maanantai 19. elokuuta 2019

Niasiini skitsofrenian hoidossa

Noin 50 prosenttia kehittyneen maailman väestöstä näyttää kärsivän häiriöistä ja sairauksista, jotka vastaavat edullisesti niasiiniin tai niasiiniamidiin. Tämä luku on todennäköisesti aliarvio. Kirjan kirjoittajat uskovat, että 100 mg:n lisäys niasiiniamidia väestön ruokavalioon vähentäisi suunnattomasti ihmisten kärsimystä ja sillä olisi suuri vaikutus terveydenhuoltokustannuksiin. Tämä niasiinilisäys todennäköisesti palauttaisi niasiinin päivittäisannoksen ravinnossa vuosisatojen takaiselle tasolle, joka vallitsi ennen ruoanjalostuksen aloittamista ja laajamittaista lannoitteiden käyttöä. Tämä ehdotettu strategia ei ole uusi. Toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltain hallitus määräsi jauhojen rikastuttamisen niasiiniamidilla. On kuitenkin selvää, että ravinnon niasiinipitoisuudet ovat nykyään liian alhaiset. Niasiinin saannin lisäämisellä ei olisi mitään tunnettuja riskejä, koska se ei aiheuta riippuvuutta. Se ei ole narkoottinen eikä sillä ole euforisia tai kipuja lievittäviä vaikutuksia. Lyhyesti, pieni sijoitus tuottaisi suunnattomia taloudellisia ja sosiaalisia hyötyjä ilman mitään tunnettuja riskejä. On kuitenkin myönnettävä, että jotkut ihmiset tarvitsisivat B3-vitamiinia paljon enemmän kuin toiset johtuen joko olemassa olevista sairauksista ja häiriöistä tai perinnöllisyydestä.

Nikotiinihappo- eli niasiinireseptoreiden löytyminen aivoista saattaa auttaa meitä ymmärtämään, miksi skitsofreniapotilaat tulevat niin helposti riippuvaisiksi nikotiinista ja kokevat, että tupakoinnin lopettaminen on kovin vaikeaa. Olen ollut tietoinen tästä vuosikymmeniä ja se on askarruttanut minua. Nikotiini (tupakan myrkky) saattaa olla yhteydessä samaan biokemialliseen reaktioon kuin niasiini.

Tupakoinnin (nikotiini) ja skitsofrenian välillä on todennäköisesti useita yhtymäkohtia. Olen neuvonut skitsofreniapotilaitani olemaan lopettamatta tupakointia, ennen kuin heidän ortomolekulääriohjelmassaan on tapahtunut merkittävä edistys. Jos nikotiini kiinnittyy nikotiinihapporeseptoreihin, sillä voi myös olla niasiinia imitoiva terapeuttinen vaikutus. Jos nikotiini ei olisi niin toksista, se saattaisi olla arvokas hoito. Mutta sen toksisuus peittää alleen sen hyödyt ja potilaiden tulisi lopettaa tupakointi mahdollisimman pian. Jos he eivät tervehdy, he eivät lopeta tupakointia. Skitsofreniapotilaat ovat onnekkaita siinä, että he eivät saa keuhkosyöpää samassa määrin kuin muu väestö. Nikotiinia voidaan pitää hyvin toksisena vastineen niasiinille. Ei ole yllättävää, että niasiinin ottaminen helpottaa tupakoijia lopettamaan tapansa.

Niasiinia tarvitaan erityisesti psyykkisiin häiriöihin
Skitsofrenian ja skitsoaffektiivisen häiriön hoidossa tulisi korostaa B3-vitamiinin merkitystä. Tällä tavalla olen onnistuneesti hoitanut yli 5000 potilasta.

Skitsofrenia ei ole monivitamiinin puutteesta johtuva sairaus. Se on pellagra, B3-vitamiinin puutos, ja ilman sitä hoito ei onnistu kymmenilläkään vitamiineilla, ellei B3:sta anneta oikeina annoksina. Pellagrapotilaille voidaan antaa kaikkia tunnettuja ravinteita, mutta elleivät he saa B3:sta, he kärsivät edelleen pellagrasta.

Missään raporteistani en ole esittänyt, että skitsofrenia johtuu monivitamiinin puutteesta. Olen aina korostanut, että skitsofrenia on B3-riippuvuus ja että tarvitaan suuria, joskus erittäin suuria annoksia. Muutamat potilaat, jotka eivät käyneet vastaanotollani, ottivat omaehtoisesti jopa 60 grammaa päivässä ilman sivuvaikutuksia. On käytettävä tätä tärkeää vitamiinia. Sivuvaikutukset saattavat olla kiusallisia, mutta tuskin koskaan vakavia eivätkä ne tapa. Lukeeko kukaan milloinkaan näitä raportteja? Viime kuukausina vastaanotollani kävi kolme potilasta, joita ortomolekylaariset psykiatrit olivat hoitaneet. Nämä potilaat eivät olleet vastanneet hoitoon. Kun silmäilin heidän saamiaan hoitoja, tyrmistyin, kun en löytänyt lainkaan B3-vitamiinia heidän luetteloistaan. He ottivat suuria määriä pillereitä, jotka sisälsivät lähes kaikki tunnetut ravinteet, mutta he olivat skitsofreenisiä eivätkä kärsineet monivitamiinien puutteesta, joten he eivät olleet parantuneet. Yhdessä tapauksessa nuori mies otettiin pois B3-ohjelmaltaan ja hänelle määrättiin joitakin muita luonnontuotteita ja sairaus uusiutui. Palattuaan ottamaan B3:sta hän alkoi uudelleen toipua. Nyt hän on ollut terve usean vuoden ajan.

On uskomatonta, että lääkärit ovat epäonnistuneet niin surkeasti eivätkä ymmärrä, että vitamiinit auttavat terveyden palauttamisessa ja että skitsofreniapotilaat eivät toivu, ellei heille anneta tarvitsemaansa B3:sta. Pellagraa  sairastavalle voidaan antaa tonneittain vitamiineja, mutta he eivät toivu, ennen kuin B3:sta annetaan oikea määrä. Useimmat muut vitamiinit osoittautuivat tarpeettomiksi, koska niitä saa ravinnosta. Jos potilaillasi on keripukki, anna heille askorbiinihappoa, ei niasiinia. Jos heillä on skitsofrenia, anna heille B3-vitamiinia, mutta oikeana annoksena.

Skitsofrenia ja pellagra eroavat siinä, että pellagra tarvitsee useimmiten pieniä annoksia B3:sta. Skitsofrenia tarvitsee useimmiten suuria annoksia. Pellagra on puutostila ja skitsofrenia on riippuvuus.

Ensimmäisissä julkaisuissamme vuonna 1954 Osmond ja minä korostimme, että tarvitaan suuria annoksia B3:sta hoitamaan skitsofreniaa. Valitettavasti niasiinin aiheuttama verisuonien laajeneminen (punoitus) ensimmäisillä ottokerroilla on antanut niasiinille huonon maineen. Nykyäänkin useimmat lääkärit pelkäävät enemmän tätä vitamiinia (joka ei tapa ketään) kuin vahvoja psyyken lääkkeitä (jotka tappavat monia). Kuumotus ja punastelu ovat pieni ongelma asiantuntevan lääkärin käyttämänä. Toivoin, että julkaisemani tulokset sadoista tapausselostuksista olisivat saaneet kaikki lääkärit vakuuttuneiksi ja että se olisi saanut heidät luottamaan niasiiniin. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole tapahtunut.

Pelkään, että on vaikea saada lääkäreitä hyväksymään tämä hoito, jos suuria määriä potilaita hoidetaan monivitamiineilla eikä riittävällä määrällä B3:sta. Virallinen terveydenhoito uskoo, että he ovat oikeassa päätellessään, että skitsofrenian ja B3-vitamiinin käytön välillä ei ole yhteyttä. Tästä johtuen arvokas hoito siirtyy vielä 40 vuotta. Pelkään kaikkien skitsofreniapotilaiden puolesta, jotka menettävät mahdollisuutensa paranemiseen. Heille annetaan elohopean, alumiinin, ja nitriitin nykyisiä vastineita (ja luonnollisesti yhä enemmän rauhoittavia) aivojen välittäjäaineiden kuvitellun epätasapainon korjaamiseen.

Olen kirjoittanut skitsofrenian ortomolekylaarisesta hoidosta 50 vuoden ajan. Laaja kirjallisuus kliinisiä tutkimuksia on saatavana standardijulkaisuissa ja Journal of Orthomolecular Medicine -lehdessä ensimmäisistä kaksoissokkotutkimuksista alkaen.

Kirje potilaalta

Kirjoitan kiittääkseni elämäni muutoksesta. Muistanet, että olin epätoivoinen. Ajattelin, että minun on jätettävä työni ja päivät olivat useimmiten melko onnettomia. Niasiini muutti kaiken. Se teki minulle mahdolliseksi nauttia opettamisesta jälleen ja saamaan yhteyden oppilaisiin ja kaikkiin muihin ihmisiin, ajattelemaan ja kommunikoimaan selkeästi normaalin ihmisen tavoin. Kuten sanoit, kaikki ei ole täydellistä, mutta parantuminen on ollut uskomattoman suuri. Otan myös muita vitamiineja ja noudatan minulle esittämiäsi muita ehdotuksia, mutta niasiini on keskeisintä kaikessa. Kunpa olisin soittanut sinulle vuosia aiemmin. Niasiini auttoi, kun kaikki oli pielessä.
Kiitos vielä kerran

Annostus 

Dr. Hofferin yleensä käyttämä päiväannos oli 3000 mg eli 1000 mg aamuaterialla, 1000 mg lounaalla ja 1000 mg päivällisellä. Tarvittaessa hän hän käytti tätäkin suurempia annoksia. Joskus hän saattoi käyttää saman määrän myös C-vitamiinia.

Niasiinin ja niasiiniamidin välinen ero
Jos tavoitteena on parantaa hyvää kolesterolia ja alentaa huonoa, on välttämätöntä käyttää niasiinia (B3), jolla on kuumia aaltoja (flush) aiheuttava vaikutus. Niasiini ja niasiiniamidi tehoavat samalla tavalla nivelrikkoon, sepelvaltimotautiin, MS-tautiin, Parkinsoniin jne. Näissä jälkimmäisissä taudeissa käyttäjät suosivat usein niasiiniamidia, koska he pitävät niasiinin aiheuttamaa vaaratonta punastelua epämukavana.

Mistä niasiinia/niasiiniamidia saa
Tässä kaksi esimerkkiä: Niasiini (flush)
Niasiiniamidi (no flush)

Linkkejä muihin niasiinia käsitteleviin artikkeleihin:
Turvallisin ja tehokkain tapa hallita kolesterolia
Niasiini sepelvaltimotaudin hoidossa


Suomennos Jussi Yli-Panula
Lähde Niacin, The Real Story (Hoffer, Saul, Foster)

Artikkeli, joka tukee Hofferin kokemuksia niasiinista skitsofrenian hoidossa, on luettavissa tässä