torstai 20. joulukuuta 2018

MOT Salvaa syöpälääkkeeksi - palaute

Kommenttini koskee MOT:n ohjelmaa 15.10.2018 Salvaa syöpälääkkeeksi https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/10/15/salvaa-syopalaakkeeksi-kasikirjoitus
Varsinainen ohjelma Yle Areenassa
https://areena.yle.fi/1-4303248

Ohjelmassa hämmästellään muun muassa aprikoosinsiemenien käyttöä syövän vaihtoehtohoitona. Kohdistan mielipiteeni vain tähän osaan ohjelmaa, silti kommentistani tuli pitkähkö.

Ohjelmassa esiintyy itsehoitoja syöpään monipuolisesti käyttävä Krister. 

Krister ”Saadakseni B17-vitamiinia söin ja syön yhä aprikoosinsiemeniä. Aamuin ja illoin 10 - 15 siementä.”

MOT Veera Salminen (syöpälääkäri, TAYS) ”Kuulostaa aika korkealta annokselta, koska Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto on määritellyt, että noin 20 aprikoosinsiementä päivässä voi aiheuttaa aikuiselle akuutin syanidimyrkytyksen oireita. Ja amerikkalainen viranomainen puolestaan sanoo, että 30 voi olla jo tappava annos aikuiselle.”

Kommentti (Jussi Yli-Panula, YP) Aprikoosinsiemenistä valmistettu amygdaliini/laetrile/B17-vitamiini kiellettiin jo 1970-luvulla. Kiellon takana olivat FDA, Amerikan lääkäriliitto ja Amerikan valtio. Oli aivan ilmeistä, että tämä epäpyhä allianssi pelkäsi laetrilen aiheuttavan loven syöpäteollisuuden voittoihin. FDA kunnostautuukin lähinnä lääketeollisuuden etujen ajajana, vaikka sen tehtävä alun perin oli kuluttajien edunvalvonta. Kun turvallista laetrileä (ravintolisä) ei enää saanut käyttää, jäljelle jäi vain aprikoosinsiemenet, jotka ovat Kristerin ja muiden syöpäohjelman osana. Irrottamalla suuremmasta asiayhteydestään ja taivastelemalla näiden siemenien sisältämän syanidin vaarallisuudella MOT:n ja Veera Salmisen agendana on syövän itsehoitojen kyseenalaistaminen ja halventaminen.

Noin 30 aprikoosinsiementä päivässä on määrä, joka on yleisesti osoittautunut turvalliseksi. Yliannostuksesta elimistö ilmoittaa pahoinvoinnilla. Pelottelijat keskittyvät aprikoosinsiemenien (laetrilen) sisältämään pieneen määrään syanidia. He eivät joko tunne tai tunnusta amygdaliinin toimintatapaa tai siitä annetaan puutteellista tietoa tai totuus salataan tarkoituksellisesti. Näyttää, että tällaisen johdattelun taustalla on pelkästään lääketeollisuuden pohjaton ahneus. Suuri yleisö on taipuvainen ottamaan peloittelun todesta varsinkin, jos “erotuomarilla” on valkoinen takki ja stetoskooppi. Aprikoosinsiemeniä on satoja vuosia käytetty ravintona ja parantavien ominaisuuksiensa vuoksi. Liikaa nautittuna mikä tahansa aine on myrkyllistä, jopa hengenvaarallista, ääriesimerkkinä vaikkapa epidemiaksi äitynyt opioidien väärinkäyttö.

Krister ”Niin, mutta kuolemansairas ei kysele viranomaisten näkemyksiä vaan tarttuu jokaiseen oljenkorteen.” 

MOT Veera Salminen ”Amygdaliini todettiin jo noin sata vuotta sitten haitalliseksi ja tehottomaksi syövän hoidossa. Silti se on varsinkin USA:ssa putkahdellut esiin aika ajoin, ja sille on keksitty uudenlaisia, väitettyjä, oletettuja toimintamekanismeja. Ja tämän markkinoimiseksi sille myös keksittiin nimitys B17-vitamiini.”

Kommentti YP Amygdaliíni, B17-vitamiini ja laetrile merkitsevät usein samaa asiaa. 
Syanidi kohdistuu vain syöpäsoluihin, joissa laukaisijana toimii syöpäsolun glukosidaasi. Terveet solut eivät sisällä glukosidaasia, joten syanidin vapautumista ei tapahdu.
Amygdaliinia esiintyy luonnostaan pähkinöissä, manteleissa ja monien hedelmien siemenissä ja erityisesti aprikoosinsiemenissä.

Ensimmäisenä amygdaliinin tunnistanut Dr. Eugene Krebs nuorempi antoi tälle aineelle nimen B17-vitamiini, koska se kemialliselta rakenteeltaan muistutti lähinnä B-monivitamiinia. 

Laetrile on amygdaliinin tiivistetty, puhdistettu muoto, joka on tarkoitettu käytettäväksi laboratoriotutkimuksissa ja syöpähoidossa.

Tiettyjen ravintolisien kanssa laetrile muodostaa tehokkaan syöpähoidon samalla kun se vahvistaa kehon immuniteettijärjestelmää. Laetrile on osoittautunut olevan yksi tehokkaimmista ja kiistanalaisimmista syövän luontaishoidoista. Seikoista, jotka johtivat laetrilen kieltämiseen voi lukea https://terveystuuletusta.blogspot.com/2018/05/laetrile-syopahoidon-salailu.html

Dr. Binzelin kirjassa Hengissä ja terveenä on myös laetrile-tutkimus. Uusimpiin kuuluu 2014 Saksassa tehty tutkimus Laetrile Stops Cancer Growth (linkki jutun lopussa).

Veera Salminen Kaksi kolmasosaa Suomen kaikista syöpäpotilaista paranee nykyään lääketieteellisellä hoidolla. Useampi kuin koskaan aiemmin.

Kommentti YP “Syöpäkasvaimen kutistaminen saattaa tarjota tilapäisen helpotuksen, mutta se ei tarjoa pitkäaikaista paranemista, ellei syövän kantasoluja eliminoida”, sanovat Stanfordin lääketieteellisen oppilaitoksen tutkijat.
Tämä on itse asiassa yksi pääsyistä, miksi perinteiset syöpähoidot eivät estä syövän uusiutumista kuukausia tai vuosia myöhemmin. Journal Clinical Oncology -lehdessä julkaistun 14-vuotisen tutkimuksen mukaan viiden vuoden elinaika sytostaatteja käyttävillä syöpäpotilailla oli vain 2,1 %. (The Truth About Cancer)

Viisi tosiasiaa laetrilestä

  1. Terveet solut sisältävät rodaneesi-nimistä entsyymiä. Syöpäsoluissa rodaneesia ei ole. Niissä on betaglukosidaasia, entsyymiä, joka laukaisee bentsaldehydin ja syanidin tuloksena syöpäsoluja tuhoava täsmämyrkky.
  2. Dr. Antonio Jimenezin mukaan laetrilellä on useita positiivisia vaikutuksia. Välittömän syövän vastaisen vaikutuksen lisäksi sillä on muun muassa kipuja lievittäviä ominaisuuksia. Hän kuvaa laetrileä turvallisena, tehokkaana osana kokonaisvaltaista syöpähoitoa.
  3. Amygdaliinia saa ensisijaisesti aprikoosinsiemenistä, jotka luonnontuotteina ovat FDA:n kieltojen ulottumattomissa. Syöpäpotilaille Dr. Jimenez suosittelee 20-40 siementä päivässä.
  4. Vuonna 1974 tiedekirjoittaja Ralf Moss tuli Memorial Sloan-Kettering Cancer Centerin palvelukseen. Keskukselle oli annettu tehtäväksi testata laetrileä. Lue lisää laetrilen vaiheista http://terveystuuletusta.blogspot.com/2015/10/luonnon-salainen-vitamiini-syopaan.html
  5. Laetrile on kielletty, mutta se on laillista Meksikossa, missä useat klinikat käyttävät sitä.
Kuinka laetrile toimii syöpää vastaan
Laetrile tappaa syöpäsoluja ja vahvistaa immuniteettijärjestelmää kahdella eri tavalla.
Amygdaliini koostuu glukoosista ja kahdesta toksisesta aineesta bentsaldehydi ja syanidivety. Terveet solut sisältävät rodaneesi-nimistä entsyymiä. Rodaneesi suojaa soluja neutraloimalla amygdaliinin sisältämän bentsaldehydin ja syanidin muuttaen ne hyödyllisiksi ravinneyhdisteiksi muun muassa tiosyanaatiksi, joka tunnetaan luonnollisena verenpaineen säätelijänä. Se osallistuu myös B12-vitamiinin tuotantoon.

Syöpäsoluissa ei kuitenkaan ole rodaneesia. Sen sijaan niissä on betaglukosidaasi-entsyymiä. Betaglukosidaasi laukaisee bentsaldehydin ja syanidin tuottaen täsmämyrkyn, joka tappaa syöpäsolun. Griffin selittää tämän tapahtuman yksityiskohtaisemmin kirjassa World Without Cancer.

On vielä toinenkin tapa, jolla keho taistelee syöpää vastaan, nimittäin terveen immuniteetin kautta. Vuorokaudessa syntyy normaalisti noin 100 miljardia uutta valkosolua. Nämä solut etsivät ja tuhoavat kaiken keholle haitallisen. Syöpäsoluja peittää ohut proteiinikerros, jolla on negatiivinen sähkövaraus. Tämä varaus hylkii negatiivisesti varautuneita valkosoluja. Onneksi haima tuottaa riittävän määrän entsyymejä, jotka kykenevät syövyttämään tämän suojakalvon mahdollistaen valkosolujen hyökkäyksen syöpäsolujen kimppuun. Mutta, jos haima on heikko tai epäterve tai syöpä kasvaa liian nopeasti, nämä entsyymit eivät ehdi mukaan. Tällöin laetrile tulee mukaan toimien haimaentsyymien kanssa syöpää vastaan samalla, kun se vahvistaa immuniteettijärjestelmää.

Yksi laetrilehoidon positiivisista sivuvaikutuksista on, että kehossa syntyy enemmän B12-vitamiinia. Lisäksi laetrilehoitoa on hyvä täydentää C-vitamiinilla. C- ja B12-vitamiini voivat yksistään olla syöpähoitoja.

Dr. Antonio Jimenez, Hope4Cancer instituutin perustaja ja lääketieteellinen johtaja Meksikossa sanoi, että suoran syövän vastaisen ominaisuuden lisäksi laetrilellä on useita positiivisia vaikutuksia. Se lievittää kipuja ja lisää hyvinvointia. Hän kuvaa laetrileä turvallisena, tehokkaana tekijänä kokonaisvaltaisessa syöpähoidossa.

Kirjassaan World Without Cancer Edward G. Griffin kirjoittaa: “B17:n positiivisia sivuvaikutuksia: ruokahalu paranee, paino lisääntyy, verenpaine laskee, hemoglobiini paranee ja punasolut lisääntyvät, kipu lakkaa tai lievittyy ilman lääkkeitä, vastustuskyky muita sairauksia vastaan paranee. Kun laetrile tuhoaa syöpäsoluja, se samalla ravitsee terveitä soluja.”

Mistä laetrileä eli amygdaliinia/B17-vitamiinia saa
Yhdysvalloissa FDA on tehnyt laetrilen hankkimisen lähes mahdottomaksi, mutta aprikoosinsiemeniä saa laillisesti. Meksikossa laetrileä saa suonensisäisesti annettavana nesteenä ja tablettina. Amerikkalaiset matkustavatkin suurin joukoin Meksikoon hoitoon.
Laetrile on laillista myös Saksassa ja osissa Aasiaa. Suonensisäinen laetrile näyttää myös olevan vapaa myrkyllisyydestä. Ongelmia saattaa ilmetä, jos potilas käyttää liian monta aprikoosinsiementä. Myrkyllisyys ilmenee pahoinvointina, oksenteluna, päänsärkynä, kuumeena ja saamattomuutena. Tällöin siemeniä syödään vähemmän. (Huom. sytostaatitkin aiheuttavat voimakasta pahoinvointia, silti asiasta ei tehdä sen kummempaa numeroa.)

National Cancer Instituten entinen sytokemiaosaston johtaja Dr. Dean Burk on henkilökohtaisesti tutkinut B17-vitamiinia. Hän kuvasi tätä ainetta: ”Kun lisäämme laetrileä syöpäviljelmään, näemme syöpäsolujen kuolevan kuin kärpäset edellyttäen, että mukana on myös glukosidaasi-entsyymiä.”
B17-vitamiinin toimintatavasta on erinomainen kliininen analyysi kirjassa B17 Metabolic Therapy — In The Prevention And Control Of Cancer. Dr. Burk sanoi myös, että todiste laetrilen tehosta on esitetty ainakin viidessä riippumattomassa laitoksessa kolmessa maassa.

Laetrilen kanssa käytetään tavallisesti useita ravintolisiä sekä entsyymejä trypsiini ja chymotrypsiini. Nämä entsyymit mahdollistavat laetrile-molekyylien vaikutuksen täydellä teholla. Tästä ravintoterapiasta voi lukea Dr. Philip Binzelin kirjasta Alive and Well. Suomeksi kirja on ilmestynyt nimellä Hengissä ja terveenä - lääkärin kokemuksia ravintoterapiasta syöpäpotilaiden hoidossa. Tämän 119-sivuisen kirjasen painos on loppunut, mutta pyynnöstä lähetän sen
ilmaiseksi PDF:nä sähköpostin (lootuskirja@kolumbus.fi) liitteenä. Vaikka kirja ilmestyi suomeksi jo 2001, Binzelin sanoma on edelleen hämmästyttävän ajankohtainen.

Dr. Binzel joutui koko uransa ajan vainon kohteeksi Amerkan lääkäriliiton, FDA:n ja Amerikan valtion taholta. Kirja on lohdullista luettavaa sikäli, että Binzel voitti kaikki häntä vastaan nostetut oikeustoimet. Binzelin potilaista 83 % oli elossa 19 vuotta syöpädignoosin jälkeen. Laetrilen ohella Binzel käytti useita ravintolisiä sekä kahta entsyymiä. Ravintoterapia on Hengissä ja terveenä -kirjan sivulla 77.

Uusimpia laetriletutkimuksia: New Laetrile study in Germany (August 2014): "Stops Cancer Growth" https://www.change.org/p/requesting-that-sloan-kettering-cancer-center-acknowledge-their-positive-laetrile-studies/u/8035905
Yleistä pohdiskelua
Jutustani (linkkitiedostoineen) tuli näin pitkä johtuen osittain siitä, että itsehoidoissa käytetyistä aineista lääkärit tavallisesti sanovat, että niiden “tehosta ei ole näyttöä”. Tällä tavalla kiusallisesta aiheesta päästään eroon ilman perusteluja. Näin siitäkin huolimatta, että yhä useammat ihmiset saavat syöpädiagnoosin. Vuonna 1972, jolloin sota syöpää vastaan julistettiin, syöpään sairastui noin yksi kymmenestä, kun suhde on nyt noin yksi kolmesta. Syöpäkuolleisuus lisääntyy, vaikka viralliset hoidot ovat kiistatta parantuneet näiden vuosien aikana. Pitäisikö koululääketieteen “nöyrtyä” ottamaan rinnalle vaihtoehtoisia hoitoja - vaikka vain kokeiluna? Merkitsisikö tämä pikkusormen antamista...? Suostuisiko lääketeollisuus, kun esimerkiksi insuliinipotentaatiohoidossa sytostaatin osuus on vain noin 20 %. Hoito tehostuisi ja sivuvaikutukset olisivat minimaaliset. Hiukset säästyisivät! Entä voisiko sytostaatin kanssa käyttää kurkumiinia, jonka on yksistäänkin todettu olevan lähes syöpälääkkeen veroinen? Kyse olisi siis rinnakkaiselosta, jonka toteuttamiseksi olisi tehtävä myönnytyksiä. Koko terveyden huolto hyötyisi. Lukija osaa päätellä kummalle osapuolelle se olisi helpompaa.

Tässä vain viitteellisiä ajatuksia maallikolta, jonka mielestä vastakkainasettelusta pitäisi päästä. Vastakkainasettelu alkoi jo 1900-luvun alussa. Lue http://terveystuuletusta.blogspot.com/2015/11/terveydenhuollon-ja-laakekartellien.html

Lopuksi hatunnosto ohjelmassa esiintyneille Kristerille, Marialle, Karitalle, Marille ja Ann-Katrille rohkeasta ulostulosta. Olette tienraivaajia! Muutos lähtee ruohonjuuritasolta.


Lähde Cancer Tutor
Jussi Yli-Panula
Vaasa

tiistai 8. toukokuuta 2018

Beta glukaani immuniteetin vahvistamiseen

Webster Kehr, Cancer Tutor
Syöpä (tai muu sairaus) ei yksinkertaisesti voi olla kenessäkään, jonka immuniteettijärjestelmä on terve.

Amerikan syöpäinstituutin perustaja Bob Wright sanoi, “Yksikään lääkäri ei ole koskaan parantanut ketään mistään maailman historiassa. Ihmisen immuniteettijärjestelmä parantaa ja se on ainut, mikä parantaa.”

Tohtori Rashid Buttar sanoi, “Syöpä on ensinnä immuniteetin ongelma. Et voi saada syöpää, jos immuniteettijärjestelmäsi on ehjä.”

Tohtori Scott-Mumby sanoi, “Monet ihmiset - minä olen yksi heistä - pitää syöpää ensinnä immuniteettijärjestelmän sairautena. Erityisesti omassa nykymaailmassamme ei ole mitään, mikä estää soluja vioittumasta ja muuttumasta harhautuneiksi soluiksi. Myrkkyjä on vain liian paljon.

“Mutta hyvä immuniteettijärjestelmä havaitsee ne hyvin nopeasti ja poistaa ne. Syöpä on siis hyvin vahvasti immuniteettijärjestelmän sairaus. Niinpä immuniteettijärjesetelmän auttamiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen. Se tarkoittaa, että on tunnettava oikeat ravinteet, jotka auttavat sitä. Se merkitsee myös sen toimintaa haittaavien stressien poistamista.”

Nyt ymmärrämme immuniteetin merkityksen sairauksia vastaan. Jos sinulla on syöpä, saatat ihmetellä missä immuniteetti meni vikaan ja kuinka sitä voi auttaa?

Immuniteetin heikentyminen voi johtua monista tekijöistä: riittämätön uni, stressi, väärä ruokavalio, liikkumattomuus, jne.

Mitä on beta glukaani?
Beta glukaanit kuuluvat fysiologisesti aktiivisiin yhdisteisiin nimeltä “”biologisen vasteen muokkaajia” ja ne tarkoittavat hiivan, sienien ja merilevien soluseinämien rakenneosia.

Teknisesti beta glukaani on immuniteetin muokkaaja, joka tekee immuniteettijärjestelmän älykkäämmäksi. Se voi auttaa kohottamaan immuniteettijärjestelmän vastetta niin, että keho voi luonnollisesti estää ja tuhota syöpää. Aivainasemassa tässä on termi immuniteetin muokkaaja. Se ei ole  immuniteetin tehostaja. Immuniteetin tehostajia ovat aineet kuten, echinacea ja ternimaito. Beta glukaani muokkaa tai aktivoi, mutta ei koskaan tehosta liikaa, mikä on avain tämän tuotteen turvallisuuteen.

Lääkäri ja filosofian tohtori Vaclav Vetvicka sanoo kirjassaan, “On muita aineita, jotka stimuloivat immuniteettijärjestelmää. Glukaanit ovat kuitenkin omassa luokassaan, koska nuo muut aineet voivat stimuloida immuniteettijärjestelmää liikaa. Tämä merkitsee, että ne voivat pahentaa asiaa autoimmuunisairauksissa, kuten lupus, MS-tauti, nivelreuma, allergiat ja hiivareaktiot. Glukaanit kuitenkin stimuloivat immuniteettijärjestelmää, mutta ei koskaan siinä määrin, että se tulee ylitoimintaiseksi. Lisäksi, glukaani on yksi niistä harvoista luonnollisista immuniteetin muokkaajista, joiden koostumuksen ja toimintamekanismin me tunnemme.”

Beta glukaani on turvallinen ja täysin luonnollinen kuitumolekyyli, jota tiedemiehet ympäri maailmaa tutkivat. Itse asiassa beta glukaani on eniten tutkittu luonnollinen immuniteetin muokkaaja maailmassa. Yhä useammat klassisen koulutuksen saaneista lääkäreistä alkavat herätä ja käyttää ja/tai suositella sen käyttöä. He havaitsevat sillä olevan monia hyötyjä ei vain immuniteettijärjestelmälle vaan myös tiettyjen lääkkeiden kanssa ne tuottavat paremman tuloksen syövän voittamisessa.

Glukaaneja saadaan monista eri lähteistä riippuen kunkin maan luonnonvaroista. Suosituimpia lähteitä ovat hiiva, sienet, vilja, merilevä. (Glukaaneja voidaan eristää melkein kaikista hiivalajeista. Wikipeidan mukaan käytössä on nykyään 1500 lähdettä.)  Kaikista näistä erilaisista läheteistä johtuen valinta täytyy tehdä huolellisesti.

Mikä beta glukaani on paras?
Jos et halua lukea kaikkia tutkimuksia ja laboratoriokokeita, voit ostaa Transfer Point Beta Glucania, jota suosittelen.

Laaja tutkimus- ja testausluettelo on sivun lopussa niitä varten, jotka haluavat itse nähdä tutkimus- ja kokeilutulokset. Voit lukea lisää beta glukaanista ja nähdä millaisia muut immuuniravintolisät kuten MGN-3, NSC-24, RM-10 Ultra ja muut yli 50 ovat Transfer Point Beta Glucaniin verrattuna.

Haastattelussa tohtori Vetvickalta kysyttiin: “Jos minulla olisi syöpä tai jos haluaisin välttää sitä, minkä beta glukaanin minun pitäisi ostaa?”

Tohtori Vetvicka vastasi: “Esitimme saman kysymyksen itsekin! Niinpä suoritimme tutkimuksen nimeltä B-1-3 Glucans, Silver Bullet vai Hot Air? Kaupallisesti tarjolla olevien beta glukaanien immunologisten toimintojen arviointi. Totesimme, että USA:n Transfer Point Glucan #300 oli tehokkain syöpää vastaan.”

Tohtori Vetvicka, Ph.D.
Tohtori Vetvickalla on tutkimuksia yli 20 vuodelta, 200 vertausarvioitua julkaisua, seitsemän kirjaa ja viisi kansainvälistä patenttia. Hän on maailman johtava Beta glukaanin tutkija ja Amerikan immunologiyhdistyksen jäsen. Tällä hetkellä hän on Louisvillen yliopiston patologian osaston johtaja ja James Graham Brownin syöpäkeskuksen tutkija. Tohtori Vetvickan tutkimuksissa ja kirjoissa käsitellään enimmäkseen immuunijärjestelmän aiheita, syöpää ja beta glukaania.

Hänestä voi lukea lähemmin tästä.


Vetvickan haastattelu Cancer Tutor -sivulla

Beta glukaani on hyväksytty lääkkeenä Japanissa, Australiassa, Etelä-Koreassa ja Taiwanissa immuniteetin tukihoitona syöpään 30 viime vuoden aikana.

Syövän ohella beta glukaani on vain alkua sille, mitä tämä mahtava ravintolisä voi tehdä. Sanan mukaisesti tuhannet tutkimukset osoittavat, että tämä tuote voi

  • suojella infektioilta
  • alentaa kolesterolia
  • alentaa verensokeria
  • vähentää stressiä
  • lisätä vasta-ainetuotantoa
  • parantaa haavoja
  • auttaa säteilypalovammoissa
  • estää elohopean aiheuttamaa immuniteetin heikentymistä
  • auttaa diabeteksessa
  • estää syövän leviämistä
Louisvillen lääketieteellinen oppilaitos työskentelee muiden syöpätutkimuskeskusten kanssa testaamalla beta glukaania syöpäpotilaiden immuniteetin vahvistajana.

Tohtori Gordon Rossin johtaman Brownin syöpäkeskuksen tutkijat keksivät, että beta glukaani voi merkittävästi vahvistaa immuunivastetta hiirillä, joihin istutettiin syöpäkasvaimia. Tätä hoitoa testataan nyt ensimmäistä kertaa ihmisillä Louisvillen yliopistossa ja Memorial Sloan-Ketteringin syöpäkeskuksessa New Yorkissa.

Lisäksi, tohtori Gordon Ross on joidenkin tutkimustensa mukaan onnistunut alentamaan potilaiden kasvaimen painon lähes puoleen.

Yleisiä kysymyksiä beta glukaanista
K: Miksi emme ole aikaisemmin kuulleet beta glukaanista?

V: Jo yli 50 vuoden ajan beta glukaanin vaikutuksia on tutkittu yliopistoissa, lääketieteellisissä oppilaitoksissa, opetussairaaloissa ja jopa Kanadan puolustusministeriössä. Tämä ravintolisä on kuitenkin ollut liian kallis suurelle yleisölle, jotta se olisi ollut mahdollisuuksien rajoissa. Viimeaikaiset läpimurrot valmistusprosesseissa ovat tehneet tästä ravintolisästä kannattavan.

Tohtori Vetvicka sanoi, “On muistettava, että vuodesta 1983 beta glukaani on Japanissa ollut virallinen lääke ja käytössä siitä lähtien.

Kiinalainen ja japanilainen lääketiede on enemmän kiinnostunut tuloksista, joten jos jokin toimii, sitä käytetään.

Euroopassa ja Yhdysvalloissa on tiedettävä kaikki. On tiedettävä tarkkaan, kuinka kukin molekyyli vaikuttaa, kuinka kauan, kuinka nopeasti, minne se menee jne. Jollei tätä ymmärretä täysin, mitään ei hyväksytä täällä.”

K: aiheuttaako hiivasta valmistettu beta glukaani hiivainfektion tai hiiva-allergian tai pahentaako se näitä?

V: Ei. Beta 1, 3-D glukaani on perusteellisesti puhdistettu oluthiivasta (Saccharomyces cerevisiae) eikä sisällä riittävästi hiivaproteiineja, jotka aiheuttaisivat allergisen reaktion. Beta glukaani ei myöskään ole elävää hiivaa, siksi se ei voi aiheuttaa tai pahentaa hiivainfektiota. FDA on luokitellut Beta 1, 3-D glukaanin yleisesti turvalliseksi  (Generally Regarded as Safe = GRAS).

K: Onko beta glukaanin ottaminen turvallista lääkkeiden kanssa?

V: Reseptilääkkeiden kanssa otetulla beta glukaanilla ei ole mitään tunnettuja haittavaikutuksia. Todellisuudessa tutkimusten mukaan beta 1, 3-D glukaani parantaa monien lääkkeiden tehoa, mukaan lukien infektioita, kolesterolia alentavat ja sytostaattilääkkeet. On kuitenkin huolehdittava, että sitä ei oteta immunosuppressanttien kanssa (elinsiirtopotilaat).

K: Uskotko, että beta glukaaneilla on paikka lääketieteen tulevaisuudessa?

Tohtori V: “Epäilemättä beta glukaani lopulta hyväksytään lääkkeenä. Sen vaikutukset ovat niin merkittävät, että sitä tullaan virallisesti käyttämään vakavien sairauksien hoidossa.”

K: Voinko vain syödä leipää tai sieniä saadakseni kaiken tarvitsemani beta glukaanin?

V: Vaikka uuden Cheerios beta glukaanin mainokset TV:ssä johdattavat uskomaan muuta, vastaus on ehdoton ei. Täyshiivat eivät yksistään muodosta optimaalista beta glukaanin lähdettä. Kokohiivojen beta glukaanipitoisuus ei ole riittävä ja saattaa johtaa epäpuhtauksiin, jotka estävät glukaanimolekyylien biologiset vaikutukset. Lisäksi, niiden suuresta koosta johtuen suolistosolut eivät normaalisti fagosytosoi niitä, siksi teholtaan riittämättömiä glukaaneja pääsee kehoon.

Runsas sienien syöminen on kuitenkin hyvä alku, ja niitä paljon syövillä japanilaisilla on vähemmän syöpää sienien runsaasta beta glukaanipitoisuudesta johtuen.

K: Kuinka tiedämme, että beta 1, 3-D glukaani vahvistaa immuniteettijärjestelmää?

V: Vuosikymmeniä tutkijat ovat tutkineet tapaa, jolla beta 1, 3-D glukaani vaikuttaa immuniteettijärjestelmään. Louisvillen, Tulanen ja Harvardin yliopiston tutkijat ovat julkaisseet tuhansia tieteellisiä tutkimuksia. Näissä tutkimuksissa kuvataan yksityiskohtaisesti, kuinka beta 1, 3-D glukaani vaikuttaa immuniteettijärjestelmään. Monet näistä tutkimuksista ovat osoittaneet beta glukaanin olevan erittäin tehokas immuunimodulaattori.

K: Miksi oluthiivan beta glukaanit ovat parempia kuin muut beta glukaanilajit?

V: Tutkimusten mukaan oluthiivasta puhdistetut beta glukaanit vahvistavat immuniteettijärjestelmää paremmin kuin mikään muu beta glukaanilaji, koska ne ovat runsaasti haaroittuneita ja biologisesti aktiivisia hiukkasia. Transfer Point Beta 1, 3-D Glucan on tehokkaasti puhdistettu oluthiivan soluseinämistä (Saccharomyces cerevisiae) muodostaen kaikista puhtaimman beta 1, 3-D glukaanin tiivistetyssä muodossa edullisimpaan hintaan. Tutkimukset osoittavat, että meidän beta 1, 3-D glukaanimme on ylivertainen immuuniteetin muokkaaja.

K: Stimuloiko beta glukaani immuniteettijärjestelmää liikaa?

V: Ei. Beta glukaani on immuniteetin muokkaaja. Se sitoutuu tiettyyn reseptorikohtaan immuunisolujen pinnalla. Tämä sitoutuminen parantaa näiden immuunisolujen valmiutta hyökätä minkä tahansa itselle vieraaksi koetun kohteen (virukset, bakteerit, sienet, syöpä, loiset) kimppuun. Näiden kohteiden, jotka koetaan itseen kuulumattomaksi, olemassa olo saa nämä immuunisolut stimuloitumaan.

K: Paljonko beta glukaania tarvitsen päivittäin immuniteettijärjestelmäni vahvistamiseen?

V: Immuniteettijärjestelmä on sitä vahvempi mitä enemmän beta glukaania otetaan. Kun Transfer Point -merkkiä (erittäin tehokas beta 1, 3-D glukaani) otetaan suun kautta päivittäin, immuniteettijärjestelmä vahvistuu suuresti. Tarve syöpäpotilailla määräytyy kehon painon mukaa.

Beta glukaanista saa suurimman hyödyn ottamalla sitä tyhjään vatsaan veden kanssa. Sitten odotetaan 30 minuuttia ennen syömistä tai juomista.

Hoitavaan vaikutukseen tarvitaan 1 kapseli jokaista 22,5 painokiloa kohden päivässä.
45 kg = 1,000 mg päivässä (2 kaps)
80 kg. = 2,000 mg päivässä (4 kaps)
102 kg ja kaikki ylittävät painot = 2,500 mg päivässä (5 kaps)

Nämä annokset koskevat vain Transfer Point Beta Glucania. Monilla markkinoilla olevilla muilla tuotteilla ei ole parantavaa vaikutusta lainkaan.

Nuoremmalle terveelle ihmiselle annosehdotus on 100 mg päivässä immuniteetin tukemiseen.

Vanhemmille ihmisille, jotka haluavat maksimituen immuniteetilleen ehdotetaan 500 mg 22,5 painokiloa kohden päivässä.

K: Onko hyvä ottaa beta glukaaneja syövän ehkäisemiseen?

Tohtori Vetvicka: “Kyllä, Vahva immuniteettijärjestelmä suojaa syövältä ja monilta muilta sairauksilta. On kuitenkin muistettava, että olen tiedemies, en liikemies, joka myy glukaania.

En voi antaa takuita, että vältyt syövältä tai muulta sairaudelta, koska on vielä paljon sellaista, mitä emme tunne. Vaikka voimme sanoa, että beta glukaanit ovat merkittävimpiä immuniteetin vahvistajia syöpää vastaan, jotka tunnemme, niitä ei ole testattu kaikkia syöpiä vastaan.

“Altistumme päivittäin myös karsinogeeneille, jotka ovat erittäin vahvoja. On varmaa, että beta glukaani tehoaa moniin karsinogeeneihin, mikä vähentää syöpäriskiä paljon.”


Monet näistä kysymyksistä ja vastauksista ovat peräisin:

    Suomennos Jussi Yli-Panula
    Lähde Cancer Tutor

    Beta glukaania saa myös EU-maasta

    Transfer Point Beta Glucania toimittaa myös Spectrum Supplements Tämä tiedoksi niille, jotka haluavat välttää tullimuodollisuudet ja veron, jotka on suoritettava kolmansista maista (esim USA) tilatuista tuotteista. Suom. huom.

    * * * * * *
    Studies on beta glucan and cancer
    Cancer and Tumors

    • Beta 1,3-Glucan Cancer Research (overview of research)
    • ß-Glucans in promoting health: Prevention against mutation and cancer
    • (Mutation Research 2007)
    • Medicinal importance of fungal ß-(1-3), (1-6)-glucans
    • (Mycological Research 2007)
    • Therapeutic Intervention with complement and ß-Glucan in Cancer
    • (Immunopharmacology 1999)
    • Oral ß-Glucan adjuvant therapy converts nonprotective Th2 response to protective Th1 cell-mediated immune response in mammary tumor-bearing mice
    • (Folia Histochemica et Cytobiologica)
    • ß-Glucan, a “Specific” Biologic Response Modifier That Uses Antibodies to Target Tumors for Cytotoxic Recognition by Leukocyte Complement Receptor Type 3 (CD11b/CD18)1
    • (The American Association of Immunologists 1999)
    • CR3 (CD1 ib, CD18): a phagocyte and NK cell membrane receptor with multiple ligand specificities and functions
    • (Clinical and Experimental Immunology 1993)
    • Regulation of CR3 (CD11b/CD18)-dependent natural killer (NK) cell cytotoxicity by tumor target cell MHC class I molecules
    • (Clinical and Experimental Immunology 1999)
    • Soluble b-Glucan Polysaccharide Binding to the Lectin Site of Neutrophil or Natural Killer Cell Complement Receptor Type 3 (CD11b/CD18) Generates a Primed State of the Receptor Capable of Mediating Cytotoxicity of iC3b-Opsonized Target Cells
    • (Journal of Clinical Investigation 1996)
    • Effects of ß-glucans on benign hyperplasia of prostate
    • (Herbert Open Access Journals, Pathology Discovery 2014)
    • The application of fungal ß-glucans for the treatment of colon cancer
    • (Anti-cancer agents in medicinal chemistry 2013)
    • ß-Glucans and their applications in cancer therapy: focus on human studies.
    • (Anti-cancer agents in medicinal chemistry 2013)
    Chemotherapy and Radiation
    • Beta 1,3-Glucan Radiation Research (overview of research)
    • Effect of Beta Glucan on White Blood Cell Counts and Serum Levels of IL-4 and IL-12 in Women with Breast Cancer Undergoing Chemotherapy: A Randomized Double-Blind Placebo-Controlled Clinical Trial
    • (Asian Pacific Journal of Cancer Prevention 2014)
    • Positive Effects of Oral ß-Glucan on Mucositis and Leukopenia in Colorectal Cancer Patients Receiving Adjuvant FOLFOX-4 Combination Chemotherapy
    • (Asian Pacific Journal of Cancer Prevention 2014)
    • Oral WGP Beta Glucan Treatment Accelerates Myeloid Recovery after Radiation Exposure
    • (BTR: Unified Science & Technology for Reducing Biological Threats and Countering Terrorism 2003)
    • Glucan-immunostimulant, adjuvant, potential drug
    • (World Journal of Clinical Oncology 2011)
    • Orally Administered marine (1-3)-ß-D-glucan Phycarine stimulates both humoral and cellular immunity
    • (International Journal of Biological Macromolecules 2007)
    Monoclonal Antibodies and Cancer
    • Yeast-Derived B-Glucan Augments the Therapeutic Efficacy mediated by Anti-Vascular Endothelial Growth Factor Monoclonal Antibody in Human Carcinoma Xenograft Models (Clinical Cancer Research 2008)
    • Beta-Glucan enhanced killing of renal cell carcinoma micrometastases by monoclonal antibody G250 directed complement activation
    • (International Journal of Cancer 2004)
    • Oral (1-3),(1-4)-B-D-Glucan Synergizes with Antiganglioside GD2 Monoclonal antibody 3F8 in the Therapy of Neuroblastoma
    • (Clinical Cancer Research 2002)
    • Yeast whole glucan particle (WGP) ß-Glucan in conjunction with antitumor monoclonal antibodies to treat cancer
    • (Expert Opinion in Biological Therapy 2005)
    • ß-Glucan Functions as an adjuvant for monoclonal antibody immunotherapy by recruiting tumoricidal granulocytes as Killer Cells
    • (The Journal of Cancer Research 2003)
    • Mechanism by which orally administered ß-1,3-Glucans enhance the tumoricidal activity of antitumor monoclonal antibodies in murine tumor models
    • (Journal of Immunology 2004)
    • C5a-Medicated Leukotriene B4-Amplified Neutrophil Chemotaxis is essential in tumor immunotherapy facilitated by Anti-Tumor monoclonal antibody and ß-Glucan
    • (Journal of Immunology 2005)

    tiistai 1. toukokuuta 2018

    Laetrile-syöpähoidon salailu

    Uusi filmi Second Opinion paljastaa totuuden 40-vuotisesta Laetrile-syöpähoidon salailusta
    Kirjoittaja Dr. Mercola

    Jos olet tarpeeksi vanha, saatat muistaa 1970-luvun kiistan Laetrilestä, jolla ehkäistiin syövän leviämistä. New Yorkin Memorial Sloan Kettering Cancer Center oli tämän myrskyn silmässä.

    1970-luvun alussa Amerikan sota syöpää vastaan oli täydessä käynnissä ja Sloan Ketteringiä pidettiin yhtenä maailman johtavana syöpätutkimuskeskuksena.

    Mutta Sloan Kettingin johtokunta lakaisi Laetrilen positiiviset löydöt maton alle, kun se osoittautui kannattamattomaksi.

    Yksi maailman arvostetuimmista syöpätutkijoista tohtori Kanematsu Sugiura suoritti Laetrile-tutkimuksen. Yksi henkilö - ja vain yksi - on astunut esiin ja kertonut totuuden siitä, mikä osoittautui yhdeksi moitittavimmista salailuista syöpätutkimuksen historiassa.

    Vuonna 1974 nuori tiedetoimittaja Ralph Moss oli juuri saanut ensimmäisen työpaikan Sloan Ketteringin suhdetoimintaosastolla, mutta pian hän huomasi olevansa keskellä Laetrile-fiaskoa.

    Heinäkuussa 1977 Moss ei enää ollut halukas valehtelemaan työnantajansa puolesta. Niinpä hän paljasti totuuden Sloan Ketteringin käyttäytymisestä laajaa julkisuutta saaneessa lehdistötilaisuudessa. Seuraavana työpäivänä hän sai potkut ja hänet talutettiin nopeasti ovelle aseistettujen vartijoiden toimesta.

    Tämä tarina kerrotaan uudessa dokumentissa Second Opinion: Laetrile at Sloan Kettering 1 ja 2. Siinä Moss sisäpiiriläisenä paljastaa Laetrilen salailun kokonaisuudessaan. Hän on myös kirjoittanut siitä kirjan nimeltä Doctored Results.

    Eric Merola on palkittu dokumentaristi, jonka aikaisempaan tuotantoon kuluu Burzynski: The Movie ja Burzynski—Cancer is Serious Business, Part II. Ralph Mossille kokemus oli elämää muuttava ja hän on sen jälkeen paneutunut arvioimaan riippumattomasti perinteisiä ja ei-perinteisiä syöpähoitoja.

    Melko yllättävää on, että valtavirran media on antanut positiivisia arvosteluja tästä dokumentista ja on ehkä merkki aikojen muuttumisesta.

    Mitä on Laetrile?
    Laetrile on patentoitu lääke, joka valmistetaan luonnollisesta yhdisteestä amygdaliinista, jota esiintyy monien hedelmien kuten aprikoosin, luumun, mantelin ja persikan siemenissä.

    Laetrile tunnetaan myös amygdaliinina eli B17-vitamiinina, vaikka on hyvin vähän näyttöä, että se voitaisiin luokitella vitamiiniksi.

    Amygdaliini sisältää glukoosia, benzaldehydiä ja syanidia. Syanidin uskotaan olevan aktiivinen syöpää tuhoava aine Laetrilessä. Syanidi on toksinen kaikille soluille, joten Laetrilen toksisuus on huolenaihe. Jotkut Laetrilen kannattajat väittävät, että se on toksisempi syöpäsoluille. Syanidimyrkytyksen saaminen omenansiemenistä tai manteleista on erittäin epätodennäköistä.

    Vuonna 1924 Laetrileä valmistettiin amygdaliinista ja mainostettiin syöpähoitona. Vuoteen 1978 mennessä arviolta 70 000 amerikkalaista oli käyttänyt sitä, vaikka se on ollut kielletty vuodesta 1960. Useimmat hankkivat Laetrileä Tijuanan klinikoista. Tämä aine on edelleen laillinen Meksikossa.

    Tohtori Sugiuran tutkimukset
    Tohtori Kanematsu Sugiura vietti suurimman osan urastaan Memorial Sloan Kettering Cancer Centerissä kirjoittaen yli 250 tutkimusta ja saaden lukuisia palkintoja mukaan lukien Japanin lääkäriliiton korkein kunnianosoitus merkittävistä panostuksistaan syöpätutkimuksessa.

    Tutkiessaan Laetrileä, joka oli aiemmin leimattu “puoskarilääkkeeksi”, tohtori Sugiura havaitsi Laetrilellä olevan hyvin positiivisia vaikutuksia, koska se ehkäisi pahanlaatuisten kehokasvaimien leviämistä laboratoriohiirillä.
    Verrokkiryhmissä, jotka saivat vain tavallista suolaliuosta, keuhkokasvaimet levisivät 80-90 prosentilla eläimistä. Laetrileä saaneilla kasvaimet levisivät vain 10-20 prosentilla.

    Sitten salailu
    Vuoteen 1974 mennessä löydöt olivat niin positiivisia, että Sloan Kettering siirtyi kliinisiin kokeisiin - mutta yhtäkkiä kaikki muuttui. Keskus alkoi siirtää Laetriletutkimuskokeilujaan pois tohtori Sugiuralta muille tutkijoille. Mutta aina, kun uudet kokeet hiukankin viittasivat positiiviseen tulokseen, tutkimus mitätöitiin naurettavista syistä.

    Jopa Sloan Ketteringin tutkijat, jotka olivat aiemmin tukeneet Sugiuran tutkimuksia, alkoivat luonnehtimaan Laetrileä huiputukseksi, vaikka mikään tutkimuksissa ei ollut muuttunut mitätöimään Sugiuran löydöt. Vastustuksesta huolimatta tri Sugiura pysyi lujasti tutkimuksissaan.

    Heti tultuaan Sloan Ketterigin palvelukseen Ralph Moss oli ystävystynyt  Sugiuran kanssa, joka innoissaan esitteli löytönsä Laetrilestä. Kun tilanne kääntyi huonoon suuntaa, Moss oli yhtäkkiä vaikean pulman edessä.

    Hänen ainoa valintansa oli valehdella tukeakseen työnantajaansa tai kertoa totuus ja uhrata työpaikkansa ja mahdollisesti uransa. Hän yritti vuotaa Sugiuran tutkimusasiakirjat New York Timesin päätoimittajalle, mutta ne eivät koskaan nähneet päivänvaloa.

    Viimeisenä keinona Moss yritti selviytyä heinäkuussa pidetyssä lehdistötilaisuudessa, joka osoittautui viimeiseksi työpäiväksi Sloan Ketteringillä. Häntä varoitettiin enää milloinkaan astumasta laitokseen. Mikä aiheutti tämän äkillisen jyrkän muutoksen Laetrilen suhteen?
    Juuri ennen Laetrilekiistaa Sloan Kettering hoiperteli nolona ihotautilääkäri William T. Summerlinin aiheuttaman tutkimuspetoksen takia. Vuonna 1974 Summerlin tutki immuniteetin siirtoa ja väitti onnistuneensa tekemään ensimmäisen ihonsiirron mustasta hiirestä valkoiseen hiireen - melkoinen tieteellinen urotyö, koska eläimet eivät olleet geneettisesti yhtäläisiä.

    Pian teknikot havaitsivat, että musta “väri” valkoisessa hiiressä voitiin pyyhkiä pois pumpulitupolla, mikä paljasti Summerlinin vain värjänneen ihon mustalla tussilla. Lisätutkimukset osoittivat, että monet Summerlinin aiemmista tutkimuksista olivat myös väärennöksiä. 


    Sloan Kettering ei halunnut joutua valokeilaan mistään muusta, mikä vähänkään muistuttaisi puoskarointia, ja Laetrileä pidettiin kiistanalaisena. Ongelmaa mutkisti se, että Laetrilemyönteistä liikettä oli johtanut äärioikeistolainen John Birch Society, johon keskus ei halunnut samastua. Huomioitava oli myös Sloan Ketteringin johtokunnan muodostavat jäsenet.

    Sloan Ketteringin johtokuntaan kuului lääke- ja petrokemianteollisuuden silmäntekeviä.
    Ralph Mossin mukaan Laetrilepeittely tulee ymmärrettäväksi vain, kun sitä tarkastellaan “syöpäpolitiikan” suurennuslasin läpi. Mossin mukaan Sloan Ketteringin johtokunnan jäsenet olivat ‘Kuka on kukin’ -sijoittajia petrokemianteollisuudessa ja muussa saastuttavassa teollisuudessa. Toisin sanoen sairaalaa johtivat ihmiset, jotka olivat vaurastuneet investoimalla eniten syöpää aiheuttaviin asioihin maailmassa.

    Johtokunnan enemmistön muodostivat suurimpien, syöpälääkkeitä tuottavien yhtiöiden toimitusjohtajat, joiden etujen mukaista oli edistää sytostaattihoitoja ja horjuttaa luontaishoitoja. Esimerkiksi sekä Bristol-Myers Squibbin (maailman johtava sytostaattilääkkeiden valmistaja) toimitusjohtajalla ja varatoimitusjohtajalla oli korkea asema johtokunnassa. Seitsemällä yhdeksästä sairaalan vaikutusvaltaisesta jäsenestä  oli kytköksiä lääketeollisuuteen. Sairaalakin sijoitti näiden lääkeyhtiöiden osakkeisiin. Johtokuntaan kuului myös suurimpien tupakkayhtiöiden Phillip Morrisin ja RJR Nabiscon johtajia. Moss kirjoittaa:

    “Tätä taustaa vasten ei ole yllättävää, että Sugiuran  löydöt eivät miellyttäneet hänen työnantajaansa. Se, mitä laboratorioissa tapahtuu, ei juurikaan kiinnosta johtokunnan jäseniä. Sen oletetaan aina johtavan uuteen patentoituun lääkkeeseen, joka pitää kassavirran liikkeessä heidän suuntaansa. He eivät juurikaan ymmärtäneet Sugiuran tutkimuksen merkitystä, mutta oivallettuaan sen suuri hämminki valtasi heidät. Jos syövän parantaminen löytyisi vaatimattoman aprikoosinsiemenen uutteesta, se olisi hirveä taloudellinen isku syöpäteollisuudelle.”

    “Kukaan ei maksa 70 tuhatta dollaria uudesta syöpälääkkeestä, jos Laetrileä voi ostaa 75 sentillä.” Sanat ovat William W. Vodran (Associate Chief Counsel for Drugs at the USFDA). Sloan Ketteringin johtokunta todennäköisesti oivalsi, että Laetrile ei tarjonnut toivoa kannattavana syöpähoitona, joten se oli pantava matalaksi.

    Liiketoiminnan ahneus ei tunne rajoja
    Laetrilen tarina ei poikkea Stanislaw Burzynskin ja Nicholas Gonzalezin tarinoista. Niissä tehokas syöpähoito vaiennettiin niiden toimesta, joiden varsinaisena tehtävänä on suojella yritysten pankkitilejä. Syövän paradigma perustuu myrkyllisiin lääkkeisiin, vaarallisiin leikkauksiin ja kalliisiin koneisiin. Tämä järjestelmä voi tuottaa valtavan suuria rahamääriä, ja sitä uhkaavat tahot maksavat kovan hinnan.

    Valtavirran lääketiede haluaa, että sitä pidetään tieteeseen perustuvana lääketieteenä, silti se vastustaa ja kieltää tieteeseen perustuvan näytön yhä uudestaan. Mikään ei ole muuttunut paljoakaan sen jälkeen, kun Laetrile vaiennettiin vuonna 1974. “Tiede” ei ehkä olekaan niin luotettava kuin haluaisimme uskoa. Kerta toisensa jälkeen näemme järkyttävän lääketiedepetoksen, erityisesti äärimmäisen tuottavassa syöpäteollisuudessa.

    Lääkeyhtiöt ovat mestarillisesti orkestroineet nykyisen lääketieteellisen järjestelmän luomalla järjestelmän, joka antaa vaikutelman tieteeseen perustuvasta lääketieteestä, kun se todellisuudessa on menetelmä, jonka tarkoituksena on lisätä heidän voittojaan.

    Toinen Laetrilen tutkija tohtori Harold Manner oli Loyolayliopiston biologiaosaston johtaja 70-luvun lopulla. Kaksi hänen oppilaistaan tohtori Tom Michalson ja tohtori Steve Disanti oli minun luokallani lääketieteen oppilaitoksessa ja heidän kokemuksensa Laetrilestä vastaavat tämän kirjoituksen yksityiskohtia.

    Nykyiset Laetriletutkimukset vahvistavat Sugiuran tutkimuksia, mutta anteeksipyyntöä Sloan Ketteringiltä ei ole kuulunut.

    Laetriletutkimus ei lakannut siksi, että Sloan Kettering hautasi sen 40 vuotta sitten. Monet uudemmat tutkimukset vahvistavat tohtori Sugiuran työn. Ne tukevat hänen johtopäätöstään, että Laetrile näyttää vähentävän syövän leviämistä, vaikka se ei ole parannus. Laetrilellä ja amygdalinilla saattaa olla hyödyllisiä vaikutuksia myös muihin sairauksiin, kuten munuaistautiin.

    Elokuu 2014: Uudessa saksalaisessa tutkimuksessa amygdalin vähensi rakkosyövän kasvua ja leviämistä.

    Toukokuu 2013: Amygdalin ehkäisee munuaisfibroosia kroonisessa munuaistaudissa. Tutkijat päättelivät, että se “on tehokas fibrooseja estävä aine, jolla saattaa olla merkitystä munuaistaudissa.”

    Helmikuu 2013: Amygdalin tuottaa apoptoosin (solukuolema) kohdunkaulasoluissa. Tutkijoiden mukaan se saattaa tarjota uuden hoitovaihtoehdon kohdunkaulansyöpää sairastaville potilaille.

    Elokuu 2006: Amygdalin tuottaa apoptoosin myös eturahassyöpäsoluissa.

    Helmikuu 2003: Persikansiemenistä peräisin olevalla amygdaliinilla on syöpäkasvaimia torjuvia vaikutuksia, jotka ovat verrattavissa vihreän teen epigallokatekiinigallaatin vaikutuksiin.

    Nykyisistä tutkimustuloksista huolimatta mitään takaisinvetoa (tai anteeksipyyntöä) Sloan Ketteringin taholta ei löydy. On surullista, että valtaosa syöpää koskevasta informaatiosta väittää, että Laetrile on hyödytön syöpähoitona. Laetrile oli mahdollisuus, joka menetettiin. Tällainen harhaanjohtava tieto rehottaa teollisuudessa ja todellisina kärsijöinä ovat syövän kourissa olevat ihmiset, joilta evätään hoito, joka mahdollisesti voisi pelastaa heidät tai pidentää heidän elinaikaansa. Tosiasia on, että tohtori Sugiura oli sekä pätevä että rehellinen, mutta kiitosten sijasta hän ei saanut muuta kuin murhetta, koska hän sattui astumaan poliittiseen herhiläispesään.


    Lähde www.mercola.com

    sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

    Budwigin syöpädieetti

    Miksi palaan vielä Buwigin ohjelmaan syövän ehkäisyssä ja hoidossa? Siksi, että se on halpa ja yksinkertainen toteuttaa kotona. Siinä käytetään tavallisia elintarvikkeita - raejuustoa ja pellavansiemenöljyä - joten hyödyn tavoittelu kaupallisesti ei ole mahdollista.
    Budwigin ohjelmaa käsitellään myös seuraavissa artikkeleissa:
    Tohtori Johanna Budwigin syöpädieetin kehitti saksalainen biokemisti ja lääkäri Johanna Budwig 1950-luvulla. Tohtori Budwig keksi, että syöpäpotilailla on aina suuri fosfatidien ja lipoproteiinien puutos. Terveillä ihmisillä tällaista puutosta ei ole. Tämän puutteen seurauksena solujen happipitoisuus on alentunut. Niinpä Johanna Budwig kehitti yksinkertaisen ruokavalion palauttamaan hapen soluihin. Hän havaitsi, että tyydyttyneet rasvat eivät sisältäneet Pi-elektroneja. Pi-elektronit muistuttavat sytytystulppia, jotka edistävät soluhengitystä. Pi-elektronit tekevät soluille mahdolliseksi ottaa ja kuljettaa happea sekä poistaa kuona-aineita. Tohtori Budwig keksi, että tyydyttämättömät rasvat ja pellavansiemenöljy muodostavat parhaan Pi-elektronien lähteen. Nämä tyydyttämättömät rasvahapot (linoleeni- ja linoleiinihappo) eivät vain palauta happea kehon soluihin, vaan ne korjaavat kaikkien solujen rasvakalvot ja tekevät sen poistamalla ratkaisevan tärkeiden fosfatidien ja lipoproteiinien vajauksen. Näistä syövässä on aina suuri puutos.

    Yksi ongelma kuitenkin oli. Kuinka Johanna Budwig voisi saada pellavansiemenöljyn tyydyttämättömät rasvahapot syöpäpotilaiden soluihin? Ainoastaan vesiliukoiset yhdisteet voivat päästä soluihin ja hyväkään rasvaliukoinen öljy ei siksi pääse soluihimme. Monia vuosia kestäneiden kliinisten tutkimusten jälkeen tohtori Budwig keksi, että yhdistämällä pellavansiemenöljyn ja raejuuston rikkipitoiset aminohapot pellavansiemenöljy muuttuisi vesiliukoiseksi ja käyttökelpoiseksi soluille. Raejuuston merkitys Budwigin dieetissä on korostunut viime aikoina. Raejuusto ei ainoastaan muuta pellavansiemenöljyä vesiliukoiseksi vaan se palauttaa hapen soluihin estämään syöpämutaatioita. Se sisältää kaksi ainetta, jotka estävät syöpää parhaalla mahdollisella tavalla.

    Ensimmäinen aine on rikki. Rikki auttaa puhdistamaan kehoa ja estämään syöpäsolujen kasvua. National Cancer Instituten mukaan rikkiyhdisteet altistavat solut solujakautumistuotteiden aiheuttamalle stressille. Koska syöpäsolut jakautuvat hyvin nopeasti, ne aiheuttavat enemmän stressitekijöitä kuin normaalit solut. Siis rikkiyhdisteet vaurioittavat syöpäsoluja paljon enemmän kuin normaaleja soluja. Toinen raejuustoheran aine
    (nestemäinen osa) on oikeakierteinen maitohappo. Tämä maitohapon positiivinen muoto suurina annoksina normalisoi solun pH:n terveelle 7,4:n tasolle, mikä on ratkaisevan tärkeä syövästä toipumisessa.

    Toiseksi, pH:n normalisoiminen edistää adrenaliinin tuotantoa ehkäisemällä glukoosin kertymistä soluihin. Glukoosin kertymisen ehkäiseminen on olennainen syövästä toipumisessa, kun hiivasienen kaltaiset bakteerit käyttävät glukoosia ravinnokseen ja rikkovat solun Krebsin syklin (happisykli), jolloin solut muuttuvat syöpäsoluiksi.

    Kolmanneksi, raejuustoheran oikeakierteinen maitohappo neutraloi kasvaimen toksisen vasenkierteisen maitohapon myrkyttömään raseemiseen muotoon. Tämä on erittäin tärkeää, koska se poistaa virikkeen solujakautumisen lisääntymiseltä. Neljänneksi, raejuuston hera ehkäisee tehokkaasti mikrobeja ja viruksia. Heran laktoferriini ja laktoferrisiini ehkäisevät bakteereja, hiivaa, sieniä ja protozoaloisia.

    Kun normaalit solut menettävät kyvyn happiaineenvaihduntaan viruksista, bakteereista, hiivasienistä johtuen (muuttaen solut syöpäsoluiksi), näiden mikrobien tuhoaminen on ensiarvoisen tärkeää syövästä toipumiselle. Viimeksi, raejuustohera edistää monien eri immuunipuolustussolujen kuten lymfosyyttien, makrofagien/monosyyttien, humoraalisen immuunivasteen ja vasta-ainevasteen kasvua.

    Syövän vaihtoehtohoidon asiantuntijat pitävät Budwigin dieettiä ensisijaisena syöpädieettinä nykymaailmassa ja he eivät ole yksin. Johanna Budwigin dieetin teho hoitaa aggressiivisiakin syöpiä, kuten aivosyöpää, on niin vakuuttava, että sen osatekijöitä pellavansiemenöljyä ja raejuustoheraa tutkitaan nyt Yhdysvaltojen hallituksen toimesta tavoitteena määrittää sen syövän vastaiset edut. Erinomaisia tuloksia on jo nähtävissä kliinisissä tutkimuksissa.

    keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

    Pähkinät voivat parantaa aivojen toimintaa

    Jos on olemassa yksi ravintoneuvo, jonka voin täysin luottavaisena antaa, se on “Syö pähkinöitä”.

    Ensiksi, pähkinät ovat erinomainen rasvoja sisältävä välipala, jolla voi korvata hiilihydraatteja, joita jokainen syö liikaa. Lisäksi ne ovat käteviä ja herkullisia. En muista, kuinka monta kertaa minulla ei ole ollut aikaa kokonaiseen ateriaan ja selvisin muutamalla kymmenellä grammalla pähkinöitä ilman, että olisin tuntenut laiminlyöneeni ravitsemusta tai kylläisyyttä.

    Pähkinöillä on erityisiä hyviä vaikutuksia kognitiivisiin kykyihin.
    Jos haluat pienentää Alzheimerin taudin riskiä ja parantaa aivojen kykyä selviytyä psyykkisistä haasteista, sinun tulisi täydentää päivittäistä ruokavaliotasi pähkinöillä.
    On tärkeää nauttia erilaisia pähkinöitä. Tutkimukset osoittavat, että pähkinät ovat monella tavalla hyödyllisiä aivoille niiden lajista riippuen.

    Loma Linda University’ssä tehdyn tutkimuksen mukaan pähkinöiden syöminen vaikuttaa erilaisiin aivotaajuuksiin ja siten mielentoimintoihin.
    Tässä tutkimuksessa tutkijat havaitsivat, että pistachipähkinät olivat parhaita gamma-aaltojen voimistajia. Tällaiset aallot parantavat aivojen kykyä käsitellä tietoa, ylläpitää muistia, havaita aistiärsykkeitä ja parantaa unta.

    Toisaalta tutkijat kertoivat, että maapähkinät (jotka ovat palkokasveja, ei pähkinöitä) parantavat merkittävimmin delta-aaltoja, jotka ovat yhteydessä immuunivasteisiin, parantumiseen ja myös unen syvyyteen.

    Vähentävät tulehdusta aivoissa
    Tufts yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan saksanpähkinät alentavat erityisen tehokkaasti haitallista tulehdusta aivoissa. Näiden tutkijoiden mukaan saksanpähkinöiden luonnolliset yhdisteet parantavat aivojen immuunisolujen, mikroglian toimintaa.

    Mikrogliasolujen tehtävänä on suojella aivoja tulehdukselta samalla, kun ne poistavat vahingollisia kuona-aineita aivokudoksesta. Kuten jo mainittiin, jotkut nimittävät mikroglioja aivojen “jätteenkerääjiksi”.

    Kun mikroglia-solut toimivat huonosti aiheuttaen tulehdusmuutoksia, jotka saavat immuunisolut vahingoittamaan neuroneja, aivotoiminta ja muisti kärsivät. Mutta laboratoriokokeissa Tuftsin tutkijat totesivat, että saksanpähkinän ravinteet vaikuttavat kalsiumin liikkumiseen aivosoluissa, mikä pitää mikroglia-solut aisoissa. Toiset kokeet osoittavat, että saksanpähkinät estävät amnesiaa eli muistikatoa estämällä tärkeää aivojen välittäjäaineen, asetyylikoliinin hajoamisen liian nopeasti.

    Saksanpähkinän hyödyllisyys ei pääty tähän. Tutkimus (Beth Israel Deaconess Medical Center, Boston) osoittaa, että saksanpähkinät vaikuttavat myös aivojen osaan, joka tunnetaan oikeanpuoleisena saarekkeena. Tämä on aivojen alue, josta et ehkä ole koskaan kuullut. Se on kuitenkin tärkeä osa aivokudosta, erityisesti silloin, kun halutaan pitää paino kurissa.

    Pähkinät hillitsevät liikasyöntiä
    Kun oikeanpuoleinen saareke on käytössä, ihminen tekee terveellisempiä ravintovalintoja, jolloin hän ei todennäköisesti jatka syömistä koettuaan kylläisyyden tunteen.

    Bostonissa suoritetut kokeet osoittavat, että saksanpähkinöitä käyttävien ihmisten oikeanpuoleiset saarekkeet kiirehtivät toimimaan, kun ilmenee houkutus mässäillä välipaloilla.

    On mielenkiitoista, että jotkin näistä tutkimuksista vahvistavat tapoja, joita perinteiset parantajat ovat tuhansia vuosia käyttäneet hoitaessaan näillä pähkinöillä ja kasveilla.

    Kuvaava esimerkki: Lähi-idän tutkijoiden mukaan pistachipähkinät ja pistachikasvi ovat olleet keskeisiä aivojen vahvistamisessa ja aivohäiriöiden hoidossa hyvin pitkään. Esimerkiksi pistachikasvin pihkaa käytettiin vatsavaivoihin jo 3000 vuotta sitten.

    Muinaisen Persian lääketieteessä tätä pihkaa käytettiin maksa-, munuais- ja ruoansulatusongelmiin. Nykyaikainenkin tutkimus on osoittanut, että sitä voidaan käyttää paksusuolen syöpään. Pistachipihkaa ei ehkä löydy nykyisistä luontaistuotekaupoista.

    Useimpien luontaishoitojen tapaan pähkinöiden vaikutukset eivät rajoitu vain yhteen kehon osaan. Ne auttavat jokaisen fysiologisen elimen terveyttä.

    Parhain terveisin

    Lee Euler, MD


    Suomennos Jussi Yli-Panula


    torstai 22. helmikuuta 2018

    Aloe Arborescens syöpäohjelma

    Lähde Cancer Tutor


    Aloe Arborescens ohjelma syövän ehkäisyyn ja hoitoon on ollut olemassa jo monia vuosia ja todistetusti se tehoaa pitkälle edenneisiin syöpiin. Ohjelma alkoi Brasiliassa, sitten se matkasi Eurooppaan ja lopulta Amerikkaan.

    Ohjelman tarkoituksena on parantaa immuniteettia nopeasti. Mutta vaikutustavoista riippumatta se poistaa turvallisesti syöpäsolut ja täydentää kehon ravinteilla.

    Tästä ohjelmasta on kirjoitettu useita hieman toisistaan eroavia kirjoja. Katolinen pappi Isä Romano Zago kehitti virallisen ohjelman ja kirjoitti kirjan hoidon historiasta ja sen käytöstä. Kirja on nimeltään Cancer Can Be Cured! Kirjassa on pitkä luettelo vakuuttavista tapaustutkimuksista eri syöpälajeissa.

    Isä Romano Zago luettelee myös monia kasvien sisältämiä ravinteita ja osoittaa, että hoito on täysin haitaton. Yliannostuksen saaminen tästä tuotteesta olisi vaikeaa, joskaan ei mahdotonta.

    Koska kyseessä on puhdas luonnontuote (hunajan ja puhtaan alkoholin kanssa), se voidaan liittää mihin tahansa vaihtoehtoiseen syöpähoito-ohjelmaan. Itse asiassa tämä ohjelma kelpuutetaan “4. vaiheessa olevan syövän täydennyshoidoksi”, mikä tarkoittaa, että  sillä voidaan vahvistaa muita tehokkaita 4. vaiheen ohjelmia.
    Aloe arborescens ei kasva tai sitä ei viljellä Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa, mutta näissä maissa asuvien onneksi, tästä tuotteesta on tarjolla korkealuokkainen kaupallinen versio internetissä.

    Jos asut Etelä-Amerikassa, Välimerellä, Afrikassa, Kiinassa tai Japanissa, missä Aloe arborescens -lajia kasvatetaan ja saat käyttöösi
    tähän syöpähoitoon tarvittavat ainekset, valmistusohje on seuraava:
    • 500 g puhdasta luomuhunajaa. Käsiteltyä hunaja ei saa koskaan käyttää.
    • 350 g Aloe arborescensin lehtiä (yleensä 3-lehteä koosta riippuen).
    • Alkoholia, esimerkiksi vodkaa, viskiä tai konjakkia käytetään tuotteen säilymiseen ja väylän avaamiseen hoidolle (laajentaa verisuonia). Alkoholin määrä on pieni (noin 1 % yhdistelmästä). Alkoholia käytetään vain 40-50 ml eli 6-8 tl. Se on kuitenkin hyvin tärkeä lääkkeellinen osa tätä ohjelmaa. Tavallisesti käytetää viskiä, konjakkia tai muuta puhdasta alkoholia.
    Kun seos valmistetaan alusta alkaen itse, sekoittamiseen käytetään tehosekoitinta.

    Varoitus: alle 18 kuukauden ikäisten lasten ei saa ottaa hunajaa. Tässä tuotteessa hunajan osuus on noin 50 %.

    Annostus
    Annokset mitataan ruokalusikallisina eli ruokalusikallinen on yksi annos.

    Yksi annos otetaan kolme kertaa päivässä (3 ruokalusikallista päivässä). Annokset otetaan 10-20 minuuttia ennen ateriaa tyhjään vatsaan. Mitään muuta ei nautita ainakaan 10 minuuttiin, mieluummin 20-30 minuuttiin.

    Päiväannos (3 x rkl) otetaan 10 päivänä, minkä jälkeen pidetään 10 päivän tauko. Tätä annostusta taukoineen jatketaan, kunnes syöpäpotilaan voimat ovat palanneet, ja hän kokee, että syöpä on kokonaan remissiossa (elpymävaihe, taudin oireiden lieveneminen). On tärkeää, että potilas ei lopeta ohjelmaa, ennen kuin syöpä on täysin remissiossa. Muuten syöpä todennäköisesti tulee takaisin.

    Potilas voi halutessaan ottaa tämän ohjelman ilman vapaapäiviä.

    Kirjassa tähdennetään, että
    ennen hoidon lopettamista henkilön tulisi hankkia virallinen testi varmistaakseen, että syöpä on kokonaan poissa. Virtsatestejä tekee Navarra Urine Test.

    Ohjeita käytöstä
    Tuote on pidettävä tummassa “myrkyttömässä” muovi- tai lasipullossa.

    Pullo ravistetaan hyvin ennen kuin annos kaadetaan ruokalusikkaan.

    Ennen avaamista pulloa säilytetään viileässä, pimeässä paikassa, avattuna jääkaapissa.

    Tämä hoito puhdistaa kehon. Muiden puhdistavien ohjelmien tapaan saattaa esiintyä epämukavia kokemuksia.

    Kun ohjelmaa on noudatettu 10 päivää, pidetty 10 päivän tauko ja tämä toistettu neljä kertaa, eikä tavoitteeseen ole päästy, annos kaksinkertaistetaan ja jatketaan, kunnes tavoite saavutetaan.

    Ohjelma tehoaa lukuisiin syöpätyyppeihin. Kirjassa mainitaan luusyöpä, aivosyöpä jne. jne.

    Hoito auttaa monasti myös kipuun.

    Seuraava käyttäjäkokemus lähetettiin internetiin 15. kesäkuuta 2011.

    Leukemiaa sairastava mies paranee

    Pitkälle edennyttä leukemiaa sairastava mies lähetettiin kotiin kuolemaan sen jälkeen, kun lääkärit olivat tehneet “kaiken voitavansa”. Hän oli luurangonlaiha ja näytti olevan “kuoleman kynnyksellä”.

    Koska miehellä ei ollut mitään menetettävää, hän ryhtyi etsimään “vaihtoehtoja” netistä. Hänen vastaansa tuli lukuisia kertomuksia ihmisistä, jotka olivat käyttäneet ruokavaliota ja erityisesti aloe veraa syöpiensä parantamiseen. Hän ryhtyi heti juomaan suuria määriä aloe veramehua joka päivä. Jatkamalla tätä aloe verahoitoa suurina annoksina kuukausi toisensa jälkeen hänen kadonnut painonsa palasi ja hän näytti paljon terveemmältä. Kun hänen aikaisemmat lääkärinsä tutkivat hänet, he eivät löytäneet jälkiäkään syövästä. He eivät kuitenkaan uskoneet miehen selitystä, että vastoin kaikkia odotuksia hän oli päässyt remissioon käyttämällä luonnon keinoja.

    4. vaiheen keuhkosyöpä paranee aloella ja hunajalla
    Poimittu Luis Quiroz Ravinesille lähetetystä kirjeestä.

    Äidilläni todettiin 4. vaiheen keuhkosyöpä tammikuussa. Se oli levinnyt hänen silmäänsä.
    Ensin hän sai 6 viikkoa sädehoitoa silmän kasvaimeen ja sitten neljä kuuria sytostaattihoitoa.

    Äitini kuuli aloesta perhetuttavaltaan, joka oli lomaillut Uruguaissa ja löytänyt aloe/hunajareseptin bussin istuimelta. Hän päätti ottaa sen mukaansa, koska arveli siitä olevan apua jollekin.

    Kesäkuussa sisareni meni kutsuille ja tapasi tämän ystävämme, joka mainitsi löytämästään reseptistä minulle. Saatuamme sen ostin heti kaiken tarvittavan seoksen valmistamiseen ja huolehdin, että äitini ryhtyi ottamaan sitä välittömästi. Äitini oli jo silloin aloittanut sytostaattikuurinsa.

    Sytostaatin aikana äitini ei saanut sivuvaikutuksia. Hänellä ei ollut pahoinvointia, hänen hiuksensa eivät lähteneet eikä paino laskenut. Kaikki oli odotusten vastaista. Hänen hiuksensa ohenivat, mutta eivät lähteneet kokonaan. Hänen veriarvonsa olivat täydelliset.

    Lääkäri hämmästeli hänen veriarvojaan jokaisella vastaanottokerralla.

    Kolmannen kuurin jälkeen
    lääkäri päätti testata äitini. Hän oli niin yllättynyt tuloksista ja äitini hyvinvoinnista, että sytostaatit lopetettiin.
     
    Äitini kuvattiin PET-skannerilla heinäkuussa ja tulos oli negatiivinen. Syövästä ei näkynyt merkkiäkään missään kehon osassa. Lääkäri oli hämmästynyt, kun äitini voi niin hyvin.

    Äitimme toipuminen ja terveys on uskomme ja tämän taivaasta lähetetyn aineyhdistelmän ansiota.

    En pyydä muuta kuin, että levitätte edelleen tätä reseptiä, koska se voi pelastaa ihmisiä.

    Niitä, jotka päättelevät, että tulos johtui lopultakin sytostaattihoidosta, pyydän lukemaan sytostaattihoitojen tehokkuudesta ja tilastoista hakusanoilla cancer survival rates jne.

    Tärkeitä linkkejä
    Aloe arborescens infosivusto

    Tuotteen voi tilata tästä.
    Varmista, että tuote on valmistettu Father Zavigon ohjeen mukaan.

    Syöpäruokavalio
    Muiden syöpähoitojen tapaan tässäkin hoidossa on tärkeää välttää ruokkimasta syöpäsoluja, samaan aikaan kun pyritään tappamaan niitä.

    Syöpäruokavaliossa tulee välttää:

    • kaikkia lihatuotteita
    • kaikkia maitotuotteita (vaikka Budwigin ruokavaliota voidaan noudattaa tämän ohjelman kanssa.
    • kaikkia sokereita, virvokkeita jne.
    • kaikkia ruokia tai juomia, jotka ovat kiellettyjä syöpäruokavaliossa.
    Yleensä potilaan tulisi elää kokohedelmillä, vihanneksilla, pähkinöillä ja viljalla. Koska tässä ohjelmassa voi esiintyä kehon puhdistumisesta johtuvia oireita, tulisi juoda vettä ja muita nesteitä.

    Tätä ohjelmaa voidaan käyttää sytostaattihoidon yhteydessä, jos potilas on halukas käyttämään sytostaatteja. Tämä tuote voi merkittävästi vähentää sytostaattihoidon sivuvaikutuksia.

    Tätä tuotetta voidaan myös käyttää syövän ehkäisyyn ja ennen kaikkea remissio-ohjelmana.
    Remissiossa sitä tulisi käyttää joka kolmas kuukausi (10 päivää hoitoa, 10 päivää ilman hoitoa ja 10 päivää hoitoa).

    Tätä tuotetta voidaan todellisuudessa käyttää lukuisissa muissa sairauksissa, esimerkiksi sädehoidon aiheuttamiin palovammoihin. Muiden kuin syöpäsairauksien hoidoista on kirjoitettu erillinen kirja.


    Suomennos Jussi Yli-Panula

    Lähde Cancer Tutor

    torstai 1. helmikuuta 2018

    Happi, arginiini & syöpä

    Dr Sircus

    Jos syöpähoidon sijasta olet enemmän kiinnostunut arginiinin vaikutuksesta verisuonten terveyteen, lue Arginiini - verisuonet ja sydän.

    Dr. Joe Prendergast selittää, että yksi perussyistä, miksi arginiini olisi edullista syöpäpotilaille, on sen kyky toimittaa turvallisesti lisää happea happiköyhiin kudoksiin kehossa. Koko vaihtoehtoisen lääketieteen maailma on samaa mieltä siitä, että lisähapen saaminen kudoksiin on huono uutinen kaikille syöpäsoluille, koska ne ovat luopuneet normaalista hengityksestä fermentaation (käymisilmiönä tapahtuva) sijasta. Kun happamuus on korkea ja happitaso alhainen, havaitsemme, että se edistää syöpää, minkä puhdasoppinen onkologia jättää vaille huomiota.

    Arginiini avaa laskimot ja valtimot, mikä lisää verenvirtausta ja -määrää. Näin hapen määrä soluissa lisääntyy. Syöpäohjelmassani on myös magnesium parantamassa hapenkuljetusta, koska se rentouttaa verisuonia ja alentaa verenpainetta, ja meillä on natriumbikarbonaatti, joka kuten kaikki urheilijat tietävät, helpottaa myös hapenkiertoa. Tämä puolestaan parantaa kestävyyttä.

    Vuonna 2005 suoritettu tutkimus (Howard Hughes Medical Institute/Duke University Medical Center) osoitti, että typpioksidin lisääminen veren hemoglobiiniin voi saada sen toimittamaan enemmän happea kudoksiin lisäämättä sykettä tai supistamatta verisuonia. Hemoglobiini on happea kuljettava tekijä veressä. Tutkimusta johti sädehoidon onkologian professori Dr. Mark Dewhirst, joka sanoi, “Hemoglobiini tarvitsee veressä luonnollisen yhteistyökumppanin, typpioksidin toimittamaan happea kudoksille, mutta nykyiset hoidot toimittavat hemoglobiinia ilman typpioksidia. Jos voisimme parantaa kasvaimen hapensaantia ennen sädehoitoa, meillä olisi suurempi mahdollisuus tappaa enemmän syöpäsoluja.”

    Tiedämme, että puhtaan hapen hengittäminen luonnollisella tavalla lisää kiertävän hapen määrää, mutta ei kasvaimia ruokkivien valtimoiden happitasoa, mutta hemoglobiini plus typpioksidi kohottavat kasvainten happitasoa. Työryhmän löytö edellä mainitussa tutkimuksessa on tähän asti vahvin todiste teorialle, että typpioksidi on luontainen osa hapentoimitusjärjestelmää kehossa. Aikaisemmissa tutkimuksissa tutkijat osoittivat, että verisoluissa oleva typpioksidi on aktiivinen säätelevä molekyyli, joka aistii kudoksen happitason ja aiheuttaa hemoglobiinissa hienovaraisia muodonmuutoksia vapauttamaan happea kudoksissa, kun sen taso on alhainen.

    Vuoden 1998:n fysiologian ja lääketieteen Nobel-palkinto myönnettiin tohtoreille Furchgott, Ignarro ja Murad typpioksidia koskevista löydöistään viestintämolekyyleinä.

    Arginiinin monet hyödyt:

    • edistää maksanpuhdistumista
    • poistaa ammoniakkia   
    • lisää siittiöiden määrää
    • auttaa munuaisten häiriöissä ja vaurioissa
    • maksimoi proteiinisynteesiä
    • auttaa alentamaan kolesterolia
    • edistää verenvirtausta
    • edistää aivojen verenkiertoa
    • auttaa vähentämään kehon rasvoja ja lisää lihasmassaa
    • auttaa kehoa sidekudosten tuotannossa
    • auttaa kasvuhormonin vapauttamisessa
    • auttaa seksuaalista tyydytystä ja kyvykkyyttä
    Arginiinin vaikutus syöpähoidossa:
    • lisää hapen kuljetuskykyä ja -toimitusta soluihin
    • ehkäisee solujakautumista kasvaimissa
    • parantaa immuniteettijärjestelmän toimintaa
    • hidastaa kasvaimen kasvua
    • auttaa kasvuhormonin vapauttamisessa
    • parantaa immuunivastetta
    • nopeuttaa haavojen parantumista (kirurgisissa toimenpiteissä)
    Ellen ole saanut sinua vakuuttuneeksi, että arginiinia tulisi käyttää yleisesti syövässä ja muissa kroonisissa sairauksissa ja miksi olen sijoittanut sen avainasemaan luonnollisessa allopaattisessa ohjelmassani, lue seuraava UC Davis Cancer Centerin teksti.

    Arginine deiminase, uusi lääke syöpään, on kuin saha kirvesmiehelle, sanoo Rick Bold UC Davisin onkologian johtava kirurgi. Se on työkalu, joka avaa uuden mahdollisuuksien maailman syöpähoidossa ja herättää innostusta koko maassa. Arginine deiminase laukaisee autofagiana (itsesyönti) tunnetun toiminnan soluissa. Autofagia saattaa olla keino tuhota syöpäsoluja hyvin spesifisesti eli onkologien kielessä hyvin elegantisti myrkyttämättä tai vahingoittamatta normaaleja soluja kuten tavanomaisissa hoidoissa tapahtuu.

    Davis-ryhmä on antanut ruiskeena sekä haima- että eturauhassyöpäsoluja eläinten soluihin ja hoitanut eläimiä arginine deminasella (farmaseuttinen valmiste) ja se näytti tappavan nuo syöpäsolut. He uskovat, että sytostaattien kanssa käytettynä se antaa tyrmäysiskun. Sen teho luonnollisessa ohjelmassa olisi vieläkin parempi ja ei-lääkkeellisen arginiinituotteen käyttö olisi turvallisempaa ja todennäköisesti tehokkaampaa.

    Intiassa Bhabha Atomic Research Centre’n tutkijat ovat menneet pidemmälle ja sanovat, että arginiini on tehokas syövän vastainen molekyyli oikeana annoksena käytettynä emäksisessä väliaineessa (medium) ja se voi osoittautua luonnolliseksi vaihtoehdoksi kivuliaalle sytostaattihoidolle.

    “Ruiskutettuna oikeina annoksina ja emäksisessä ympäristössä (pH noin 9,5) arginiini tuhoaa nopeasti kasvainsoluja ja hävittää kasvaimen,” sanoi tutkimusjohtaja, joka on osallistunut syöpämolekyyliprojektiin vuodesta 2007. He totesivat, että arginiini tuhoaa syöpäsolujen solukalvon, kun emäksisyys oli riittävän korkea, ja on erittäin tärkeä pehmeässä syöpähoidossa.”

    Toivon, että saat tästä vihjeen käyttää arginiinia natriumbikarbonaatin kanssa. Annossuositukseni on viisi grammaa eli sama, mitä suositellaan sydänpotilaille. Yksilöstä riippuen ja valvovan terveysammattilaisen harkinnan mukaan suuria annoksia voidaan ottaa, mutta niitä on lisättävä hitaasti, ellei tilanne ole jo kriittinen neljännessä tai viidennessä vaiheessa.

    Arginiini & eturauhassyöpä
    On lääkäreitä ja tutkijoita, jotka tavallisesti ovat ymmärtäneet väärin ja pyrkivät vähentämään arginiinin määrää kehossa hoitaessaan eturauhassyöpää. On tavallista, että he haluavat vaikuttaa ravintotasoihin alentamalla niitä kuten heillä on tapana tehdä useimpien farmaseuttisten lääkkeittensä yhteydessä. Joidenkin mukaan arginiinin vähentäminen saattaa pienentää kasvaimia, mutta sen vaikutuksesta myös normaalien solujen terveys varmasti heikkenee. Valintani olisi varmasti se, että vähentämisen sijasta parantaisin ravitsemusta. Tässä tapauksessa se tarkoittaisi, että antaisin suuria määriä arginiinia lääkkeiden sijasta tilanteessa, missä useimmat syöpäpotilaat ovat aliravittuja.

    Dr. Ivan Borrello, Johns Hopkins Kimmel Cancer Centerin professori, sanoi, että typpioksidia kohottava arginiinitaso ei paranna syöpää “mutta sitä voidaan käyttää tavanomaisen sytostaattihoidon tai immunoterapian lisänä.” Hän on todennäköisesti oikeassa, mutta kuten hän sanoo, sitä voitaisiin ja tulisi käyttää muiden turvallisten ja tehokkaiden lääkkeiden ohella. Tällaisen hoidon löytää minun Natural Allopathic Universal and Cancer -ohjelmastani.

    12,5 grammaa arginiinia päivässä parantaa sairaalapotilaiden immuniteetin toimintaa. Sen hyötyjä ovat T-solujen määrän lisääntyminen, infektioiden väheneminen ja lyhentynyt sairaala-aika.

    Alemman ruoansulatuskanavan syöpiä, erityisesti paksusuolen syöpää koskevassa tutkimuksessa tutkijat totesivat, että 30 g (=30 000 mg) arginiinia kolmen päivän aikana annettuna sai syöpäsolut kasvattamaan enemmän reseptorikohtia, missä valkosolut voivat tunnistaa syöpäsolut ja tuhota nämä.

    Koska typpioksidi avaa mikroskooppisia verisuonia syöpäsolujen ympärillä, jotkut saattavat pelätä, että tämä mahdollistaisi enemmän ravintoa syöpäkasvaimille ja niiden leviämisen kehon muihin osiin. Rauhoittavaa on kuitenkin se, että arginiinin käyttäminen Troijan hevosena, mikä merkitsee, että syöpää tuhoavat aineet kuten natriumbikarbonaatti pääsevät yllättämään emäksisyydellä ja hapella, jota virtaa soluihin uuden verenvirtauksen mukana.

    Ei ole hyvä, että haima- tai muuta syöpää sairastavat ottavat arginiinia noudattamatta hyvin suunniteltua syövänhoito-ohjelmaa.


    Lähde: www.drcircus.com