Maksanpuhdistus Hulda Clarkin mukaan

Maksan puhdistaminen sappikivistä parantaa ratkaisevasti ruoansulatusta, joka on koko terveytesi perusta. Voit odottaa myös allergioittesi katoavan enemmän jokaisella puhdistuksella, jonka suoritat! Tuntuu uskomattomalta, että se poistaa myös hartia- käsivarsi- ja yläselän kipuja. Sinulla on enemmän energiaa ja lisääntynyt hyvinvoinnin tunne.

Maksan sappinestetiehyiden puhdistaminen on tehokkain menetelmä, jonka voit tehdä parantaaksesi kehosi terveyttä. 
Mutta sitä ei saisi tehdä ennen loisohjelmaa, ja parhaiden tulosten saamiseksi se pitäisi tehdä munuaispuhdistuksen ja hammashoidon jälkeen.

Maksan tehtävänä on valmistaa sappinestettä 1,2–2 litraa päivässä! Maksa on täynnä putkia, jotka toimittavat sappinesteen yhteen suureen putkeen (yleiseen sappitiehyeseen). Sappirakko liittyy yleiseen sappitiehyeseen ja toimii varastointisäiliönä. Rasvan tai valkuaisen syöminen laukaisee sappirakon puristautumaan tyhjäksi noin 20 minuutin kuluttua, ja varastoitunut sappineste päätyy yleistä sappitiehyttä pitkin suolistoon. 

Monilla ihmisillä, jopa lapsillakin, sappinesteputket ovat sappikivien tukkeamat. Muutamat saavat allergioita tai nokkosihottuman, mutta toisilla ei ole oireita. Kun sappirakko skannataan tai röntgenkuvataan, mitään ei näy. Ne eivät tyypillisesti ole sappirakossa. Eikä kyse ole vain siitä, vaan useimmat ovat liian pieniä eivätkä ole kalkkeutuneita, mikä on edellytys niiden näkymiselle röntgenkuvassa. 
Sappikivilajeja on yli puoli tusinaa, joissa useimmissa on kolesterolikiteitä. Ne voivat olla mustia, punaisia, valkoisia, vihreitä tai kellanruskeita. Vihreät saavat värinsä siitä, että niiden pintaan kiinnittyy sappinestettä. Huomaa kuvasta, kuinka monissa on painuneena tunnistamattomia esineitä. Ovatko ne imumatojen jäännöksiä? Huomaa, kuinka monet ovat korkinmuotoisia ja niissä on pitkittäisiä uria. Tällaisten muotojen perusteella voimme nähdä tukkeutuneet sappitiehyet. Muut kivet ovat yhdistelmiä koostuen monista pienemmistä osoituksena siitä, että ne vähän päästä ryhmittyivät uudestaan sappitiehyissä viimeisen puhdistuksen jälkeen. Tiedemiesten mukaan jokaisen kiven keskustasta löytyy bakteeripesäke, joka on osoituksena siitä, että kuollut loisen osa on saattanut olla alkuna kiven muodostumiselle.

 Kun kivet kasvavat, ja niiden määrä lisääntyy, maksaan kohdistuva paine saa sen tuottamaan vähemmän sappinestettä. Kuvittele, että puutarhaletkussasi olisi marmorikuulia. Paljon vähemmän vettä virtaisi, mikä vuorostaan vähentäisi letkun kykyä sylkäistä ulos marmorikuulat. Sappikivien vaivatessa kehosta poistuu paljon vähemmän kolesterolia, ja kolesterolitaso voi kohota.

 Koska sappikivet ovat huokoisia, ne voivat ottaa bakteereja, rakkuloita, viruksia ja loisia, jotka kulkevat maksan kautta. Tällä tavalla muodostuu tulehduspesäkkeitä, jotka tuottavat kehoon jatkuvasti uusia bakteereja. Mitään mahatulehduksia, kuten mahahaavoja tai suoliston pöhötystä ei voida parantaa pysyvästi poistamatta sappikiviä maksasta.

Puhdista maksasi kahdesti vuodessa. 



Valmistelu

Maksaa ei voi puhdistaa, jos siinä on eläviä loisia. Et saa ulos paljoa kiviä ja olet aika sairas. Käytä zapperia edellisviikolla tai toteuta loisten tuhoamisohjelma ensimmäisinä kolmena viikkona, ennen kuin yrität maksan puhdistusta.



Munuaisten puhdistusta suositellaan lämpimästi ennen maksan puhdistusta. Sinä haluat munuaisesi, rakkosi ja virtsatiehyesi toimivan täydellisesti, jotta ne voivat poistaa tehokkaasti epätoivotut aineet, jotka ovat satunnaisesti imeytyneet suolistosta sapen erittymisen yhteydessä. 



Hoida hampaat kuntoon ensin, jos mahdollista. Suun pitäisi olla vapaa metalleista ja bakteereista (kavitaatioiden puhdistus). Myrkkyjä tuottava suu voi kuormittaa maksaa rasittaen sitä heti puhdistuksen jälkeen. Poista tämä ongelma ensin saadaksesi parhaat tulokset.



Ainesosat


• Karvassuolaa  4 rkl (apteekista tai www.lootuskauppa.fi)

• Kylmäpuristettua oliiviöljyä 1,25 desiä (=125 ml) (vaalea oliiviöljy menee helpommin alas)

• Limetti- tai sitruunamehua 4-5 noin 1,5 desiä, tarvitaan 4-5 hedelmää puristettuna


• Ornitiinia (ei välttämätön) 4–8 kaps varmistaaksesi, että saat nukutuksi. (Ornitiini ei ole pakollinen, mutta haluttaessa sitä saa Lootuskaupasta tai muista luontaistuotekaupoista tai netistä.)
 Suuri muovipilli (ei vältt.) juomisen helpottamiseksi
• 
Kannellinen tölkki

Valitse puhdistuspäiväksi esimerkiksi lauantai, koska silloin voit levätä lopun päivää.


Älä nauti lääkkeitä, sellaisi vitamiineja tai pillereitä, joita ilman selviät. Ne voivat estää onnistumisen. Lopeta myös loisohjelma ja munuaisyrtit edellispäivänä.


Syö rasvaton aamiainen ja lounas, esimerkiksi keitettyä viljaa hedelmien, hedelmämehun, leivän ja hunajan kanssa (ei voita tai maitoa), ainoastaan uuniperunoita tai muita vihanneksia suolan kanssa. Tämä mahdollistaa sappinesteen muodostumisen ja kehittää paineen maksassa. Suuri paine työntää ulos enemmän kiviä.



Klo 14. Älä syö tai juo 14:n jälkeen. Jos rikot sääntöä, voit olla hyvin sairas myöhemmin.



Karvassuolan valmistus: Sekoita 4 ruokalusikallisa 800 millilitraan (8 desiä) vettä. Tästä saa neljä 200 millilitran annosta. Laita tölkki jääkaappiin jäähtymään (tämä mukavuuden ja mauan vuoksi).

Klo 18 Juo yksi annos 200 ml (2 desiä) jääkylmää karvassuolaa. Jos et ole tehnyt tätä edeltäkäsin, sekoita nyt 1 rkl karvassuolaa 2 desiin vettä. Voit lisätä 1/8 tl C-vitamiinijauhetta maun parantamiseksi. Voit myös juoda muutamia kulauksia vettä päälle tai huuhdella suusi. 

Ota oliiviöljy ja grapehedelmä jääkaapista lämpiämään.



Klo 20. Juo uudestaan 2 desiä karvassuoloja. 

Et ole syönyt kello 14:n jälkeen, mutta et ole nälkäinen. Tee nukkumaanmenotoimet. Ajoitus on ratkaiseva onnistumiselle. Älä ole enempää kuin kymmenen minuuttia etuajassa tai myöhässä. 

21.45. Kaada 125 ml (1,25 dl) oliiviöljyä puolen litran astiaan. Purista grapehedelmä. Mehua tarvitaan ainakin 125 ml, mieluummin vähän enemmän. Poista sose haarukalla. Voit lisätä limonadia. Lisää se oliiviöljyyn. Sulje tölkki tiiviisti kannella ja ravista voimakkaasti, kunnes seos on vesimäistä (vain tuore grapehedelmä toimiin näin). 

Käy nyt kylpyhuoneessa kerran tai useammin, vaikka myöhästyisit kello 22:n drinkistä. Älä myöhästy enempää kuin 15 minuuttia.

22.00. Juo valmistamasi oliiviöljy. Ota 4 ornitiinikapselia ensimmäisten kulausten kanssa varmistaaksesi, että saat nukutuksi koko yön. Ota 8, jos kärsit unettomuudesta. Saat juoman alas helpommin, jos käytät suurta muovipilliä. Voit käyttää ketsuppia, kanelia tai ruskeaa sokeria saadaksesi sen alas. Aseta se vuoteesi viereen, jos haluat, mutta juo se seisaaltasi. Juo 5 minuutin kuluessa (15 minuuttia hyvin vanhoille tai heikoille ihmisille).

Mene vuoteeseen heti.  Jos et tee niin, et ehkä onnistu saamaan kiviä ulos. Mitä pikemmin panet makuulle, sitä enemmän kiviä saat ulos. Valmistaudu menemään vuoteeseen etuajassa. Älä siivoa keittiötä. Heti kun olet saanut juoman alas kävele vuoteesi luo ja pane makuulle selällesi pää ylhäällä tyynyllä. Yritä ajatella, mitä maksassa tapahtuu. Yritä olla aivan liikkumatta vähintään 20 minuuttia. Voit tuntea  kivivirran kulkevan sappitiehyitä pitkin kuin marmorikuulat. Kipua ei ole, koska sappitiehyiden läpät ovat auki (kiitä karvassuoloja!). Ala nukkua, et ehkä onnistu saamaan kiviä ulos, ellet tee niin. 

Seuraava aamu. Herättyäsi ota kolmas annoksesi karvassuoloja. Jos sinulla on vatsavaivoja tai pahoinvointia, odota, kunnes ne ovat ohi, ennen kuin juot karvassuolat. Voit mennä takaisin vuoteeseen. Älä nauti tätä annosta ennen kello kuutta.

2 tuntia myöhemmin. Ota neljäs (viimeinen) annoksesi karvassuoloja. Juo 2 desiä seosta. Voit mennä takaisin vuoteeseen.
 Kun toiset kaksi tuntia on kulunut, voit syödä. Aloita hedelmämehulla. Syö hedelmä puoli tuntia myöhemmin. Tuntia myöhemmin voit syödä tavallista ruokaa, mutta tee se kevyesti. Illalliseen mennessä sinun pitäisi tuntea olevasi toipunut. 



Kuinka hyvin onnistuit? Voit odottaa, että sinulla on ripuli aamulla. Käytä taskulamppua etsiessäsi sappikiviä ulosteista WC-altaassa. Katso, onko vihreitä, koska ne ovat osoitus siitä, että ne ovat aitoja sappikiviä eikä ruoan jäännöksiä. Ainoastaan maksasta tullut sappineste on herneenvihreää. Ulosteet uppoavat, mutta sappikivet kelluvat niiden sisällä olevasta kolesterolista johtuen. Laske kaikki karkeasti, olivat ne sitten kellanruskeita tai vihreitä. Tarvitset yhteensä 2000 kiveä, ennen kuin maksa on kyllin puhdas, jotta pääset pysyvästi eroon allergioista tai limapussintulehduksesta tai yläselän kivuista. Ensimmäinen puhdistus voi vapauttaa sinut muutamaksi päiväksi, mutta kun takaosassa olevat kivet siirtyvät eteenpäin, ne aiheuttavat samat oireet uudestaan. Voit toistaa puhdistukset kahden viikon välein. Älä milloinkaan tee puhdistusta, kun olet sairas.



Joskus sappitiehyet ovat täynnä kolesterolikiteitä, jotka eivät ole muodostuneet pyöreiksi kiviksi. Ne näkyvät ”silppuna”, joka kelluu veden pinnalla WC-altaassa. Sen väri voi olla kellanruskea, ja niissä voi olla miljoonia pieniä valkoisia kristalleja. Tämän silpun puhdistaminen on yhtä tärkeää kuin kivien poistaminen.



Kuinka turvallinen on maksanpuhdistus? Se on hyvin turvallinen. Mielipiteeni perustuu yli 500 tapaukseen, joiden mukana on monia 70- ja 80-vuotta täyttäneitä. Yksikään ei joutunut sairaalaan, yksikään ei ilmoittanut olevan kipuja. Se voi kuitenkin saada sinut melko sairaaksi pariksi päiväksi jälkeenpäin, vaikka loisten ehkäisyohjelma oli kaikissa näissä tapauksissa laiminlyöty. Tästä johtuen ohjeissa neuvotaan sinua suorittamaan lois- ja munuaisohjelma ensin

ONNITTELEN!
 Olet poistanut sappikivesi ilman leikkausta! Haluan ajatella, että olen viimeistellyt nämä ohjeet, mutta en voi ottaa ansiota sen alkuperästä itselleni. Se keksittiin satoja ellei tuhansia vuosia sitten, KIITOS YRTTIPARANTAJILLE!

Tämä menetelmä on ristiriidassa monien nykyisten lääketieteellisten käsitysten kanssa. Sappikivien ajatellaan muodostuvan sappirakossa eikä maksassa. Niitä ajatellaan olevan muutamia eikä tuhansia. Niitä ei yhdistetä muuhun kipuun kuin sappirakkokohtauksiin. On helppo ymmärtää, miksi näin ajatellaan. Siihen mennessä, kun sinulla on ankaria kipuja, muutamia kiviä on sappirakossa, ja ne ovat kyllin suuria ja kalkkiutuneita näkymään röngenkuvassa ja aiheuttamaan siellä tulehduksen. Kun sappirakko poistetaan, ankarat kivut lakkaavat, mutta mahapussintulehdus ja muut kivut sekä vatsavaivat ovat jäljellä.


Totuus on itsestään selvä. Ihmiset, joilta on poistettu sappirakko leikkauksella, saavat edelleen runsaasti vihreitä, sappinesteen peittämiä kiviä, ja jokainen joka viitsii leikellä kiviään, voi nähdä, että samankeskeiset ympyrät ja kolesterolikristallit vastaavat tarkasti oppikirjojen kuvia sappikivistä.

Huom! Useimpien asiantuntijoiden mukaan maksanpuhdistus tulisi tehdä kolme kertaa esim. parin viikon välein. Tällöin kaikki ensimmäisillä kerroilla valumaan lähteneet kivet ja sora tulevat ulos lopullisesti.

Tämä ohje on Hulda Clarkin kirjasta Hoito kaikkiin sairauksiin

Valtimoahtautumien ja tukosten kehittyminen

Lue myös Triglyseridit ja C-vitamiinin puutos (Lähde: Thomas E Levy, Stop America's #1 Killer)

Valtimoahtautumien ja tukosten kehittyminen
(Lähde: Thomas E Levy, Stop America's #1 Killer...)

Jotta voisitte täysin ymmärtää, miksi  valtimoahtautumat kehittyvät, teillä täytyy olla kohtuullinen käsitys normaalin verisuonen anatomiasta. Teidän on myös tarpeen tietää, mitä normaalin verisuonen muodostumiseen ja ylläpitoon vaaditaan. Teillä saattaa olla houkutus ohittaa tämä “tekninen” tieto, mutta on suunnattoman hyödyllistä ymmärtää tässä esitetyt seikat.

Normaali valtimo
Tässä tarkastelussa rajoitutaan kehon suurimpiin verisuoniin, valtimoihin ja pienimpiin, hiussuoniin. Nämä molemmat verisuonityypit ovat erittäin merkittäviä tekijöitä valtimonkovettuman kehityksessä. On myös tärkeä ymmärtää, että kehon valtimot ovat niitä verisuonia, jotka toimittavat verta pois sydämestä. Veren pumppaamiseen tarvittava verenpaine kauimpana sydämestä oleviin kudoksiin aiheuttaa suuren rasituksen valtimoverenkierrolle suurimman rasituksen kohdistuessa lähellä sydäntä oleviin suurimpiin valtimoihin.

Näiden valtimosuonien läpimitta pienenee asteittain, kunnes ne muuttuvat hiussuoniksi. Hiussuonet ovat niin pieniä, että verisolut voivat läpäistä ne vain peräkkäin. Kun veri jatkaa kulkuaan hiussuonissa, verisuonien koko vähitellen kasvaa ja ne muuttuvat laskimoiksi verenkierron laskimopuolella. Laskimojärjestelmä palauttaa veren sydämeen ja keuhkoihin hapetettavaksi ja jaettavaksi kaikkialle kehoon valtimoverkoston kautta.

Suurimmalle verenpaineelle altistuneet suonet, valtimot, ovat alttiimpia valtimonkovettumille.
Valtimoverenkiertoon verrattuna laskimojärjestelmä vaatii paljon vähemmän verenpainetta siirtämään verta takaisin sydämeen. Valtimoiden paljon suurempi verenpaine on todennäköisesti yksi tärkeimmistä syistä, miksi valtimot ovat paljon alttiimpia paksuuntumiselle, mikä myöhemmin johtaa ahtautumiin ja tukoksiin. Todellisuudessa kovettumia kehittyy eniten suurimmissa valtimoissa ja suurimmat valtimot ovat niitä verisuonia, joiden täytyy selviytyä suurimmasta verenpaineesta.

Kun valtimot pienenevät ja lopulta supistuvat hiussuoniksi, myös näiden suonien verenpaine laskee vähitellen. Pienempiin valtimoihin kehittyy paljon vähemmän kovettumia ja tätä tautia nähdään harvoin hiussuonitasolla. Näin ollen korkea verenpaine näyttää suoraan liittyvän valtimonkovettumaan ja on todennäköisesti yksi ensisijaisimmista tekijöistä sen kehittymisessä.

Normaalin valtimon anatomia on melko yksinkertainen (Ross, 1992). Valtimoseinämän paksuus muodostuu kolmesta peruskerroksesta: sisäkerros, keskikerros ja ulkokerros. Sisäkerros (sisäkalvo) on verenvirtausta ympäröivä sisäkerros ja se muodostuu ensisijaisesti ohuesta sidekudoskerroksesta, jonka sisäpuolella on solukerros (endoteeli), joka on suoraan kosketuksessa vereen.
Tämä ohut sidekudoskerros muodostuu ensisijassa peruskalvosta, joka sisältää prosentuaalisesti paljon sidekudosta.

Sitten alkaa seuraava verisuonen seinämän osa, keskikerros. Keskikerros muodostuu lähinnä sisäkerrosta olevista joustavista kuiduista. Seuraavaksi on paksu kerros sileitä lihassoluja, jotka sisältyvät toiseen joustavien kuitujen ulkokerrokseen. Koko tässä lihaskerroksessa esiintyy myös sidekudosta. Kolmantena ja uloimpana verisuoniseinämänä on ulkokerros. Ulkokerros muodostuu tiiviistä rakenteesta, joka sisältää joustavia kuituja, sileitä lihassoluja ja lukuisia fibroblasteja.

Fibroplastit ovat soluja, jotka voivat erikoistua ja lisääntyä tuottaen monia erilaisia sidekudoksia mukaan lukien nivelrustoa, sidekudosta, luustoa, jänteitä sekä muita rakennetta tukevia kudoksia.
C-vitamiinin puutos ei vain hidasta tai pysäytä fibroblasteja tuottamasta sidekudosta ja tiettyjä muita proteiineja, vaan se saa kypsät, toimintakelpoiset fibroblastit muuttumaan epäkypsiksi fibroblasteiksi, joilta puuttuu kudosspesifisiä toimintoja (Gould, 1963). Tämä C-vitamiinin puutoksen vaikutus saattaa myös esittää hyvin tärkeää osaa useiden syöpätyyppien synnyssä.

Verisuonia muodostavia soluja ympäröi solujen välinen sidosaine, joka tunnetaan perusaineena.
Perusaine on laasti, joka pitää monet kehon kudokset koossa. Koostumukseltaan se on olennaisesti samanlainen kuin peruskalvo ja toimii geelimäisenä tukirakenteena, jossa sidekudossolut ja -kuidut sijaitsevat.

Perusaine sisältää suuren määrän hyvin suuria molekyylejä, jotka tunnetaan glykoproteiineina. Glykoproteiinit muodostuvat proteiinista ja hiilihydraatista, jotka C-vitamiinin kanssa muodostavat paksun geelin (polymerisaatio), joka toimii “sidosaineena” sitoen useimmat kehon solut yhteen.

C-vitamiini on välttämätön solujen välisen sidosaineen tuottamiselle ja ylläpidolle. Tämä sidosaine pitää valtimot vahvoina ja ehjinä.

Useilla tutkijoilla (Clark ja Clark, 1918 ja 1933; Laguesse, 1921; Bensley, 1934; McMasters ja Parsons, 1939) oli käsitys, että perusaineella on tällainen geelimäinen koostumus.

C-vitamiini on välttämätön tällaisen solujen välisen sidosaineen (Pauling, 1983) ylläpidolle ja kestävyydelle. Solujen välisten molekyylien yhteen kytketty geelimäinen luonne on yleensä optimaalinen, kun C-vitamiinitaso on optimaalinen. Kun C-vitamiinista on puutos, kytkökset ovat katkenneet ja perusaineen ja perussolujen välinen sidosaine menettää geelimäisen ominaisuutensa ja muuttuu löysäksi, juoksevaksi ja vesimäiseksi.
Wolbach ja Howe (1926) raportoivat tämän perusaineen geelimäisen koostumuksen katoamisesta C-vitamiinin puutoksesta johtuen. Myös Kefalides (1968) totesi, että verisuonien peruskalvot näyttivät sisältävän proteiinia, joka on hyvin vastaavaa tai täysin samanlaista kuin luuston sidekudos. Tutkiessaan soluviljelmää hiirillä Priest (1970) huomasi, että C-vitamiini edisti peruskalvon muodostumista, kun taas keripukkitilat rajoittivat sitä.

Berenson (1961) esitti asian toisin todetessaan “että sidekudosta muodostavien yksiköiden biokemia on ensiarvoisen tärkeä sydänverisuonien eheyden ylläpidossa.”

C-vitamiinin on osoitettu hajottavan “solujenvälistä sidosainetta” hiukkasiksi, jotka “vuotavat” vereen.
Gersh ja Catchpole (1949) esittivät, että veren glykoproteiinien määrä heijastaa suoraan solujen välisen sidosaineen tilaa tai terveyttä. Suurempien glykoproteiinien määrän katsottiin heijastavan heikompaa tilaa tai suurempaa epänormaaliutta.

Hieman myöhemmin Pirani ja Catchpole (1951) esittivät, että “geelimäisyyden menettäneet” (ungelled) solujen välisestä sidosaineesta peräisin olevat molekyylit (eli pirstaloituneet glykoproteiinit) pääsivät helposti vereen, kun niiden eheys oli hajonnut C-vitamiinin puutoksesta johtuen. He osoittivat, että joko akuutista tai kroonisesta keripukista kärsivillä marsuilla nämä molekyylit olivat koholla veressä. Edelleen he osoittivat, että C-vitamiinin antaminen alensi niiden tasoja veressä. Tästä voi päätellä suoraan, että C-vitamiini oli palauttanut solujen välisen sidosaineen eheyden eivätkä pienemmät, aikaisemmin hajonneet glykoproteiinit enää “vuotaneet” vereen.

C-vitamiinin on osoitettu vähentävän “solujen välisen sidosaineen” hiukkasten “vuotamista” vereen.
 Fisher et al. (1991) totesivat, että fibroblastit tarvitsevat C-vitamiinia sekä glykoproteiinien että sidekudoksen tuottamiseen. Tämä suhteellisen tuore tutkimus auttaa vahvistamaan Wolbachin ja Howen (1926), Gershin ja Catchpolen (1949), ja Piranin ja Catchpolen (1951) suorittaman varhaisemman tutkimuksen. Siinä osoitettiin, että C-vitamiini on välttämätön ylläpitämään glykoproteiinia sisältävän perusaineen eheyden.

Kun solujen välinen sidosaine valtimoissa muuttuu vesimäiseksi C-vitamiinin puutteen takia, valtimonkovettuman ensimmäinen vaihe on alkanut.
Kaikki valtimoseinämän kolme kerrosta edellyttävät normaalia kollageenin muodostumista ja säilymistä vahvana.
Varhaisessa vaiheessa, kun muutoksia on tapahtunut vasta vähän, prosessi voidaan estää täysin hyvin lyhyessä ajassa kunnollisella C-vitamiinitäydennyksellä. Kun kovettuma on edennyt pidemmälle, se on vielä korjattavissa, vaikka korjautumista tapahtuu vähemmän ja siihen vaadittava aika tahtoo olla pidempi.

Toinen tärkeä seikka omaksuttavaksi tästä lyhyestä anatomialuennosta koskien valtimoseinämää on se, että seinämän kaikkien kolmen kerroksen tulee olla sidekudokseltaan normaaleja.

C-vitamiini on ehdottoman välttämätön normaalille sidekudoksen muodostumiselle koko kehossa (Gould, 1958; Ohlwiler et al., 1960; Barnes, 1969). Lisäksi riittävät määrät C-vitamiinia ovat välttämättömiä ylläpitämään sidekudosta, joka alun perin kehittyi C-vitamiinipitoisuuden ollessa riittävä. Kaikissa kehon soluissa ja kudoksissa tapahtuu muutoksia ja aineenvaihduntaa, jotka tarvitsevat jatkuvan ravinteiden saannin, erityisesti C-vitamiinin.

C-vitamiinia tarvitaan normaalille sidekudoksen tuotannolle ja ylläpidolle koko kehossa. Sidekudokset ovat runsaimmin esiintyviä proteiineja kehossa. Ne muodostava kaikkiaan noin 30 % kehon proteiineista. Sidekudoksen tärkein yksittäinen ominaisuus on todennäköisesti se, että se on luonteeltaan fyysisesti jäykkä, vahva. Tämä ominaisuus kirjaimellisesti merkitsee, että sitä sisältävä kudos on mekaanisesti vahva, ei rikkoudu.

Merkittäviä määriä sidekudosta sisältäviä kudoksia ovat jänteet, nivelsiteet, sarveiskalvo, mykiö, iho, luusto, hampaat, nivelrusto, sydänläpät, verisuonet, sileät lihakset, peruskalvot, maha ja jotkin elimet. Sidekudos on myös tärkeä rakenneosa monissa soluja ympäröivissä kudosväleissä (solun ulkoinen tukirakenne, missä on myös perusainetta), missä se ei ole järjestäytynyt määrätyiksi kudostyypeiksi, jotka mainittiin edellisessä kappaleessa.

Toinen valtimoston puoli, joka liittyy valtimotukosten myöhempiin vaiheisiin, on hiussuoniverkosto. Hiussuonia kehittyy pitkälle edenneisiin, merkittävän kokoisiin valtimotukoksiin, jotta tukokset saisivat itselleen verta eivätkä kuolisi. Tämä kuitenkin johtaa siihen, että hiussuonien verenpaine kohoaa, mikä on epätavallista hiussuonissa. Tämä rakenteellisesti hauraiden hiussuonien altistuminen poikkeuksellisen korkealle verenpaineelle voi johtaa näiden pienien verisuonien rikkoutumiseen. Kun hiussuonet ovat kehittyneessä kookkaassa valtimoplakissa, niiden rikkoutuminen voi johtaa verenvuotoon itse plakkiin, mikä toisinaan aiheuttaa äkillisen, täydellisen tukkeuman valtimossa, kun tuo alue laajenee nopeasti (Paterson, 1936, 1938, an 1941).

Hiussuoni on rakenteellisesti verisuonen kaltainen muodostuen ainoastaan sisäkerroksesta ja muistuttaen paljon suuren valtimon sisäkerrosta ilman kahta tukikerrosta. Lisäksi hiussuonen läpimitta on hyvin pieni, mikä merkitsee, että punaverisolun on usein taivuttava hieman mahtuakseen läpi. Suurempien valtimoiden vähitellen ohentuessa hiussuoniksi, vain sisäkerros säilyy, koska hiussuonien ei normaalisti odoteta kestävän korkeaa verenpainetta, jota esiintyy lähellä sydäntä olevissa valtimoissa.

Miksi valtimonahtautumat kehittyvät

Valtimonahtautuminen tarkoittaa verisuonen sisäläpimitan supistumista. Kun ahtautuma tulee riittävän rajoittavaksi, verenvirtaus ahtauman kohdalta alavirtaan heikkenee.

Ahtautuminen tapahtuu, kun verisuonta ympäröivä seinämä paksuuntuu, mikä pienentää sisäisen kulkuväylän kokoa.
Useat tekijät voivat vaikuttaa valtimonahtautuman kehittymiseen. Käytännöllisesti katsoen kaikki näennäisesti erilaiset tekijät, jotka aiheuttavat ateroskleroottisen valtimonseinämän paksuuntumisen, johtuvat joko suoraan tai epäsuorasti C-vitamiinin puutoksesta. Todellisuudessa C-vitamiinin puutos näyttää olevan “lopullinen yleinen väylä”, joka määrää sen, saako tietty tekijä valtimonahtautuman kehittymään.

Todennäköisesti ensimmäinen merkittävä muutos, joka tapahtuu verisuonen seinämässä C-vitamiinin puutoksesta johtuen, on glykoproteiinien geelimäisyyden häviäminen peruskalvolla ja perusaineessa. Elektronimikroskopia on tähän muutokseen liittyen osoittanut, että endoteelisolut keripukista kärsivillä marsuilla alkavat irrota (Gore et aI., 1965).

Tätä “sisäisen sidosaineen” geelimäisyyden katoamista voidaan pitää valtimonkovettuman “rappeutumisvaiheena”. Tämä rappeutuminen johtaa irtonaisten glykoproteiinien vuotamiseen vereen, ja perusaineen geelimäinen koostumus muuttuu vesimäiseksi. Kun perusaine menettää otteensa soluista, jotka muodostavat sisäseinämän, verisuoniseinämä “hajoaa” ja sitten keho tekee korjausliikkeen “vahvistamalla” valtimoseinämää.

Tämä perusaineen hajoaminen johtaa suoraan useisiin seurauksiin myöhemmin.
Gersh ja Catchpole (1949) esittivät, että tämä muutos perusaineen fyysisessä koostumuksessa vaikuttaa sekä ravinteiden että metaboliittien jakautumiseen verisuonien solujen välillä. He korostivat, että perusaineen normaali geelimäinen tila pyrkii olemaan vesiliukoinen, vaikka perusaineen epänormaali geelimäisyyden menettänyt tila on hyvin vesiliukoinen. Tällaisella liukoisuuden muutoksella voi olla hyvin laajat vaikutukset siihen, mitä näihin alueisiin voi diffusoitua tai olla diffusoitumatta.
Gersh ja Catchpole esittivät, että on todennäköistä, että suuret toisiinsa yhteydessä olevat molekyylit perusaineessa tuottavat myös pienempiä molekyylejä. Näillä pienemmillä molekyyleillä on suurempi mahdollisuus sitoutua ja/tai vuorovaikuttaa sellaisten ravinteiden ja kuona-aineiden kanssa, jotka normaalisti kulkevat solujen ja veren välillä normaalilla tavalla.

Tällaiset vuorovaikutukset voisivat ratkaisevasti ehkäistä endoteelisolujen kykyä estää epätoivottujen aineiden läpäisyä ja niiden myöhempää kertymistä.

Muistanette, että endoteelisolut ovat todellisuudessa sisältyneenä peruskalvoon. Se, onko peruskalvo kiinteä ja geelimäinen vai löysä ja vesimäinen, määrää, tarttuvatko tietyt aineet (kuten kalsium, kolesteroli ja rasvat) epänormaalisti verisuonen seinämään aiheuttaen vähitellen etenevän paksuuntumisen. Tällaista paksuuntumista havaitaan yleisesti valtimonkovettuman alkuvaiheissa.

Toisaalta minkä tahansa tekijän (kuten kalsium, kolesteroli ja rasvat), joka lisää peruskalvon paksuutta, voidaan odottaa heikentävän hyödyllisten aineiden (kuten C-vitamiinin ja muiden ravinteiden) kykyä normaalilla tavalla läpäistä verisuonen seinämä päästäkseen syvälle kudoksiin.

Gersh ja Catchpole esittivät myös, että alkujaan tapahtuva perusaineen tai peruskalvon hajoaminen suoraan edistää kalsiumkertymien epänormaalia muodostumista näihin aineisiin. Vaikka kovia, kivimäisiä kalkkiutumia nähdään vasta kalkkiutumisen viime vaiheissa, on kiinnostavaa havaita, että alttius kalkkiutumiselle näyttää alkavan jo sairauden alkuvaiheessa.

Leviäminen: valtimonkovettuman toinen vaihe
Kun peruskalvon/-solujen välinen perusaine on menettänyt geelimäisen koostumuksensa ja muuttunut yhä vesiliukoisemmaksi, seuraavat muutokset valtimonkovettuman säännöllisessä kehityksessä voivat nyt tapahtua. Kaikki nämä myöhemmät valtimonkovettuman muutokset voidaan ilmaista lyhyesti valtimonkovettuman leviämisvaiheena, joka seuraa edellä esitettyä rappeutumisvaihetta.

Pian sen jälkeen, kun perusaine menettää geelimäisyytensä ja rasvat kertyvät siihen, havaitaan, että suuri määrä soluja kertyy ja lisääntyy verisuonen sisäkerroksen alueelle. Nämä solut ovat yleensä makrofageja, jotka ovat erityisiä valkoisia verisoluja, joiden tehtävänä on syödä sellaista, minkä keho tulkitsee vieraiksi epätoivotuiksi aineiksi. Tässä tapauksessa nämä vieraat aineet ovat perusaineessa ja peruskalvolla olevia rasvakertymiä. Tämä makrofagitulva voisi olla kehon korjausmekanismi sen yrittäessä toimittaa C-vitamiinia sellaisille verisuoniseinämän alueille, missä sitä on niukasti. Sitä mukaa kun enemmän rasvoja kertyy ja mitä enemmän makrofageja ilmaantuu “syömään” tuota rasvaa, verisuonen seinämässä alkaa näkyä selviä paksuuntumisen merkkejä niissä kohdissa, missä C-vitamiinivajausta oli alun perin eniten. Tämä verisuonen sisäkerroksen paksuuntuminen on yleensä ensimmäinen havaittava osoitus siitä, että valtimonkovettuman kehittyminen on alkanut.

Seuraava vaihe valtimonkovettuman kehityksessä riippuu välittömästä mikroympäristöstä, joka ympäröi vaurioitunutta peruskalvoa ja perusainetta. Kolesteroli- ja lipoproteiini(a) -tasot tuottavat yhdenlaisen vaikutuksen, kun taas näiden aineiden normaalit tai myös alhaiset tasot tuottavat toisenlaisen vaikutuksen. Myös veren toksiineilla ja mikrobeilla on oma vaikutuksensa siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Kun infektioiden aiheuttajien (esim. juurihoidetut hampaat tai iensairaus) ja toksiinien määrä veressä on vähentynyt merkittävästi tai niitä ei ole, tulehdustekijän valtimonkovettuman kehittymisessä voidaan odottaa olevan paljon vähäisempi. Vaikka nimenomaan C-vitamiinin puutos todennäköisesti ylläpitää tulehdusta kalkkiutuneen verisuonen seinämässä, tulehduksen ja toksisuuden odottaisi tekevän tulehdustekijästä valtimonkovettumassa paljon vakavamman. Infektio ja toksisuus jouduttavat myös C-vitamiinin köyhtymistä kehossa (Levy, 2002) ja verisuonen seinämässä.

Kurkkumätätoksiini, joka merkittävästi nopeuttaa C-vitamiinin vähenemistä, näyttää suosivan erästä valtimonkovettumatyyppiä, joka kohdistuu valtimoseinämän keskikerrokseen (media) sekä C-vitamiinin puutoksesta kärsivillä marsuilla (Menen and King, 1935) että normaaleilla marsuilla (Bailey, 1917). Menen ja King totesivat myös, että  muut infektoivat ja infektoivat/toksiset aineet voivat aiheuttaa paksuuntumista vain valtimoseinämän keskikerroksessa jättäessään sisäkerroksen paljolti ehjäksi.

Nämä tutkijat totesivat myös, että C-vitamiinia köyhdyttävä kurkkumätätoksiini aiheutti insuliinia tuottavien solujen rappeutumisen marsuilla. Tämä aiheutti veren glukoositason kohoamisen. Kuten tässä kirjassa toistuvasti osoitetaan, harvat riskitekijät toimivat täysin riippumattomasti ja toksiineilla on selvästi osuus niin diabeteksen aiheuttajana kuin jo olemassa olevan diabeteksen pahentajana, mikä sinänsä on merkittävä valtimonkovettuman riskitekijä.

Mistä tahansa toksiinista johtuva kliininen kuva riippuu yleensä siitä, mihin toksiini on biokemiallisesti taipuvainen kertymään. Tähän kertymäkohtaan kehittyy C-vitamiinin puutos.

C-vitamiinin puutosaste on myös merkittävä tekijä, joka määrää sillä hetkellä vaikuttavien muiden riskitekijöiden suhteellisen vaikutuksen. Riskitekijät eivät ole staattisia prosesseja. Useat tekijät voivat lisätä tai jopa vahvistaa toistensa vaikutusta ja tämä vaihtelu yhdessä suuremman tai pienemmän C-vitamiinin puutoksen kanssa voi aikaansaada erilaisia valtimonkovettuman kehitysvaiheita. King ja Menen (1935) päätyivät samanlaiseen johtopäätökseen sanoessaan, että “C-vitamiinin puutosalue on laaja” ja että bakteeritoksiineilla, esimerkiksi kurkkumätätoksiinilla, voi olla erilaisia haittatasoja C-vitamiinin puutosasteesta riippuen.
Toksiinista johtuva kliininen kuva riippuu siitä, mihin toksiini on taipuvainen kertymään paikallisen C-vitamiinin puutoksen kehittyessä siihen.

Rasvat, esim. kolesteroli ja lipoproteiini(a), alkavat kertyä perusaineeseen sen jälkeen, kun glykoproteiinit ovat menettäneet geelimäisyytensä johtuen siitä, että C-vitamiinin puutos on tapahtunut. Tämä rasva (lipidi) voidaan havaita käyttämällä väriainetta, joka näkyy mikroskoopissa (Moon ja Rinehart, 1952). Ohut, vesimäinen fyysinen este näyttää esittävän merkittävää osaa salliessaan veressä kiertävien rasvojen pääsyn muuttuneeseen perusaineeseen. Kuten edellä todettiin, peruskalvon/perusaineen liukenemisominaisuudet muuttuvat ratkaisevasti C-vitamiinin puutostilassa, mikä vaikuttaa suoraan siihen, pysyvätkö verestä peräisin olevat aineet liuoksessa päästyään peruskalvon/perusaineen alueelle.

Lyhyesti, paikallinen C-vitamiinin puutos valtimoseinämässä “rappeuttaa” peruskalvoa mahdollistaen epänormaalien liuotteiden kuten kalsiumin, kolesterolin ja rasvojen kertymisen. Sitten makrofagit lisääntyvät peruskalvossa jatkuen niin kauan kun liuotteiden epänormaali kertyminen jatkuu.

Ennen kuin valtimoiden C-vitamiinitaso normalisoituu, epänormaalien kertymien kehittyminen jatkuu ja makrofagit lisääntyvät edelleen ahmimaan liuotteita, jolloin valtimonkovettuma etenee hellittämättä.

Tällä valtimon paksuuntumistapahtumalla on useita synonyymejä, esimerkiksi vaurio, vamma (lesion), plakki (plague) tai tukkeuma (blockage).

Suomennos Jussi Yli-Panula
Lähde Stop America's #1 Killer!: Proof that the origin of all coronary heart disease is a clearly reversible arterial scurvy (Thomas E Levy, MD)

Lue myös Triglyseridit ja C-vitamiinin puutos (Lähde: Thomas E Levy, Stop America's #1 Killer...)