisääntyneet, mutta uusia valkoisen aineen vaurioita ei ollut muodostunut tokotrienoleja ottavassa ryhmässä.
Tokotrienolit ovat tehokkaimpia aseita vanhenemisen estämisen arsenaalissani ja ne ovat avainasemassa terveyden ylläpidossa yli kymmenellä tavalla.2
Ne auttavat
  • vähentämään hapettumista
  • pienentämään sydäntautiriskiä
  • alentamaan tulehdusta kohdistumalla suoraan tulehdusta aiheuttaviin molekyyleihin
  • vahvistamaan luustoa ja parantamaan mahahaavoja
  • ylläpitämään tervettä triglyseriditasoa
  • tukemaan normaalia verenpainetasoa
  • auttamaan ihoa pysymään sileänä ja nuorekkaana
Tokotrienolien on osoitettu ehkäisevän myös näön heikkenemistä ja jopa parantavan liikalihavuutta. Tutkimusten mukaan tokotrienolit ehkäisevät korkeasta insuliinitasosta johtuvaa painonnousua.3,4,5,6
Nämä voimakkaat antioksidantit ahmivat myös vapaita radikaaleja, biokemiallisia molekyylejä, jotka liittyvät syöpään ja vanhenemiseen. Ne voivat jopa ylittää aivoveriesteen hoitaakseen tehtävänsä.

Suosittelen tokotrienoleja suunnattoman tärkeänä ravinteena vanhenemisen estämiseen, koska ne suojaavat ja pidentävät telomereja, kromosomien päissä olevia hattuja, jotka määräät kunkin solun biologisen iän.7
Pidemmät telomerit merkitsevät nuorekkaampaa terveyttä. Lyhyemmät merkitsevät nopeampaa vanhenemista ja suurempaa alttiutta sairauksille ja lyhyemmälle eliniälle.

Omat tutkimukseni klinikallani ovat paljastaneet, että erityisesti gammatokotrienoli suojaa tehokkaasti telomereja. Toinen tutkimus Malesiasta osoitti, että gammatokotrienoleja saaneilla soluilla oli suoja telomerien lyhenemiseltä.8 Samalla gammatokotrienol säilytti solujen telomeraasitoiminnan. Telomeraasi on entsyymi, joka korjaa telomeria. Näin ollen gammatocotrienol tarjoaa suojaa ja uudistusta samassa paketissa.
Muut tutkimukset osoittavat, että kaikki neljä tokotrienolia - ei vain gammatokotrienolit - pidentävät telomereja soluissa.9

Tokotrienoleja saa lisäämällä niitä ruokavalioon:
Suosikkilähteeni on annaattoöljy. Ensimmäisen kerran keksin achiotepuun uutteen, annaatton, ollessani tutkimusmatkalla Andien vuoristossa. Tämä aine sisältää enemmän tokotrienoleja kuin mikään muu lähde. Ruokalusikallisessa on noin 15 mg.

Palmuöljy on myös hyvä tokotrienolien lähde.  Yksi ruokalusikallinen sisältää 8 mg.
Tokotrienoleja saa myös pähkinöistä ja tummista lehtivihanneksista.
Kourallinen cashewpähkinöitä, manteleita tai pistaasipähkinöitä antaa noin 2 mg. Yhdessä annoksessa lehtikaalta, parsakaalta tai pinaattia on 1-2 mg tocotrienoleja.

Useimmat ihmiset eivät saa riittävästi tokotrienoleja ravinnostaan, joten suosittelen sen ottamista ravintolisänä.
Ongelmana on kuitenkin, että E-vitamiiniravintolisät sisältävät yleensä vain tokoferol-muotoja. Varmista, että saat ravintolisiä, jotka sisältävät luonnollista E-vitamiinia, ei sen synteettistä muotoa. All-rac-alpha-tocopherol-acetate tai dl-alpha-tokopherol -muotoista E-vitamiinia tulisi välttää. Niiden turvallisuudesta ja siitä, tunnistaako edes keho tällaisia aineita on esitetty vakavia kysymyksiä.

Ota 50 mg tokotrienoleja kahdesti päivässä aterialla kuten kaikkia rasvaliukoisia vitamiineja.
Tocotrienolit ovat erittäin tehokas ja huokea tapa asettua vanhenemista ehkäisevälle polulle, joka tuottaa terveysosinkoja tulevina vuosina.

Käytän tätä tuotetta.

Suomennos Jussi Yli-Panula

Lähde: Al Sears, MD

Viitteet
  1. Gopalan Y1, Shuaib IL, et al. “Clinical investigation of the protective effects of palm vitamin E tocotrienols on brain white matter.” Stroke. 2014 May;45(5):1422-8. doi: 10.1161/STROKEAHA.113.004449. Epub 2014 Apr 3.
  2. Glynn RJ, Ridker PM, Goldhaber SZ, Zee RY, Buring JE. Effects of random allocation to vitamin E supplementation on the occurrence of venous thromboembolism: report from the Women's Health Study. Circulation 2007;116:1497-1503.
  3. Zhao L et al. “Gamma-tocotrienol attenuates high-fat diet-induced obesity and insulin resistance by inhibiting adipose inflammation and M1 macrophage recruitment.” Int J Obes (Lond). 2014 Jul 21. doi: 10.1038/ ijo.2014.124. iv
  4. KYW Medical Reports Sponsored By Independence Blue Cross. November 11, 2015
  5. Chong EW-T, Wong TY, Kreis AJ, Simpson JA, Guymer RH. Dietary antioxidants and primary prevention of age-related macular degeneration: systematic review and meta-analysis. BMJ 2007;335:755.
  6. Brown, L. “Gamma-tocotrienol from annatto oil ameliorates metabolic syndrome developed
  7. Tocotrienols Extend Telomeres and Prevent DNA Damage J Biomed Biotechnol. Makpol S, Durani LW, Chua KH, Mohd Yusof YA, Wan Ngah WZ.
  8. Makpol S, Abidin A, Sairin K, Mazlan M, Top G, Ngah W. “Gamma-Tocotrienol prevents oxidative stress-induced telomere shortening in human fibroblasts derived from different aged individuals.” Oxid Med Cell Longev. 2010;3(1):35-43.
  9. Makpol S et al. 2011. Tocotrienol-rich fraction prevents cell cycle arrest and elongates telomere length in senescent human diploid fibroblasts. J Biomed Biotechnol, 2011: 506171.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti