perjantai 25. joulukuuta 2015

Väärennös kolmoisrokotetutkimuksessa

Dr. William Thompson on CDC:n vanhempi tutkija. CDC (the Centers for Disease Control) on hallituksen laitos, joka tutkii rokotteiden vaikutuksia lapsilla ja aikuisilla. 15 kuukautta sitten tästä tohtorista tuli paljastaja, kun hän myönsi, että CDC:n vuonna 2004 suorittama tutkimus, johon hän itse osallistui, oli väärennetty osoittamaan, että MMR-rokotteen (measles, mumps, and rubella - tulirokko, sikotauti ja hinkuyskä) ja autismin välillä ei ollut yhteyttä. Nyt tiedämme, miksi yhteyttä ei löydetty.

Dr. Thompson sanoo, että tutkimuksen tekijät, hän mukaan lukien, jättivät tahallaan pois aineistoa peittääkseen yhteyden. Kun he ottivat aineiston mukaan, tutkimus osoitti, että autismi oli lisääntynyt 240 % Amerikan afrikkalaisten lasten keskuudessa ja 69 % kaikkien MMR-rokotetteen saaneiden lasten keskuudessa, jotka oli rokotettu ennen 36 kuukauden ikää. Dr Thompsonin omatunto näyttää lopulta saaneen voiton.
Elokuussa 2014 Dr Thompson sanoi, “Kadun, että kollegani ja minä jätimme pois tilastollisesti merkittävää tietoa vuonna 2004 julkaistusta Journal of Pediatrics -lehdestä.”

Hän valaehtoisesti myönsi, että CDC väärensi aineistoa tarkoituksena kieltää rokotusten ja autismin välisen yhteyden. Eikä tässä vielä kaikki. Tarina menee syvemmälle ja sen pitäisi panna kaikki lääkärit ajattelemaan. Dr. Thompson sanoi, että korkeat CDC:n tutkijat yrittivät tuhota kaikki salailuun liittyvät asiakirjat. Dr. Thompson on kuitenkin pelastanut nämä asiakirjat! Tässä on hänen hämmästyttävä lausuntonsa:

“Taulukon 7 lopusta ilmenee myös, että syntyperää ilmaisemattomassa todistusnäytteessä muutetun rotuvaikutuksen tilastollinen merkitys oli valtava. Kaikki tutkimuksen tekijät ja minä kokoonnuimme ja päätimme jossain elo- ja syyskuun välillä 2002 olla ilmoittamatta mitään rotuvaikutusta tutkimukseen. Pian tapaamisen jälkeen, jolloin päätimme sulkea pois rotuvaikutusten raportoinnin, tutkimuksen tekijät sopivat tapaamisesta tuhotakseen tutkimukseen liittyvät asiakirjat. Loput neljä tutkimuksen tekijää pitivät kokouksen ja toivat suuren jäteastian kokoushuoneeseen ja arvioivat ja kävivät läpi kaikki fyysiset asiakirjat, jotka mielestämme tulisi hylätä ja panna valtavaan roska-astiaan. Mutta koska otaksuin tämän olevan laitonta ja loukkaavan tiedonvapauslakia ja oikeusministeriön vaatimuksia, säilytin kaikki asiakirjakopiot ja kaikki niihin liittyvät tietokonetiedostot. Käsitykseni mukaan me tahallamme salasimme kiistanalaiset tulokset Pediatrics-tutkimuksen lopullisesta vedoksesta.”

CDC kiistää kaiken vääryyden. Mutta CDC on maailman suurin rokotteiden ostaja. He ostavat miljardien dollareiden arvosta rokotteita joka vuosi. Joten näin suuren summan ollessa kyseessä, heidän vastauksensa ei välttämättä ole täysin uskottava. Ja vieläkään ei ole kuultu Kongressia tästä skandaalista. Myös valtavirran media on kieltäytynyt puhumasta siitä. Big Pharmalle tämä on tavanomaista liiketoimintaa. Monien kalifornialaisten on pakko rokottaa lapsensa, vaikka he eivät halua syystä, että he eivät kykene kouluttamaan lapsiaan kotona tai eivät ole kyllin rikkaita kyetäkseen maksamaan yksityiskoulun. Odottaville äideille, lapsille ja muille kerrotaan edelleen, että rokotukset ovat turvallisia. Joten, onko ollenkaan hyviä uutisia. On yksi positiivinen uutinen.
Eräs rohkea floridalainen on kaksi kertaa puhunut tästä asiasta Kongressissa. Hänen nimensä on Bill Posey. Dr. Posey vaatii kollegoitaan esittämään tämän asian käsittelyä Kongressissa. On korkea aika korottaa äänensä.

Lähes jokainen potilaistani, jolla on autistinen lapsi kertoo minulle, että ongelmat alkoivat pian rokotuksen jälkeen. Onko tämä vain yhteensattuma? Pitäisikö nämä vanhemmat edelleen jättää huomioimatta? Pitäisikö Dr Thompsonin hämmästyttävä tunnustus jättää huomioimatta? Vaarallinen ennakkotapaus on nyt asetettu, mikä johtaa aikaan, jolloin Big Pharman harkinnan perusteella ja vastoin tahtoasi sinut pakotetaan ottamaan vastaan kaiken, mitä Big Pharma haluaa sinulle syöttää. Tämä voi olla lopun alku.

Frank Shallenberger, MD

Lähde

Will CDC whistleblower on vaccines testify before Congress? By Brian Shilhavy, Health Impact News. December 4, 2015. http://healthimpactnews.com/2015/will-cdc-whistleblower-on-vaccines-testify-before-congress/

Suomennos Jussi Yli-Panula

maanantai 21. joulukuuta 2015

Tämä vitamiini voi pelastaa aivosi

Aivoillasi on hämmästyttäviä kykyjä ja ne voivat parantaa itsensä.
Tällaista ei todennäköisesti kuule valtavirran lääketieteen taholta, erityisesti jos läheisesi kärsii aivohalvauksen, Alzheimerin taudin, Parkinsonin taudin tai jonkin muun dementiamuodon vaikutuksista.
Klinikallani (Sears Institute for Anti-Aging Medicine) olen nähnyt paljon aivovammaisia ihmisiä. Valitettavasti niin sanotut lääketieteen asiantuntijat pitävät heitä “toivottomina”.
Voin kuitenkin sanoa, että dementiassa ei ole mitään toivotonta syystä riippumatta. Oikeilla ravinteilla aivovamma voidaan usein korjata.

Malesialaisessa yliopistossa tehty tuore tutkimus tukee omalla klinikallani tekemini havaintoja vuosien varrella.
Näiden uusien tutkimusten mukaan eräs erityinen vitamiini ei vain ehkäise aivovauriota vaan voin auttaa korjaamaan sen.

Puhun vähälle huomiolle jääneestä E-vitamiinista nimeltä tokotrienolit.
Nämä ravinteet merkittävästi vähentävät aivojen arpikudosta eli valkoisen aineen vaurioita, joita esiintyy aivohalvauksessa Alzheimerin tauti- ja muilla dementiapotilailla. Tämä arpikudos ehkäisee aivosignaalien kulkua.
E-vitamiini on todellisuudessa kahdeksan vitamiinia yhdessä - neljä tokoferolia ja neljä tokotrienolia. Yhdessä ne muodostavat tärkeimmän tunnetun rasvaliukoisen antioksidantin.

Vuosikausia perinteinen lääketiede oli kiinnostunut vain tokoferoleista. Mutta klinikallani suorittamat tutkimukset ovat osoittaneet, että E-vitamiinin todellinen teho vanhenemisen estämisessä perustuu tokotrienolien voimaan.

Malesiassa University Teknology Maran tutkijat suorittivat kaksivuotisen tutkimuksen 121 vapaaehtoisella, joiden aivojen valkoinen aine oli vaurioitunut. Nämä vauriot aiheuttavat dementiaa, aivohalvausta ja Alzheimerin tautia.
Tutkimukseen valittiin satunnaisesti kaksi ryhmää, toiselle annettiin palmuöljystä uutettuja tokotrienoleja ja toiselle lumelääkettä.1

Kahden vuoden tutkimusajan loputtua lumeryhmän valkoisen aineen vauriot olivat lisääntyneet, mutta uusia valkoisen aineen vaurioita ei ollut muodostunut tokotrienoleja ottavassa ryhmässä.
Tokotrienolit ovat tehokkaimpia aseita vanhenemisen estämisen arsenaalissani ja ne ovat avainasemassa terveyden ylläpidossa yli kymmenellä tavalla.2
Ne auttavat
  • vähentämään hapettumista
  • pienentämään sydäntautiriskiä
  • alentamaan tulehdusta kohdistumalla suoraan tulehdusta aiheuttaviin molekyyleihin
  • vahvistamaan luustoa ja parantamaan mahahaavoja
  • ylläpitämään tervettä triglyseriditasoa
  • tukemaan normaalia verenpainetasoa
  • auttamaan ihoa pysymään sileänä ja nuorekkaana
Tokotrienolien on osoitettu ehkäisevän myös näön heikkenemistä ja jopa parantavan liikalihavuutta. Tutkimusten mukaan tokotrienolit ehkäisevät korkeasta insuliinitasosta johtuvaa painonnousua.3,4,5,6
Nämä voimakkaat antioksidantit ahmivat myös vapaita radikaaleja, biokemiallisia molekyylejä, jotka liittyvät syöpään ja vanhenemiseen. Ne voivat jopa ylittää aivoveriesteen hoitaakseen tehtävänsä.

Suosittelen tokotrienoleja suunnattoman tärkeänä ravinteena vanhenemisen estämiseen, koska ne suojaavat ja pidentävät telomereja, kromosomien päissä olevia hattuja, jotka määräät kunkin solun biologisen iän.7
Pidemmät telomerit merkitsevät nuorekkaampaa terveyttä. Lyhyemmät merkitsevät nopeampaa vanhenemista ja suurempaa alttiutta sairauksille ja lyhyemmälle eliniälle.

Omat tutkimukseni klinikallani ovat paljastaneet, että erityisesti gammatokotrienoli suojaa tehokkaasti telomereja. Toinen tutkimus Malesiasta osoitti, että gammatokotrienoleja saaneilla soluilla oli suoja telomerien lyhenemiseltä.8 Samalla gammatokotrienol säilytti solujen telomeraasitoiminnan. Telomeraasi on entsyymi, joka korjaa telomeria. Näin ollen gammatocotrienol tarjoaa suojaa ja uudistusta samassa paketissa.
Muut tutkimukset osoittavat, että kaikki neljä tokotrienolia - ei vain gammatokotrienolit - pidentävät telomereja soluissa.9

Tokotrienoleja saa lisäämällä niitä ruokavalioon:
Suosikkilähteeni on annaattoöljy. Ensimmäisen kerran keksin achiotepuun uutteen, annaatton, ollessani tutkimusmatkalla Andien vuoristossa. Tämä aine sisältää enemmän tokotrienoleja kuin mikään muu lähde. Ruokalusikallisessa on noin 15 mg.

Palmuöljy on myös hyvä tokotrienolien lähde.  Yksi ruokalusikallinen sisältää 8 mg.
Tokotrienoleja saa myös pähkinöistä ja tummista lehtivihanneksista.
Kourallinen cashewpähkinöitä, manteleita tai pistaasipähkinöitä antaa noin 2 mg. Yhdessä annoksessa lehtikaalta, parsakaalta tai pinaattia on 1-2 mg tocotrienoleja.

Useimmat ihmiset eivät saa riittävästi tokotrienoleja ravinnostaan, joten suosittelen sen ottamista ravintolisänä.
Ongelmana on kuitenkin, että E-vitamiiniravintolisät sisältävät yleensä vain tokoferol-muotoja. Varmista, että saat ravintolisiä, jotka sisältävät luonnollista E-vitamiinia, ei sen synteettistä muotoa. All-rac-alpha-tocopherol-acetate tai dl-alpha-tokopherol -muotoista E-vitamiinia tulisi välttää. Niiden turvallisuudesta ja siitä, tunnistaako edes keho tällaisia aineita on esitetty vakavia kysymyksiä.

Ota 50 mg tokotrienoleja kahdesti päivässä aterialla kuten kaikkia rasvaliukoisia vitamiineja.
Tocotrienolit ovat erittäin tehokas ja huokea tapa asettua vanhenemista ehkäisevälle polulle, joka tuottaa terveysosinkoja tulevina vuosina.

Käytän tätä tuotetta.

Suomennos Jussi Yli-Panula

Lähde: Al Sears, MD

Viitteet
  1. Gopalan Y1, Shuaib IL, et al. “Clinical investigation of the protective effects of palm vitamin E tocotrienols on brain white matter.” Stroke. 2014 May;45(5):1422-8. doi: 10.1161/STROKEAHA.113.004449. Epub 2014 Apr 3.
  2. Glynn RJ, Ridker PM, Goldhaber SZ, Zee RY, Buring JE. Effects of random allocation to vitamin E supplementation on the occurrence of venous thromboembolism: report from the Women's Health Study. Circulation 2007;116:1497-1503.
  3. Zhao L et al. “Gamma-tocotrienol attenuates high-fat diet-induced obesity and insulin resistance by inhibiting adipose inflammation and M1 macrophage recruitment.” Int J Obes (Lond). 2014 Jul 21. doi: 10.1038/ ijo.2014.124. iv
  4. KYW Medical Reports Sponsored By Independence Blue Cross. November 11, 2015
  5. Chong EW-T, Wong TY, Kreis AJ, Simpson JA, Guymer RH. Dietary antioxidants and primary prevention of age-related macular degeneration: systematic review and meta-analysis. BMJ 2007;335:755.
  6. Brown, L. “Gamma-tocotrienol from annatto oil ameliorates metabolic syndrome developed
  7. Tocotrienols Extend Telomeres and Prevent DNA Damage J Biomed Biotechnol. Makpol S, Durani LW, Chua KH, Mohd Yusof YA, Wan Ngah WZ.
  8. Makpol S, Abidin A, Sairin K, Mazlan M, Top G, Ngah W. “Gamma-Tocotrienol prevents oxidative stress-induced telomere shortening in human fibroblasts derived from different aged individuals.” Oxid Med Cell Longev. 2010;3(1):35-43.
  9. Makpol S et al. 2011. Tocotrienol-rich fraction prevents cell cycle arrest and elongates telomere length in senescent human diploid fibroblasts. J Biomed Biotechnol, 2011: 506171.




lauantai 19. joulukuuta 2015

Lopun alku kiistassa lääketieteestä

Allopaattisen (perinteisen) lääketieteen edustajien ja funktionaalisen eli luonnonlääketieteen kannattajien välinen vakava kiista on jatkunut lähes 100 vuotta.

Funktionaalinen lääketiede Ajurvedan ja kiinalaisen yrtti lääketieteen muodossa oli vallitsevassa asemassa kaikkialla maailmassa satoja vuosia.3,5

1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa sairauksien bakteeriteoria 6,7 alkoi vallata alaa yhdessä teknologian kehityksen kuten röntgenin,8 elektronimikroskoopin ja antibioottien10,11 käytön kanssa.
Näin sai alkunsa uusi lääketieteen koulutuksen muoto. Sen mukaan tulevia lääkäreitä opetettiin käyttämään näitä uusia diagnoosivälineitä kehon ulkopuolelta tulevien tunkeutujien voittamiseksi. Lääkärit vakuuttuivat täysin siitä, että useimmat sairaudet olivat bakteerien, viruksien tai harhautuneiden solujen aiheuttamia tai että niitä voitiin hallita näillä uusilla mullistavilla lääketieteen keinoilla.11

Luontaislääketiede hylättiin vanhentuneena ja epätieteellisenä. Lääketieteen oppilaitokset lakkasivat opettamasta tätä lääketieteen lajia ja lääkärinlupia annettiin vain niille, jotka valmistuivat uusista lääketieteen oppilaitoksista, joita oli perustettu ympäri maata.

Luontaislääkärit, kiropraktikot, akupunktion harjoittajat ja muut luontaishoitajat leimattiin puoskareiksi.
Mutta 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa luontaislääketieteen kannattajat alkoivat järjestäytyä. Linus Paulingin toimiessa epävirallisena johtajana pieni tiedemies- ja lääkäriryhmä alkoi hoitaa aivoihin liittyviä sairauksia kuten masennusta ja skitsofreniaa12 ruokavaliolla ja ravintolisillä. He olivat tyytyväisiä tämän uuden lähestymistavan tuloksiin ja Pauling nimitti nämä hoito-ohjelmat “ortomolekylääripsykiatriaksi.13-15
Samaan aikaan, kun Pauling ja muut pioneerit kuten Abram Hoffer 16 edistyivät aivoihin liittyvien häiriöiden hoidossa, kehon muihinkin puoliin alettiin kiinnittää huomiota. 1960-luvun hippiliikkeen pohjavireenä oli kiinnostus ei-perinteisiin hoitoihin. Ravinto- ja yrttihoidoista tuli intohimo näille vastakulttuurityypeille. Muista tuli pian uskovia, kun perinteinen lääketiede ei osoittautunut niin menestykselliseksi kuin mitä monet olivat toivoneet. Alettiin käyttää yhä enemmän luontaishoitoja, kiropraktiikkaa ja akupunktiota, kun reseptilääkkeiden vaarallisista sivuvaikutuksista raportoitiin yhä useammin.

Andrew Weil, Bernie Siegel ja Dean Ornish olivat 1980-luvulla niitä, joista tuli tämän kokonaisvaltaisen liikkeen ensimmäisiä johtajia julkaistuaan mullistavia kirjoja. Heihin kuului myös Joseph Pizzorno, joka osallistui Bastyr Universityn perustamiseen vuonna 1978, missä koulutettiin luontaislääkäreitä. Nykyään se kuuluu maailman eturivin oppilaitoksiin luontaislääketieteen alalla.

1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa pyrittiin myös osoittamaan, että aivot ja keho todella toimivat yhdessä koko persoonallisuuden hyväksi. Tämä oli täysin vastakkainen yli 400 vuotta vallassa olleelle periteiselle lääketieteelliselle ajattelulle, joka alkoi ranskalaisen filosofin Rene Descartesin julistettua, että ihmisen avot olivat täysin erilliset eivätkä liittyneet ihmisen kehon terveyteen.17 Monet lääkärit ovat sittemmin kiistäneet tämän teorian ja hyväksyneet mielen ja kehon välisen yhteyden.

Askel eteenpäin
Ei-perinteisen mallin lääketieteellä on ollut monia nimiä 50 viime vuoden aikana, muun muassa:
  • luontainen
  • kokonaisvaltainen/holistinen
  • vaihtoehtoinen
  • täydentävä
  • integratiivinen
  • funktionaalinen
Integratiivinen ja täydentävä olivat avaintermit 1990-luvun alkupuolella, kun molemmat lääketieteet pyrittiin yhdistämään hämmentyneen ja turhautuneet yleisön tarpeiden tyydyttämiseksi.
Tässä yhdistämispyrkimyksessä otettiin tärkeä askel presidenttikampanjassa vuonna 1992. Yhdysvaltain presidenttiehdokas Ross Perot pyysi saksalaiselta lääkäriltä Hans Nieperiltä ideoita Amerikan terveydenhuollon uudistamiseksi. Tohtori Nieper oli saavuttanut merkittävää mainetta syövän ja MS-taudin hoidossa täysin luonnollisilla aineilla. Hänen uudistusehdotuksensa päätyi lopulta Bill Clintonin käsiin, joka valintansa jälkeen pyysi läheistä kollegaansa Bill Richardsonia kokoamaan lainsäädännön, joka jouduttaisi näiden luontaisten hoito-ohjelmien tutkimusta.

Utahilaisen senaattorin Orrin Hatchin avulla laki hyväksyttiin The Dietary Supplement Health and Education Act of 199419 nimellä. Tämä laki ei ainoastaan suojellut ihmisten oikeutta käyttää ravintolisiä vaan se lopulta johti tutkimusten rahoittamiseen erilaisten ravintolisien ja luontaishoitojen tehosta.19
Näinä 20 viime vuotena näiden merkittävien poliittisten muutosten jälkeen lääketieteen paradigmassa on tapahtunut paljon muita muutoksia. Todisteiden määrä perinteisen lääketieteellisen mallin toimimattomuudesta on lisääntynyt.

Vaarallisia epäonnistumisen merkkejä
Kokonaisvaltainen luontaislääketiede on kokenut suuren positiivisen sysäyksen eteenpäin, kun samanaikaisesti  perinteinen lääketiede on vastaavasti kohdannut negatiivista kehitystä:
(Seuraavat tilastot koskevat Yhdysvaltain tilannetta, mutta uskon niiden heijastavan Suomenkin kehityssuuntaa. suom. huom.)
  • Terveydenhuollon menojen osuus bruttokansantuotteesta on vähitellen lisääntynyt. Vuonna 1960 se oli 5,2 % ja vuoteen 2012 mennessä sen arvioidaan kohoavan lähes 20 %:iin.22
  • Noin 95 % terveydenhuoltomenoista käytetään hoitoihin ja alle 5 % ennaltaehkäisyyn huolimatta siitä, että yli 70 % monista tappavista sairauksista kuten kakkostyypin diabetes, sydänvaltimosairaus, aivohalvaus ja paksusuolensyöpä voidaan estää elintapavalinnoilla.26,27
  • New England Journal of Medicine -lehden artikkelissa kerrottiin, että pallolaajennukseen ja ohitusleikkauksiin käytettiin yli 100 miljardia dollaria vuonna 2007. Kuitenkin vain 3 %:lla ohitusleikkauspotilaista elinikä piteni.28
  • Reseptilääkkeet aiheuttavat 700.000 ensiapukäyntiä vuosittain29 ja yli 41.000 kuolemaa.30
  • Tuoreeseen aineistoon perustuen arvioidaan, että yli 400.000 sairaalakuolemaa voitaisiin välttää vuosittain.31
  • Gary Nullin (et al.) kirjoittamassa kirjassa Death By Medicine perinteisen lääketieteen aiheuttamien vältettävissä olevien kuolemien kokonaismääräksi saatiin 783.936 vuodessa.32
  • Tohtori David Eddy tutki perinteisten lääketieteen hoitojen tieteellistä näyttöä. Business Week Magazine -lehden artikkelissa vuonna 2006 siteerattiin tohtori Eddyn tutkimusta ja päädyttiin siihen, että vain 20-26 % potilaiden saamista hoidoista oli osoitettu tehokkaiksi.33
  • Journal of Clinical Evidence -lehdessä raportoidaan, että vain 11 % tyypillisistä perinteisistä lääketieteen hoidoista voidaan luokitella hyödyllisiksi satunnaistetuilla kontrolloiduilla kokeilla.34
Perinteisen lääketieteen rintamalta on kerrottavana muutamia positiivisia asioita. Akuuttihoidoissa on tapahtunut suunnatonta edistystä leikkausteknologiaan liittyen. Kirurgiasta on tullut hienovaraisempi ja monien leikkausten onnistumisen osuus on lisääntynyt.

Tarpeettomien leikkausten määrä on kuitenkin ongelma. Parhaita esimerkkejä ovat polvileikkaus, selkäleikkaus, pallolaajennus ja sydänkirurgia. Jos tarpeettomat leikkaukset eliminoitaisiin, akuuttihoidosta voisi tulla perinteisen lääketieteen loistotähti.

Kun perinteisen lääketieteen ansioluettelo kroonisten sairauksien hoidossa oli surkea, kokonaisvaltaisessa/funktionaalisessa lääketieteessä tilanne oli täysin vastakkainen. Muutamia esimerkkejä:
Brittiläisessä Lancet Oncology -lehdessä julkaistun suuren tutkimuksen mukaan kasvisravinto, jooga, meditaatio ja elintapojen muutokset lisäsivät telomerien pituutta. Telomerien lyhentyminen liitetään sairauksiin kuten korkea verenpaine, liikalihavuus, diabetes, sydäntauti ja eturauhassyöpä.35
  • The Institute of Medicine raportoi the Wall Street Journal -lehdessä, että kokonaisvaltaisten hoitojen, joissa parasta perinteistä lääketiedettä käytetään vaihtoehtoisten hoitojen kuten meditaation, joogan, akupunktion ja yrttilääkkeiden kanssa, on tieteellisesti todettu olevan kustannustehokkaita.36
  • Nutritional Medicine kirjassa on yli 15 000 tieteellistä viitettä, joiden mukaan terveellinen ruoka ja ravintolisät voivat estää ja usein pysäyttää lähes jokaisen kroonisen sairauden.
Nämä todisteet kokonaisvaltaisen/funktionaalisen lääketieteen menetelmistä on esitetty sadoissa artikkeleissa vertaisarvioiduissa julkaisuissa ja silti lääketieteen rahavetoinen valtarakenne on kyennyt hidastamaan tätä suuntausta nokkelilla poliittisilla tempuilla. He ovat jatkuvasti hyökänneet luontaislääketiedettä vastaan käyttämällä hyväksi virallisen lääketieteen yhteyksiä. Myös lääketeollisuus käyttää valtavaa varallisuuttaan ohjaillen kongressia, suurta osaa koulutusta ja mediaa. Perinteinen lääketiede on näin saanut luontaislääketieteen näyttämään epätieteelliseltä.

Internetaikakausi on heikentänyt tätä taktiikkaa, koska useammat ihmiset voivat saada tietoa, joka ei ole valtavirran median ja sen lääketeollisuuden mainostajien hallinnassa.

Lopun alku
Perinteisen lääketieteen korttitalon hajoaminen on alullaan. Nimittäin arvovaltainen Cleveland Clinic on ilmoittanut muuttuvansa funktionaaliseksi. Cleveland Clinicin puheenjohtaja ja toimitusjohtaja tohtori Delos “Toby” Cosgrove ilmoitti hiljattain useista merkittävistä toimenpiteistä:18
  • Funktionaalisen lääketieteen ensimmäisten pääsuuntien vakiinnuttaminen nimellä “funktionaalinen näkökulma ravintoon ja ravitsemukseen, lopullinen vastavirran lääketiede.”
  • Funktionaalisen lääketieteen mallien tutkimus rinnakkain perinteisen lääketieteen kanssa kohteena krooniset sairaudet, kuten diabetes, astma ja autoimmuunisairaudet.
  • Hyvinvointilaitoksen luominen ja kansakunnan ensimmäisen johtavan hyvinvointiviranomaisen nimittäminen.
  • Kiinalaisen yrttihoitoklinikan luominen ensimmäisenä lajissaan maassa.
  • Klinikan 6,2 miljardin dollarin sairaalaverkoston, perheterveyskeskusten ja avohoitoklinikkojen siirtyminen ratkaisevasti holistiseen suuntaan.
Tämä tarkoittaa valtavirran terveydenhuoltoverkoston merkittävintä siirtymistä holistiseen suuntaan Yhdysvalloissa ja suurin ansio kuuluu tohtori Mark Hymanille, joka tapasi tohtori Cosgroven useita kertoja kahden viime vuoden aikana. Tohtori Hyman on funktionaalisen lääketieteen laitoksen johtokunnan puheenjohtaja ja on yksi funktionaalisen liikkeen todellisia johtajia.

Kahden vuoden ajan tohtori Cosgrove yritti saada tohtori Hymanin Clevelandiin. Hyman vastusteli toimitusjohtajan houkutuksia sanoen, “Toby, et sinä halua minua sinne, koska, jos tulen sinne, kerron sinulle, että suurin osa siitä, mitä teet on väärin, että sinä todellisuudessa vahingoitat ihmisiä, että minä haluaisin toteuttaa ohjelmia, jotka tyhjentävät puolet sairaaloistasi ja useimmat toimenpidetilasi ja vähentävät rajusti sairaalapäiviä ja lääkärikäyntejä. Sopiiko tämä sinulle?” Tohtori Cosgrove ei luopunut sitoutuneisuudestaan uuteen suuntaan ja on edennyt tohtori Hymanin täydellä tuella ja avustuksella.

Tämä kova lausunto perinteisestä lääketieteestä on hyvin samanlainen kuin tohtori Hymanin lausunto, jonka hän antoi Yhdysvaltain senaatin kuulemisessa koskien terveydenhuoltoa. Hän sanoi:19
“Ette ratkaise nykyistä terveydenhuollon kriisiä, jos te vain jatkatte väärien asioiden tekemistä paremmin.”
Kirjoitus on seinällä ja perinteisen lääketieteen tulisi lakata vastustamasta muutosta ja tarttua siihen.
Tämä on taistelu, jota pelkästään perinteiseen lääketieteeseen uskovat eivät voi voittaa ja mitä lujemmin he vastustavat, sitä enemmän he menettävät uskottavuutta ja kunnioitusta. Tämä on todellakin lopun alku lääketieteestä käytävässä sodassa.

Jos teillä on kysymyksiä tämän artikkelin tieteellisestä sisällöstä, pyydämme soittamaan Life Extension Health Advisor at 1-866-864-3027.
Charles K. Bens, PhD, on kirjailija, puhuja ja konsultti erikoisalana kroonisten sairauksien ehkäiseminen ja pysäyttäminen. Hän on Healthy @ Work, Inc -yhtiön perustaja ja puheenjohtaja. Healthy @ Work on hyvinvointikoulutus- ja konsultointiyhtiö, joka keskittyy työntekijöiden terveyden parantamiseen. Tohtori Bens on kirjoittanut yli 200 artikkelia ja yhdeksän kirjaa muun muassa Healthy at Work: Your Pocket Guide to Good Health ja The Healthy Smoker: How To Quit Smoking By Becoming Healthier First.

Suomennos Jussi Yli-Panula
lootuskirja@kolumbus.fi


Lähde LIFE EXTENSION, April 2015

Suomentajan huomautus
Sivuilla 3-4 oleva sairaustilasto koskee Yhdysvaltoja, joten se on suhteutettava oloihimme viitteellisenä. Haluaisin uskoa, että tilanteemme on parempi ainakin ohitusleikkauksien suhteen. Lähipiirissäni on nimittäin useita, jotka ovat ohitusleikkaukseta saaneet avun ja merkittävän jatkoajan.

Ohitusleikkaukset ovat kuitenkin hirmuisen kalliita hoitoja, mistä johtuen niiden jatkumisesta Vaasan keskussairaalassa kiisteltiin pitkään. Jotta ohitusleikkauksia voitaisiin tulevaisuudessa vähentää tai niiden tarvetta siirtää eteenpäin, tulisi panostaa ennaltaehkäisyyn. On hämmästyttävää, kuinka aivan tavallisilla ravintolisillä, kuten magnesium, Q10, omega-3 ja karnitiini, sydämen ja valtimoiden kuntoa voidaan parantaa ja ylläpitää. Tämä on Amerikan merkittävimmän kardiologin Stephen Sinatran käyttämä yhdistelmä, jota hän nimittää “awesome foursome” (mahtava nelikko). Ohjelmaan lisätään tavallisesti vielä monivitamiini- ja kivennäisyhdistelmä ja mahdollisesti orapihlajauute.

Terveydenhuoltomme johtava viranomainen huitaisee ravintolisät ja samalla myös sairauksien ehkäisyn mahdollisuuden pois päiväjärjestyksestä sanomalla “Ihminen saa kaiken monipuolisesta ravinnosta”. Kuitenkin kansainvälisten tilastojen mukaan 80 % maailman väestöstä kärsii D-vitamiinin puutoksesta, mikä koskee erityisesti kaukana päiväntasaajasta olevia maita kuten Suomea. Esimerkiksi kansainvälisesti kuuluisan D-vitamiinitutkijan tohtori William Grantin tuore tutkimus osoittaa, että 30 % vuotuisista syöpäkuolemista voitaisiin välttää korottamalla vain kehon D-vitamiinitasoa.

Laaja satunnaistettu plasebokontrolloitu tutkimus vahvisti, että syöpäriskiä voidaan vähentää yli puolella parantamalla vain D-vitamiinitasoa (Am J Clin Nutr. 2007 Jun). Tämä oli niin käänteentekevä uutinen, että Kanadan syöpäyhdistys hyväksyi D-vitamiinin syövän ehkäisyhoitona.

Aikoinaan lähetin artikkelin D-vitamiinista Ilkan ja Pohjalaisen mielipidepalstalle. Kumpikaan lehti ei julkaissut kirjoitustani, vaikka jokaisen väittämän tukena oli viittaus tieteelliseen julkaisuun.
Silloinen THL:n pääjohtaja Pekka Puska sai referaatin kattavista D-vitamiinitutkimuksista maailmalla. Niihin perustuen ehdotin kansallisten annossuositusten korottamista. Puska vastasi kyllä kohteliaasti, että Suomessa odotellaan pohjoismaista kantaa D-vitamiinin annossuosituksiin. Odotus jatkuu!

Arvovaltaisessa lääketieteellisessä julkaisussa raportoidaan: “Vastakohtana nykyiseen uskomukseen, että kolesterolin alentaminen statiineilla vähentää valtimokovettumia, esitämme näkökannan, että statiinit saattavat olla syynä sydänvaltimoiden kalkkiutumisessa ja voivat toimia mitokondrioiden toksiineina, jotka heikentävät lihasten toimintaa sydämessä ja verisuonissa.”

Lukuisat tutkimukset kiistämättömästi osittavat, että kolesterolilääkkeet estävät soluenergian tuotantolle välttämättömän koentsyymi Q10:n tuotantoa. Tästä huolimatta ainoastaan Kanadan valtio on määrännyt, että kolesterolilääkkeisiin on liitettävä varoitus niiden Q10:tä tuhoavasta vaikutuksesta.

Jos haluat tietää, mikä alkujaan johti valtavirran lääketieteen lääketeollisuusvetoisuuteen, lue tämä.

References
  1. Kolasinski SL. Herbal medicine for rheumatic diseases: promises kept? Curr Rheumatol Rep. 2012 Dec;14(6):617-23.
  2. Levin M. Herbal treatment of headache. Headache. 2012 Oct;52 SuppI2:76·80.
  3. Mohd Fauzi F, Koutsoukas A, Lowe R, Joshi K, Fan TP, Glen RC, Bender A. Chemogenomics approaches to rationalizing the mode-of-action of traditional Chinese and Ayurvedic medicines. J Chem Inf Model. 2013 Mar 25;53(3):661-73.
  4. Fleming SA, Gutknecht NC. Naturopathy and the primary care practice. Prim Care. 2010 Mar;37(l):119-36,
  5. Abdul Kadir AH, Of roots, barks, paracetamol and EDTA, Malays J Med Sci. 2006 Jul;13(2):1-6.
  6. National Research Council (US) Committee to Update Science, Medicine, and Animals. Science, Medicine, and Animals, Washington (DC): National Academies Press (US);2004,
  7. Egger G. In search of a germ theory equivalent for chronic disease. Prev Chronic Dis. 2012;9:E95.
  8. Sullivan PJ. Seeing the bones of things: a scan of x-rays' early history. Can Fam Physician. 2011 Oct;57(l0):1174-5.
  9. Goldsmith CS, Miller SE. Modern uses of electron microscopy for detection of viruses. Clin Microbiol Rev. 2009 Oct;22(4):552-63.        
  10. Clardy J, Fischbach MA, Currie CR. The natural history of antibiotics. Curr Bioi, 2009 Jun 9;19(ll):R437-41.
  11. Roy Porter, Editor, Medicine: A History of Healing & Ancient Traditions to Modem Practices, England: The Ivy Press; 1997:11,194
  12. Zell M, Grundmann 0. An orthomolecular approach to the preven-tion and treatment of psychiatric disorders, Adv Mind Body Med. 2012 Fall;26(2):14-28.
  13. Janson M, Orthomolecular medicine: the therapeutic use of dietary supplements for anti-aging. Clin Interv Aging. 2006;1(3):261-5,
  14. Pauling L, Wyatt RI, Klein DF, Lipton MA. On the orthomolecular environment of the mind: orthomolecular theory. Am J Psychiatry, 1974 Nov;131(11):1251-67.
  15. Pauling L. Orthomolecular psychiatry. Varying the concentrations of substances normally present in the human body may control mental disease, Science. 1968 Apr 19;160(3825):265-71.
  16. Hoffer A. Nutrition and schizophrenia. Can Fam Physician. 1975 Apr;21 (4):78-82.
  17. Available at: http://www.iep.utm,edu/descmind!. Accessed January 6,2015.
  18. Mehta N, Mind-body Dualism: A critique from a Health Perspective. Mens Sana Monogr. 2011 Jan;9(l):202-9.
  19. Available at: http://www.hatch,senate.gov/public index,cfm/2012/5/hatch-leads-efforts-to-prevent-overregulation-of-dietary-supplements. Accessed January 6,2015,
  20. Available at: http://www.health.gov/dietsupp/execsum.htm.Accessed January 6, 2015,
  21. Krishnaswamy, C.R., Electronic Payments in Healthcare (201l), Transactions of the International Conference on Health Information Technology Advancement.
  22. Available at : http://kaiserhealthnews.orglnews/report-health-spending-will-climb-to-nearly-one-fifth-of-gdp/. Accessed January 6,2015.
  23. Garber AM, Skinner J. Is American health care uniquely ineffi-cient? J Econ Perspect. 200S Fall;22(4):27-50,
  24. Available at: http://www,commonwealthfund.orglpublications/ press-releases/20 14/junlus-heal th-system-ranks-last. Accessed January 6, 2015.
  25. Global Health Report, Prevention vs. Treatment: a False Choice, January 2009. (Originally from Don Wright, M.D., U.S. Department of Health and Human Services.)
  26. Willett WC, Koplan JP, Nugent R, et al. Prevention of Chronic Disease by Means of Diet and Lifestyle Changes. Disease Control Priorities in Developing Countries. 2nd edition. Washington (DC): World Bank; 2006. Chapter 44.
  27. Available at: http://www.pmri.orglpublications/newsweekl Yes_Prevention_is_Cheapecthan_Treatmen CDean_Ornish.pdf. Accessed January 6,2015,
  28. Available at: http://www.huffingtonpost.com/deepak-chopra/the-medical-myth-of-more_b_265526.html. Accessed January 6, 2015.
  29. Grover CA, Elder JW, Close RI, Curry SM, How frequently are "classic" drug-seeking behaviors used by drug-seeking patients in the emergency department? West J Emerg Med. 2012 Nov;13(5):416-21.
  30. Available at: http://www.cdc.gov/homeandrecreationalsafety/over-dosc/facts.html. Accessed January 6, 2015.
  31. James JT. A new, evidence-based estimate of patient harms associated with hospital care. J Patient Saf. 2013 Sep;9(3):I22-S,
  32. Null G, Dean C, Feldman M, et al. Death by Medicine. 2003, Abstract.
  33. Carey J, Medical guesswork. Bus Week Mag. 2006 May 29:72.
  34. Available at: http://clinicalevidence,bmj.com/x/set/static/cms/efficacy-categorisations.html. Accessed January 6,2015,
  35. Available at: http://consumer.healthday.com/senior-citizen-information-311misc-aging-news-1 O/heal thy-lifestyle-may- reverse-aging-at-cellular-level-study-finds-6S0221.html. Accessed January 6, 2015.
  36. Rustum R. Integrative medicine to tackle the problem of chronic diseases. J Ayurveda Integr Med. 2010 Jan-Mar;1(l):lS-21.
  37. Gaby A. The Natural Pharmacy, Three Rivers Press. New York, 2006.
  38. Goldman E, Cleveland Clinic Gets "Functional." Holistic Primary Care. 2014: 15(3): 1.
  39. Available at: http://www.healthcarereformmagazine.com lcolumnl-healthcare-costs-could-bankrupt-americal. Accessed January 6, 2015.
APRIL 2015 LIFE EXTENSION

















Täydennä nuorekas dopamiini

Dopa-Mind™ on standardoitu vihreän villikauran uute ikääntyville yksilöille, jotka haluavat ylläpitää nuorekkaamman kognitiivisen terveyden ja suorituskyvyn.

Vanhetessamme aivojemme dopamiinitaso, joka säätelee mielialaa, havainto- ja käsityskykyämme, alkaa alentua johtaen vastaavaan henkisen suorituskyvyn laskuun.

Tämä dopamiinin väheneminen aiheutuu pääasiassa monoaminioksidaasi-B (MAO-B) -nimisen entsyymin lisääntymisestä.

Julkaistujen tutkimusten mukaan ehkäisemällä MAO-B:tä tämä bioaktiivien vihreän villikauran uute edistää terveellistä dopamiinitasoa. Tämän MAO-B:tä ehkäisevän mekanismin on osoitettu tukevan ajatustoimintaa ja pitkäikäisyyttä.

Satunnaistetussa plasebokontrolloidussa kaksoissokkotutumiksessa ikääntyvillä vapaaehtoisilla tutkijat osoittivat, että 1600 mg tätä vihreän villikauran uutetta, jota Dopa-Mind sisältää, tuotti 74 %:n parannuksen ajatustoiminnan standarditestissä. Pian julkaistavassa tutkimuksessa 800 mg tätä uutetta tuki ajatustoimita-aikaa ja nopeutta.
Toisessa tutkimuksessa tällä uutteella osoitettiin olevan verisuonia laajentava sekä endoteelitoimintaa parantava vaikutus, jotka molemmat ovat tärkeitä aivojen terveydessä.

DopaMindin vihreän kaurauran uutteen on osoitettu edistävän nuorekkaampaa kognitiivista suoritusta ja se saattaa tukea pitkäikäisyyttä. Annossuositus on yksi tabletti DopaMindia päivässä ensimmäisen kuukauden ajan. Jos toivottavia tuloksia ei ilmene, annosta lisätään kahdeksi kapseliksi päivässä.

Suomennos Jussi Yli-Panula

Lähde Life Extension Magazine







maanantai 14. joulukuuta 2015

C-vitamiini parantaa tuhkarokon

Klenner (heinäkuu 1949) julkaisi myös joitakin havaintoja C-vitamiinin kyvystä suojella niitä, jotka olivat vaarassa saada tuhkarokon epidemian aikana. Odotetusti ensisijainen seikka oli annostus. Klenner totesi, että 1000 mg C-vitamiinia ruiskeena joka kuudes tunti antoi täydellisen suojan. Edes 1000 mg suun kautta hedelmämehun kansa joka toinen tunti ei tarjonnut täydellistä suojaa. Tämä osoittaa jälleen vakuuttavasti, että monet niin sanotuista C-vitamiinin “mega-annoksista”, joita on tutkittu ja julkaistu, ovat hyvin riittämättömiä todella suuressa virusaltistuksessa.

Kirjallisuudessa kaikkia yhden gramman (1000 mg) annoksia pidetään yleensä mega-annoksina, vaikka kyseessä olisi vain 1-2 grammaa (1000-2000 mg). Mutta nimenomaan tarttuvissa akuuteissa sairauksissa C-vitamiinia tarvitaan valtavia määriä. Tuhkarokko on tarttuva tauti, jolla on paha maine nenäverenvuodon aiheuttajana. Pienten verisuonten (hiussuonet) hauraudesta johtuva verenvuoto kuuluu myös tyypillisimpiin tapauksiin keripukissa. Tämä verenvuototaipumus lakkaa hyvin varmasti ja nopeasti ensimmäisen tai toisen C-vitamiinipistoksen jälkeen. Akuutissa tuhkarokkotapauksessa tavattava valtava viruslasti saattaa usein aiheuttaa akuutin keripukin, ainakin vaikeamman verenvuodon todennäköisyyden.

Kun usean tuhannen milligramman “ylläpitoannoksesta” huolimatta, tarttuva tauti, kuten tuhkarokko, saa jalansijaa, infektion taltuttamiseksi on silti annettava välittömästi suunnattomasti suurempia C-vitamiiniannoksia. Se, että sairaus sai otteen, vaikka potilas otti useita tuhansia milligrammoja C-vitamiinia päivässä, ei estä paljon suurempia C-vitamiiniannoksia hoitovalintana.

C-vitamiinin havaittiin myös parantavan tuhkarokkopotilaiden immuniteetin toimintaa. Joffe et al (1983) pystyivät osoittamaan, että C-vitamiini mahdollisti tiettyjen lymfosyyttialalajien nopean toipumisen. Tämä tieto ei ehkä yksin näytä merkittävältä, mutta se on merkityksellinen Klennerin raportoimien kliinisten hoitovasteiden yhteydessä.

Polion ja maksatulehduksen tapaan, tuhkarokko on yksi tauti lisää niiden joukossa, jotka voidaan parantaa täydellisesti oikeilla C-vitamiiniannoksilla suonensisäisesti tai suun kautta.

Riittävillä annoksilla tuhkarokko voidaan myös ehkäistä. Muiden vitamiinien käyttö on myös hyvä ajatus. Goskowitz ja Eichenfield (1993) totesivat, että tuhkarokkoa sairastavilla lapsilla voidaan tavata akuutti A-vitamiinin puutos, joka liittyy johonkin vakavampaan sairauteen. Mutta koska C-vitamiini voi nopeasti parantaa täysin kehittyneen tuhkarokon, A-vitamiinin kyky ehkäistä infektiota ei ole läheskään niin tärkeä. Itse asiassa voidaan perustellusti esittää, että sairauden saaminen, sen parantaiminen C-vitamiinilla ja pitkäaikaisen immuniteetin saavuttaminen sairautta vastaan saattaisivat olla toivotuin toimintatapa. Tämä on erityisesti totta, koska riittävää määrää C-vitamiinia ei ehkä aina ole helposti saatavana ja/tai ei ole lääkäriä, joka olisi halukas annostelemaan sitä oikein sairauden iskiessä.

Sikotauti on myös yleinen, useimmiten lapsia vaivaava, virustauti, joka on parannettavissa ja ehkäistävissä suurilla C-vitamiiniannoksilla.

Suomennos Jussi Yli-Panula

Lähde Curing the Incurable (Thomas E Levy, MD)

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Ratkaisu syövän aiheuttamaan kakeksiaan (riutuminen)

Entä jos kertoisin sinulle, että nyt on olemassa lääke, joka pysäyttää monien potilaiden syövän etenemisen ja hallitus on pitänyt sen amerikkalaisten ulottumattomissa vuosikymmeniä? Tositarina tästä lääkkeestä, hydratsiinisulfaatista, on niin dramaattinen, että se aiheuttaa puistatuksia nähdessäsi lääkeinstituution korruption ja syöpähoidon karseat vaikutukset Yhdysvalloissa ja ympäri maailman.
Ihmistutkimuksissa hydratsiinisulfaatin on osoitettu parantavan elämää ja pelastavan ihmishenkiä yli 50 prosentissa tapauksista. Sitä käytetään ympäri Venäjän parhaissa syöpähoito-ohjelmissa. On uskomatonta, että se on myös halvempaa kuin purukumipakkaus. Annos maksaa vain kolme neljäsosa senttiä päivässä. Miksi et siis ole kuullut enempää tästä ihmelääkkeestä? Minun ei kai enää tarvitse toistaa yleisintä motiivia huokeiden syöpähoitojen tukahduttamisessa. Sanon vain, että kaksi kolmasosaa onkologien tuloista tulee kemoterapialääkkeiden myynnistä potilaille.
Takaisin hämmästyttävään tarinaan hydratsiinisulfaatista...

Virikkeitä syövän parannuskeinon etsintään 
Tohtori Joseph Gold aloitti uransa etsimällä intohimoisesti syövän biokemiallista syytä. Suoritettuaan tohtorin tutkinnon jälkeiset opinnot Kalifornian yliopistossa tohtori Gold otettiin Yhdysvaltojen ilmavoimien palvelukseen ja vietti kolme vuotta Mercury Astronaut -osaston ohjelmassa. Jätettyään ohjelman hän sai presidentti Eisenhowerin kunniamaininnan. Tohtori Gold käänsi nyt huomionsa uuteen tavoitteeseen. Hän halusi löytää lääkkeen, joka pysäyttäisi painonalenemisen ja heikentymisen, joista syöpäpotilaat kärsivät. Huolimatta siitä, mitä meidät on johdettu uskomaan, tämä riutuminen eli kakeksia on se, mikä todellisuudessa tappaa useimmat syöpäpotilaat. Itse asiassa sen osuus on 73 % kaikista syöpäkuolemista.

Vaikka yleisesti ajateltiin, että tämä oire esiintyy vain sairauden loppuvaiheessa, tohtori Gold havaitsi, että kakeksia alkaa biokemiallisesti aivan ensimmäisestä syöpäsolusta. Kakeksian pysäyttäminen on ehdottoman välttämätöntä, jos mielitään voittaa sota syöpää vastaan.

Kakeksian ymmärtäminen
Syövän kaltaisessa sairaudessa kakeksia aiheuttaa ruokahalun heikkenemisen, kunnes potilas lopulta saa anoreksian. Koska keho tarvitsee edelleen ravintoa, se alkaa hajottaa rasva- ja proteiinivarastojaan glukoneogeneesi-nimisen tapahtuman kautta kehon käyttöenergiaksi. Kasvaimen ja/tai syöpäsolujen glukoosiaineenvaihdunta on paljon tehottomampaa normaalien solujen aineenvaihduntaan verrattuna. Normaalit solut käyttävät glukoosia (sokeri) aerobisesti hapen avulla. Tämä on 15 kertaa syöpäsoluja tehokkaampaa. Syöpäsolut käyttävät glukoosia anaerobisesti käymisreaktion avulla. Koska käymisreaktio on tehottomampi, se tarvitsee paljon enemmän sokeria ja koska kasvaimen aineenvaihdunta on paljon normaalia solua voimakkaampi, sokerin tarve on vielä suurempi. Tämä sokeri on peräisin kehon hajoamistuotteista. Lopulta potilas kuolee yrittäessään ruokkia kasvainta, mistä johtuen kakeksia on pääasiallisin kuolinsyy syöpäpotilailla.”
Mutta tohtori Goldin mukaan kakeksian ongelma oli, että kukaan ei tiennyt mitään sen synnystä. Se oli täydellinen arvoitus.”(1)

Niinpä tohtori Gold jatkoi tutkimuksiaan ja havaitsi, että jos PEPCK-niminen entsyymi voitaisiin ehkäistä, syövän kakeksia voitaisiin teoreettisesti pysäyttää. Pian sen jälkeen, kun Gold oli kehittänyt teoriansa, hän osallistui entsyymejä käsittelevään konferenssiin, missä eräs toinen tutkijaryhmä esitteli kemikaalin, joka voisi ehkäistä juuri tätä PEPCK-entsyymiä. Kemikaalin nimi on hydratsiinisulfaatti, luonnollinen yhdiste, jota käytetään useissa eri teollisuusprosesseissa, muun muassa rakettipolttoaineen tuotannossa.”

Tutkimus ja Kansallisen syöpäinstituutin harjoittama vaimentaminen: kyse egosta ja ekonomiasta
Pian sen jälkeen, kun nämä kaksi löytöä hydratsiinisulfaatista tuli kontrolloitujen kliinisten tutkimusten aiheeksi ympäri maailman, yhdisteestä tehtiin kolme tutkimussarjaa: Petrov Research Institute of Oncology, Pietari, Venäjä; Harbor-UCLA Medical Center, Los Angeles, Yhdysvallat; National Cancer Institute, Yhdysvallat.

17 vuotta kestäneet venäläiset tutkimukset, jotka julkaistiin syöpää käsittelevissä aikakauslehdissä ja 10 vuotta kestäneet Kalifornian yliopiston tutkimukset, jotka myös julkaistiin arvostetuissa lääketieteen aikakausjulkaisuissa, osoittivat hydratsiinisulfaatin olevan tehokas ja turvallinen syövän kakeksiahoito.
Ainoastaan Kansallisen syöpäinstituutin suorittamat tulokset olivat ristiriidassa muiden tutkijoiden tulosten kanssa.(1,3)

Venäläisten ja Kalifornian yliopiston tutkimuksista poiketen Kansallisen syöpäinstituutin (NCI) tutkimusten mukaan hydratsiinisulfaatti oli tehoton hoito syövän kakeksiaan. Miksi siis heidän tuloksensa erosivat niin paljon muista tutkimuksista? Vastaus on, että vain NCI:n sponsoroimassa tutkimuksessa koehenkilöiden sallittiin ottaa lääkkeitä, jotka olivat yhteensopimattomia testilääkkeen kanssa.
Selkeistä varoituksista huolimatta NCI antoi tutkimuspotilaille luvan käyttää rauhoittavia lääkkeitä, barbituraatteja ja alkoholia. Hydratsiinisulfaatti on todellisuudessa luonnollinen monoamiinioksidaasinestäjä (MAO-estäjä) ja tämän perheen yhdisteet eivät sovi yhteen huumeiden kuten alkoholin, rauhoittavien lääkkeiden jne. kanssa, jotka vaimentavat keskushermostoa. Yhdistettynä nämä kaksi yhdistettä voivat mahdollisesti johtaa hengenvaaralliseen yhteisvaikutukseen.

Todellisuudessa NCI tahallaan sabotoi tutkimuksia ja onnistui hautaamaan hydratsiinisulfaatin seuraaviksi 20 vuodeksi julkistamalla lausunnon, että lääke oli arvoton. Ja mikä pahinta, he saattoivat tutkimushenkilöt vaaraan!
Miksi NCI sabotoi tahallaan hydratsiinisulfaattia syöpähoitona? Kuten olette todennäköisesti jo arvanneet, vastaus liittyy todennäköisimmin rahaan. Lääkelaatuinen hydratsiinisulfaatti maksaa vain kolme neljäsosa senttiä annokselta, joten on sanomattakin selvää, että syöpälääkärit eivät ansaitsisi paljoa rahaa tästä lääkkeestä.

Hydratsiinisulfaatin käytön hyödyt
Riippumatta siitä, onko hydratsiinisulfaatti kannattava lääkeyhtiöille ja onkologeille, se auttaa merkittävästi syöpäpotilaita. Kontrolloidut kliiniset kokeet osoittavat, että kaikista hydratsiinisulfaattia ottavista potilaista likimain puolella paino nousee, ruokahalu palaa, elinikä pitenee, kipu ja kärsimys vähenevät merkittävästi. Nämä ovat ratkaisevia hyötyjä sellaisille, jotka kamppailevat syövän kourissa. Monet potilaat ilmoittavat olevansa myös tarmokkaampia ja että monet oireet katoavat ja hyvänolon tunteet lisääntyvät.

Mutta vieläkin tärkeämpää on, että laajojen kliinisten tutkimusten mukaan hydratsiinisulfaatti vaikuttaa kaikkiin kasvaintyyppeihin joka vaiheessa.
Kalifornian yliopiston ja Petrov-instituutin tutkimukset osoittivat, että useimmin esiintyviä sivuvaikutuksia (joita oli alle 10 prosentilla tapauksista) olivat pahoinvointi ja oksentelu, mutta kun annosta pienennettiin, nämä sivuvaikutukset katosivat. Ei ollut todisteita elinvaurioista tai vaurioista immunologiselle järjestelmälle, kuten perinteisessä kemoterapiassa usein tapahtuu.(3)

Hydratsiinisulfaattia voidaan käyttää turvallisesti myös sädehoidon kanssa.
Tohtori Goldin mukaan hydratsiinisulfaatin ja sädehoidon käyttäminen yhdessä johtaa “synergiseen vaikutukseen” ja koska meneillään on kaksi erilaista syövän vastaista toimintaa, yhdistelmä tehoaa tavattoman hyvin kasvaimiin, joille ei muuten ole tehokasta hoitoa.”

MAO-estäjät tunnetaan parhaiten niiden masennusta ehkäisevistä vaikutuksista, mutta niillä on myös toinen tärkeä tehtävä kehossa, nimittäin tyramiiniaminohapon hajottaminen.

MAO-estäjiä otettaessa tyramiinia sisältävien ruokien syöminen voi aiheuttaa verenpaineen ja sykkeen nousun huippuunsa, mikä johtaa päänsärkyyn tai paljon pahempiin oireisiin. Asiaa mutkistaa vielä se, että tyramiini inaktivoi hydratsiinisulfaatin. Sen seurauksena hydratsiinisulfaatin käyttöä ajatteleville tyramiiniton ruokavalio on ehdottoman välttämätön.

Tyramiinia sisältäviä ruokia ovat
  • kaikki juustot paitsi raejuusto ja kermajuusto
  • kuivatut ja säilötyt lihat (esim. meetwursti, salami jne.)
  • suolasilli ja suolattu kuivakala
  • hiivauutteet/oluthiiva
  • kaikki alkoholijuomat
  • pikkelsit, hapankaali
  • hedelmät: avokaadot, säilötyt viikunat, rusinat, banaanit
  • maitovalmisteet
  • fermentoitu (käymisprosessilla tuotettu) soija (miso)
  • naudan- tai kananmaksa
Yleensä olisi vältettävä runsaasti proteiinia sisältäviä ruokia, jotka ovat vanhentuneet. Myös reseptivapaita vilustumis- ja allergialääkkeitä olisi vältettävä.(2)

Hydratsiinisulfaatin tulevaisuus
Tähän mennessä suoritetut kliiniset tutkimukset osoittavat hyödyn olevan 46 prosenttia myöhäisvaiheen potilailla, jotka eivät ole vastanneet mihinkään muuhun hoitoon. Tohtori Gold vakuuttaa, että hydratsiinisulfaatilla “monien sairaudessa tapahtuu vakiintuminen tai pysähtyminen tai palautuminen kahdeksi kuukaudeksi tai pidemmäksi ajaksi ja joidenkin parantuminen on pitkäaikaista.”

Onneksi hydratsiinisulfaatin pitkä taistelu on lopuillaan ja se on selviytynyt voittajana. Tätä mahtavaa läpimurtoa ei enää pidetä “epäsovinnaisena hoitona” ja nyt sitä on tosiaan saatavana lääketieteellisesti Yhdysvalloissakin.
Tohtori Goldin mukaan “paras tapa hankkia sitä on pyytää lääkäriltä resepti ja viedä se apteekkiin.”

Suomennos Jussi Yli-Panula lootuskirjakolmbus.fi
Lähde: Tomorrow’s Cancer Cures Today (Allan Spreen, MD)

Viitteet
Finding the Cancer Cachexia Key: Dr. Gold and hydrazine Sulfate
  1. Interview with Dr. Gold, July 3, 2008
  2. http://cancertutor.com/Cancer /Hydrazine.html
  3. http://www.hydrazinesulfate.org/
  4. http://www.health-science-spirit.com/hydrazine.html








tiistai 1. joulukuuta 2015


Kuinka Budwigin ruokavalio syöpään toimii

Olen kääntänyt blogitekstin seuraavista lähteistä:

  • Cancer-Free: Your Guide to Gentle, Non-toxic Healing (Bill Henderson and Carlos M. Garcia MD)
  • Alternative Cancer Cures, Foods, Treatments/Healing (Dr. David Jockers DC, MS, CSCS)
  • www.cancertutor.com
  • www.budwigcenter.com
    Blogissa esitetyt käsitykset ja kokemukset eivät siis ole omiani. Näin ollen en anna lääketieteellisiä neuvoja. Minulla ei myöskään ole taloudellisia sidonnaisuuksia blogissa mainittujen ravintolisien toimittajiin.
    Jussi Yli-Panula, suomentaja

Hippokrateksen ansiota on sanonta “Ruoka olkoon lääkkeesi.” Mutta biokemisti tohtori Johanna Budwig tunnetaan siitä, että hän teki tästä uskomuksesta todellisuutta.

Budwig oli 1950-luvulla rasvojen ja öljyjen parhaita asiantuntijoita. Hän totesi, että oikealla yhdistelmällä raejuustoa ja pellavansiemenöljyä oli syöpää ehkäiseviä jopa parantavia ominaisuuksia. Voisiko tämä Budwigin ruokavalio voittaa syövän?

Tohtori Budwigin löydöt
Kuinka tohtori Budwig päätyi siihen, että tällä yksinkertaisella menetelmällä on tärkeitä parantavia ominaisuuksia? Biokemistinä sairauksien syntyä tutkiessaan tohtori Budwig havaitsi, että pehmeä tuorejuusto, raejuusto, sisälsi aivan samoja sulfidryyliryhmiä kuin syöpälääkkeet. Näitä sulfydryyliryhmiä ovat kysteiini ja metioniinineaminohapot.

Rasvoja ja öljyjä tutkiessaan Budwig totesi edelleen, että välttämättömät monityydyttämättömät rasvat muodostavat solukalvojen pääainesosan. Ilman kunnolla toimivia solukalvoja solut menettävät kyvyn suorittaa elintärkeitä toimintoja kuten soluhengitystä ja jakautumiskykyä sekä uusien solujen muodostamista.
Kaksi solukalvolle välttämätöntä rasvahappoa ovat

  • Linolihappo, joka tunnetaan paremmin omega-6 -rasvahappona.
  • Linoleenihappo (alfalinoleenihappo), joilla yleisesti tarkoitetaan omega-3 -rasvahappoja. Omega-3 -monityydyttämättömillä rasvahapoilla tiedetään olevan syövän ja sairauksien vastaisia ominaisuuksia.
Raejuusto ja pellavansiemenöljy uudistavat soluja
Kun raejuustossa olevat sulfydryyliryhmät sitoutuvat pellavaöljyn tyydyttämättömiin rasvahappoihin, tapahtuu kemiallinen reaktio. Tämä reaktio mahdollistaa pellavansiemenen muuttumisen vesiliukoiseksi ja pääsyn soluun toimittamaan energiaa.

Kuvittele, että kehosi solut vastaavat auton akkua. Solut tarvitsevat myös sähkövirtaa voidakseen toimia ja toimittaa energiaa kaikkiin elämää ylläpitäviin biologisiin toimintoihin. Jotta tyhjä auton akku voidaan varata uudelleen, tarvitaan apukaapeli, jolla sähkövirtaa toimitetaan täydestä akusta. Rahkan tai raejuuston ja pellavansiemenöljyn yhdistelmä tekevät yhteistyötä toimien apukaapelin tapaan.

Budwigin tutkimusten mukaan syöpäpotilaiden solujen hapensaanti parani ja he saivat helpotusta kaikissa syöpämuodoissa mukaan lukien suolisto-, aivo- ja ihosyövät.

Kuinka Budwigin ruokavalio-ohjelmasta tehdään elämäntapa
Tohtori Budwig antoi erityisiä suosituksia syövän voittamiseksi. Seuraavassa on luettelo hänen ohjelmastaan:

  • Juo ainoastaan puhdistettua vettä
  • Ota riittävästi aurinkoa edistämään mielen ja kehon parantumista
  • Poista kaikki prosessoidut ruoat ruokavaliostasi
  • Älä nauti sokeria, lihaa tai eläinrasvaa
  • Käytä vain tuoreita hedelmiä ja vihanneksia luomuna
  • Syö valmistamasi ruoka heti, älä käytä ruoanjätteitä
  • Jauha pellavansiemenet aina tuoreina ja nauti 15 minuutin kuluessa jauhamisesta
  • Sekoita pellavansiemenöljy maitorahkaan tai raejuustoon suhteessa 1:2 ja sekoita, kunnes öljyä ei enää näy pinnalla
  • Älä sekoita muita ainesosia mukaan
Muita suosituksia
Syöpäpotilaille Budwig suositteli 8 ruokalusikallista pellavansiemenöljyä rahkaan tai raejuustoon seikoitettuna. Syövän ehkäisyyn voidaan ottaa 1 ruokalusikallinen pellavansiemenöljyä päivässä.
Ympäristömyrkyt voivat laukaista syövän kehittymisen. Kaikki myrkkyjen lähteet tulisi poistaa mukaan lukien transrasvat, geenimuunnetut ruoat ja syöpää aiheuttavat keittiövälineet kuten teflonpannut ja muovi.
Budwigin tutkimusten jälkeen muut syöpäasiantuntijat ovat ovat tuoneet vastaavia syöpähoito-ohjelmia, joiden tarkoituksena on edistää solujen terveyttä ja toimintaa parantamalla soluhengitystä, vahvistaa vastustuskykyä, vähentää kehon happoisuutta ja rajoittaa karsinogeeneja kehossa.

Pysäytä syöpä luonnollisesti Budwigin ruokavaliolla
Tohtori Budwigin tutkimuksilla on ollut dominovaikutus tieteelliseen ja lääketieteelliseen yhteisöön. Hänen tutkimustensa jälkeen tutkimus on 50 vuoden ajan kohdistunut rasvoihin ja öljyihin sekä vaikutuksiin, joita näillä aineilla on elimistöömme.
Jos haluat kokeilla Budwigin ravinto-ohjelmaa syöpään, sinun pitää aloittaa hankkimalla korkealuokkaiset ainekset edistämään optimaalista terveyttä ja paranemista.

Budwig-dieetin valmistus (kirjoittanut Webster Kehr, Independent Cancer Research Foundation, Inc.)
Budwig-dieetti ei todellisuudessa ole “ruokavalio” vaan paremminkin erityinen sekoitus. Sitä tarvitaan monissa vaihtoehtohoidoissaa 2-tyypin diabeteksesta syöpään, sydäntautiin, autoimmuunisairauksiin jne.
Sen tarkoitus on energisoida solut palauttamalla solun luonnollinen sähkötasapaino. Monet sairaudet aiheutuvat “sairaista soluista”, jotka ovat menettäneet normaalin sähkötasapainon, mikä yleensä johtuu ATP-energian vähenemisestä solujen mitokondrioissa.

Ratkaisevan tärkeää on ymmärtää, että Budwig-dieetin ensimmäinen tarkoitus on muuntaa öljyliukoiset omega-3 -rasvahapot vesiliukoisiksi omega-3 -rasvahapoiksi.
Tästä johtuen on tärkeää lisätä aineet sekoitukseen oikeassa järjestyksessä. Jos ne sekoitetaan väärässä järjestyksessä, rasvaliukoisten omega-3 -rasvahappojen muuttuminen vesiliukoisiksi voi vaarantua.
Koska joku saattaa löytää tämän artikkelin suoraan netistä, tässä tietoa Budwigin ruokavalion taustasta ja käytöstä kirjoittanut Mike Vrentas: tässä
Tässä toisen Budwig-asiantuntijan kirjoittama artikkeli tässä
Tässä on DVD, jossa esitetään yhden päivän Budwig-ohjelma tässä

Kokonainen päivä Budwigin ohjelmalla
Ainesosien sekoittaminen.
Ainesosa 1. jääkaapissa säilytetty nestemäinen pellavansiemenöljy
Öljy ostetaan tavallisesti luontaistuotekaupasta (Suomessa myös Ecoshop, suom. huom.). Netistä voivat tilata ne, joiden lähellä ei ole luontaistuotekauppaa. Vaikka öljyn tuleminen kestää muutaman päivän, kuljetus ei vaikuta sen laatuun. Mutta öljyn saavuttua se laitetaan heti jääkaappiin.

Pellavansiemenöljyä myydään mm. luontaistuotekaupoissa ja netissä. Tärkeintä on, että öljy on nestemäistä ja sisältää paljon enemmän omega-3 -rasvahappoja kuin omega-6 -rasvahappoja. Tämä suhde perustuu siihen, että normaali ruokavalio sisältää yleensä paljon enemmän omega-6 -rasvahappoja kuin omega-3 -rasvahappoja. Siksi omega-3:sta tarvitaan enemmän.
Pullo ravistetaan hyvin, ennen kuin öljy kaadetaan kulhoon.
Ainesosa 2: raejuusto tai jogurtti

Budwig-sekoituksen valmistaminen
Pellavansiemenöljyn ja raejuuston sekoittamiseen suosittelemme sauvasekoitinta.
Sekoita 2 ruokalusikallista luomulaatuista kylmäpuristettua pellavansiemenöljyä 4 ruokalusikalliseen raejuustoa. (Blogin pitäjä sekoittaa 3 ruokalusikallista öljyä 6 ruokalusikalliseen raejuustoa. Koska suomalainen raejuusto on jähmeähköä olen jättänyt pois yhden ruokalusikallisen raejuustoa ja lisännyt 2 ruokalusikallista kefiiriä, jotta öljy sekoittuisi helpommin, siis 3 rkl öljyä, 5 rkl raejuustoa ja 2 rkl kefiiriä.)

Jauha 1 ruokalusikallinen pellavansiemeniä ja laita kulhoon. Älä osta valmiiksi jauhettuja pellavansiemeniä, koska ne härskiintyvät 15 minuutissa jauhamisen jälkeen. Jauha tuoreeltaan joka kerta. (Tämä osa ei näytä olevan kaikissa Budwig-ohjelmissa, suom. huom.)
Sekoita öljy ja raejuusto sauvasekoittimella, kunnes öljy on sekoittunut ja seos on kermamaista. Öljyä ei saa näkyä pinnalla. Lisää tarvittaessa 1-3 ruokalusikallista vähärasvaista maitoa ja sekoita lusikalla (ei sekoittimella). Tämä sekoitus kaadetaan sitten tuoreena jauhettujen pellavansiemenien päälle ja sekoitetaan lusikalla (ei sauvasekoittimella).

Suhde voidaan säätää annoskoon mukaan. Peukalosääntönä on aina yksi ruokalusikallinen öljyä ja kaksi ruokalusikallista raejuustoa. Maidon määrää voidaan tarvittaessa säätää koostumuksen ja helpomman sekoittamisen mukaan. Parhaiden tulosten saavuttamiseksi seos nautitaan heti. Valmista tuoreena joka kerta. Tässä on linkki YouTube-sivulle, jossa pellavaöljyn ja raejuuston sekoittaminen esitetään videolla. Video on hyvä katsoa, vaikka englannin taitosi olisi vaatimaton: tässä
Edellä esitetty seos voidaan maustaa eri tavalla joka päivä lisäämällä esimerkiksi pecanpähkinöitä, saksanpähkinöitä (ei maapähkinöitä), banaania, luomukaakaota, ananasta (tuore), mustikoita, vadelmia, kanelia, vaniljaa.

Tämän ohjelman kanssa ei voi samanaikaisesti syödä muita ravintolisiä, ruokaa tai öljyjä.
Tohtori Budwig tähdensi, että kroonisista tai terminaalisista sairauksista kärsivien ihmisten tulisi pyrkiä ottamaan 4-8 rkl öljyä päivässä. 6-8 rkl päivässä on tavallisesti tarkoitettu syöpäpotilaille. Hän mainitsi, että maksa- tai haimasyöpää sairastavat saattavat joutua lisäämään öljyannosta hyvin hitaasti aloittamalla 1 teelusikallisesta kerralla, jotta elimistö ehtii sopeutua. Kun syöpäpotilaat ovat saaneet syövän hallintaan, heidän on jatkettava ylläpitoannoksella, jotta sairaus ei uusiudu.
Ylläpitoannoksena pidetään 2 ruokalusikallista öljyä 45 painokiloa kohti. Vaikutusten näkyminen vie aikaa ja syövissä siihen saattaa mennä 3-6 kuukautta. Monissa muissa vaivoissa tuloksia saadaan paljon nopeammin.

Tärkeitä huomautuksia lopuksi
Budwigin seos tulee nauttia 20 minuutin kuluessa valmistuksesta. Älä valmista tarvetta enempää äläkä laita jääkaappiin ylimääräistä!

Muista myös laittaa raejuusto kulhoon ensin, sitten pellavaöljy. Sekoita nämä ensin, ennen kuin laitat kulhoon mitään muuta.

Lue selkeä esitys Budwigin ohjelman biokemiallisista vaikutuksista tästä.

Suomennos Jussi Yli-Panula
lootuskirja@kolumbus.fi

Lähde http://
www.cancertutor.com

Immuniteetin vahvistaminen

Syöpä ja immuniteettijärjestelmä
Syöpä ei puhkea tai menesty, jos potilaan immuniteettijärjestelmä on vahva. Näin ollen ehkäisyssä tai parantamisesa on ensimmäiseksi vahvistettava immuniteettijärjestelmää syöpää vastaan. Ravintolisät ovat välttämättömiä. Onneksi valinnanvaraa on.

Beta 1,3d Glucan
Tässä on kirjan toisen kirjoittajan Bill Hendersonin julkaisema artikkeli.
"Ne teistä, jotka ovat lukeneet kirjoituksiani, tietävät, että olen aina suositellut parasta immuunivahvistajaa, jonka olen löytänyt.

Lähes kaikki immuniteettia vahvistavat tuoteet ovat liukenevia, mikä merkitsee, että ne liukenevat elimistössä ja niiden vaikutusta on vaikea todeta.


Beta-1,3d Glucan on liukenematon. Se on kuitumainen aine. Se pääsee paikkoihin, joihin se kuuluu, esimerkiksi lymfajärjestelmään. Sieltä fagosyytit, immuunisolut, jotka ahmivat vieraita aineita, kuljettavat sen verenkiertoon ja kaikkiin kehon elimiin sekä luuytimeenkin.

Beta-1,3d Glucan käynnistää neurofiili-immunisolut tunnistamaan syöpäsolut tappaen ne. Nämä solut muodostavat 50-60 % immuniteettijärjestelmän soluista. Normaalisti ne eivät tunnista syöpäsoluja. Beta-1,3d Glucan sitoutuu näiden solujen ulkokalvoon. Kun tämä reseptori on aktivoitunut, se tunnistaa syöpäsolut sienisoluiksi ja tappaa nämä. Tällöin nämä solut yhdistyvät luonnollisten tappajasolujen, makrofagien ja lymfosyyttien, “armeijaan”. Luonnollisilla tappajasoluilla, makrofageilla ja eosinofiileilla on myös glukaanireseptoreita, jotka tekevät Beta-1,3d Glucanista tehokkaimman immuniteetin vahvistajan.

Beta Glucan on tilattavissa www.transferpoint.com, info@transferpoint.com. Transferpointin Beta glucania Euroopassa myy www.supersupps.com. 100 mg 60 kaps, £23 (29 Eur), ei tullausta.
Edullisinta Beta Glucan -tuotetta myy www.ourhealthcoop.com 60 kaps $23 (20 Eur), tullaus (14 %:n vero).
Beta Glucania vastaavaa tuotetta myy myös www.lifeextension.com nimellä Immune Protect with Paractin 30 kaps, 28 Eur, ei tullausta.

Prolycin C -ravinneyhdistelmä

Syövän ominaisuuksiin kuuluu kyky muodostaa etäpesäkkkeitä. MMP (Matrix metalloproteinases) on tunnistettu päätekijöiksi etäpesäkkeiden muodostumisessa. Liiallista MMP-eritystä on pidetty pahanlaatuisuuden indeksinä. Nykyiset hoidot kemoterapialla ja/tai sädehoidolla ovat toksisia tuhoten myös terveitä soluja. Tohtori Rath kollegoineen on kehittänyt menetelmän, jolla syövän kehittyminen ja leviäminen voidaan estää käyttämällä luonnonmukaisia ravineita. Lysiini ja proliini ovat sidekudossäikeiden rakennusaineita. Ne pitävät sidekudoksen ehjänä estäen syövän erittämiä entsyymejä sulattamasta sidekudosta. C-vitamiini on välttämätön sidekudoskuitujen muodostumiselle ja toimii tehokkaana antioksidenttina ahmimalla vapaita radikaaleja. Tällä ravinneyhdistelmällä on hyvin vahva synergiavaikutus syövän ehkäisyssä. Prolycin C 90 kaps 27,90 Eur, tilaukset www.ecomedic.fi, asiakaspalvelu@ecomedic.fi, 0400 751 591.

EpiQuercican (vaihtoehto Prolycin C:lle)
Prolycin C:tä vieläkin monipuolisempi yhdistelmä on tohtori Rathin laatima EpiQuercican, joka proliinin, lysiinin, C-vitamiinin ja vihreän teen lisäksi sisältää seuraavat ainesosat soluterveyteen: kalsium, magnesium, seleeni, kupari, mangaani, arginiini, N-asetyylikysteiini, vihreä tee, 42,90 Eur 180 kaps, tilaustiedot edellisessä kohdassa.

Heart Plus ravinneyhdistelmä (vaihtoehto edelliselle)
Cancer-Free: Your Guide to Gentle, Non-toxic Healing -kirjan kirjan kirjoittajat Bill Henderson ja Dr. Carlos Garcia käyttävät Heart Plus -tuotetta, joka vastaa Rathin yhdistelmää. Nettisivu löytyy hakusanalla store.ourhealthcoop, Heat Plus 180 kaps 12 dollaria (10,50 Eur) (+ vero 14 %), annostus 2-2-2 päivässä eli kk:n annos.
Heart Plus/EpiQuercican -valmisteiden käytöstä on kaksinkertainen hyöty, sillä ne ovat keskeisiä myös sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä ja hoidossa.


Multi-Veggis
Budwig-ohjelmaan kuuluu myös Multi-Veggis 180 kaps, 9,70 dollaria. Useimmat ihmiset eivät saa riittävästi vitaalivihanneksia, joita he tarvitsevat optimaaliin terveyteen. Alfalfa, ohranoras, klorella, vesikrassi ja spiruliina muodostavat täydellisen sarjan vitamiineja, hivenaineita ja proteiineja erittäin hyvin imeytyvässä muodossa. Parsakaali, pinaatti, vesikrassa ja juurekset tuovat arvokkaita kasvisravinteita kuten sulforafaani, luteiini ja betaiini.

Monivitamiini-/kivennäisyhdistelmä
Kirjan suosittelemaa Daily Advantage -monivitamiinia ei toimiteta Suomeen. Sen tilalla voi käyttää Solgarin Formula VM-2000 -monivitamiini-/kivennäisyhdistelmää, jota myydään luontaistuotekaupoissa. (Käytän Life Extension Mix Powder -jauhetta, joka sisältää lähes kaikki vitaaliaineet, suom.) Sijoita Googleen hakusana lifeextensioneurope ja tuotehakukenttään life extension mix. Yritys on EU-maassa, joten tullausta ei tarvita. Tällä hetkellä pidän Life Extensionin ravintolisiä markkinoiden luotettavimpina. He tekevät mittavaa tutkimustyötä. Tuskin tarvitsee sanoa, että minulla ei ole suhteita yhteenkään ravintolisätoimittajaan. Tohtori Budwig ei aikanaan käyttänyt ravintolisiä, silti hän sai erinomaisia tuloksia. On kuitenkin todettava, että tuohon aikaan ravintolisätietous oli melko vaatimatonta.

Tohtori Budwigin menetelmän syövän vastainen vaikutus perustuu siihen, että pellavansiemenöljy yhdistettynä raejuustoon/maitorahkaan edistää solujen hapensaantia. Kun hän analysoi veren, hän havaitsi vihreänkeltaista ainetta terveen punaisen happea kuljettavan hemoglobiinin sijasta. Tämä selittää, miksi syöpäpotilaat heikentyvät ja tulevat aneemisiksi. Tämä löytö hämmästytti tohtori Budwigia. Hän havaitsi, että kun hänen potilaansa käyttivät pellavansiemenöljyä ja raejuustoa ja lopettivat huonojen vedytettyjen rasvojen (esim. margariini) syönnin, oudon vihertävän aineksen tilalle veressä tuli terveitä punaisia verisoluja, kun fosfatidit ja lipoproteiinit palautuivat lähes ihmeen kaltaisesti. Heikkous ja anemia katosivat ja elämänenergia palautui. Syövän oireet, maksan toimintahäiriö ja diabetes lievittyivät lähes täysin monissa tapauksissa.

Syövässä vialliset syöpäsolut menettävät kyvyn hengittää oikein johtuen roskarasvoista, joita länsimaisessa ruokavaliossa käytetään. Mikään hapen määrä ilmassa ei auta syöpäsairasta, koska syöpä vaikeuttaa solun kykyä käyttää happea. Budwigin ohjelma palauttaa solun hengityskyvyn. Tämä mahdollistaa, että hengittämämme happi vaikuttaa tarkoitetulla tavalla.

Seuraavassa on toinen lainaus, joka toivottavasti kiinnittää huomionne tähän aiheeseen.

Onkologi puhuu
Tohtori Dan C. Roem, onkologi ja entinen kardiologi kirjotti artikkelin Townsend Letter for Doctors & Patients -julkaisuun. Hän sanoi: “Tämä dieetti on maailman onnistunein dieetti syöpään. Tohtori Budwig on muuttanut alun epäuskoni täydelliseksi tyydytyksekseni praktiikassani. Hoito perustuu ruokavalioon/elämäntapoihin ja tulokset ovat välittömiä, sillä syöpäsolu on heikko ja haavoittuva. Budwigin läpimurton tapahtui 1951.
Ainut toiveeni on, että kaikki potilaani olisivat biokemian ja kvanttifysiikan tohtoreita, jotta he kykenisivät ymmärtämään, kuinka huippuunsa hiotulla taidolla tämä ruokavalio laadittiin. Se on ihme.”

Vuonna 1967 tohtori Budwig kuvaili radiohaastattelussa potilaita, joiden leikkaus ja sädehoito olivat epäonnistuneet. ‘Näissäkin tapauksissa on mahdollista palauttaa terveys muutamassa kuukaudessa, sanoisin 90 %:ssa tapauksista.’

Tätä ei ole koskaan kiistetty, mutta tämän tiedon kulku meren tälle puolen (Yhdysvaltoihin) on kestänyt kauan. Syöpähoito voi olla hyvin yksinkertaista ja menestyksellistä, kun sen osaa. Syövän intressipiirit eivät halua teidän tietävän tätä.

Ne, jotka ovat kärsineet tästä sairaudesta, antakoot anteeksi näille konnille, jotka ovat estäneet tämän yksinkertaisen tiedon saapumisen teille näin kauan.

Dan C. Roehm, M.D.

Tohtori Roehm on onkologi ja kardiologi ja American College of Physicians -yhdistyksen jäsen. Hänen mielipiteensä perustuvat omiin potilashavaintoihin praktiikassaan.

Euroopan johtava syöpätutkija tohtori Johanna Budwig on löytänyt täysin luonnollisen yhdistelmän, joka ei ainoastaan anna suojaa syöpää vastaan vaan ympäri maailmaa ihmiset, joilla on todettu parantumaton syöpä ja lähetetty kotiin kuolemaan, ovat todellisuudessa parantuneet ja elävät nyt terveinä normaalia elämää.

Robert Willner, M.D., Ph.D."

Yhteenveto Budwig-ohjelmasta

Katso tuotteiden toimittajat aikaisemmin tällä sivulla.

1. Immuniteettijärjestelmän vahvistaminen
Transfer Point Beta-1,3d Glucan yksi 500 mg kapseli 23 painokiloa kohden aamulla 30 min. ennen kuin juot tai syöt mitään. Vaihtoehto on Immune Protect with Paractin. Budwig Center Malagalla käyttää AHCC:tä, www.lifeextension.com. Vaihtoehtona on myös laajasti tutkittu AHCC, www.lifeextension.com.

2. Raejuusto/pellavansiemenöljy3 ruokalusikallista pellavansiemenöljyä lisätään 6 ruokalusikalliseen 2-prosenttista raejuustoa ja tilkka puhdasta vettä, sekoitetaan sauvasekoittimella. Mahdolliset marjat ja pähkinärouheet sekoitetaan käsin.

3. Heart Plus and Green Tea Extract
2-2-2 ja 1-1-1 kaps vihreän teen uutetta aterialla tai aterioitten välissä. Vaihtoehtoina ovat edellä mainitut Prolysin C ja Epiquercican.

4. Barley  Power 20 tabl päivässä, 6-7 noin 15 min. ennen kutakin ateriaa.

5. Vitamiini-/kivennäisyhdistelmä 

Formula VM-2000 tai Life Extension Mix, valittavan kapseleina tai jauheena.

6. D3-vitamiini
Ota 620 mcg, kunnes veriarvo on 70 tai korkeampi ja vähennä sitten 250 mcg:aan, ainoastaan kuoriloina (nestemäinen).

Ravintolisien puuttuminen kokonaan tai osittain ei ole esteenä ohjelman käyttämiselle, mutta ravintolisiin vähänkin perehtyneet ymmärtävät niiden antaman lisätehon.

7. Syöpää ehkäisevä ruokavalio.
Vältä prosessoituja ruokia, maitotuotteita ja gluteenia. Kokeile kokonaisia raakoja vihanneksia, ensin mehustettuina. Käytä eläinrasvoja vain, jos edellä mainitut eivät toimi. Vaihtelua saa gluteenittomista leipätuotteista, pellavansiemenkekseistä, hirssistä gluteenittomina ja makeuttamattomasta mantelimaidosta, linsseistä, siemenistä  ja pavuista (ei maapähkinöitä).


Budwig Center Testimonials (käyttäjäkokemuksia)

Joka vuosi hoidamme satoja potilaita etäohjelmillamme tai kliinisillä ohjelmilla täällä Espanjassa.
Saamme monia sydäntä lämmittäviä sähköposteja ja kirjeitä potilailta, jotka ovat voittaneet taistelun syöpää tai muita vakavia sairauksia vastaan Budwigin ohjelmalla ja asiantuntevilla hoidoilla, joita tarjoamme täällä Budwig Centerissä.

Jos itse kamppailet syövän kanssa, sinua ehkä kiinnostaa lukea joitakin positiivisia palautteita, joita saamme päivittäin. Alla on vain pieni näyte.

Toivottavasti saat innostusta näistä omassa taistelussasi ja apua tehdessäsi oikeita päätöksiä tavassa, jonka päätät valita.

Craig voittaa paksusuolisyövän
Craig Ellingworth
England
Email: craig.ell@me.com

Craig on 45-vuotias mies, joka asuu Englannissa. Vuonna 2014 hänellä todettiin 3. vaiheen paksusuolisyöpä. Hän sai kemoterapiaa ja päätti sitten lähteä luonnolliselle tielle.

Craig tuli Budwig Centeriin elokuussa 2014 ja sai kaikki hoitomme. Toukokuussa 2015 hänen lääkärinsä kertoivat, että hänen syöpänsä oli täysin kadonnut. Tämä hänen lääkärinsä lausunto vahvistaa, että hänen syöpänsä on siirtynyt remissioon (elpymävaihe).

Aivosyöpäpotilas voittaa kamppailun käytyään Budwig Centerissä
From: Deniz Kurtel [mailto:dkurtel@gmail.com]
Sent: Tuesday Jan 6th 2015 - 15:36
To: Lloyd Jenkins
Cc: selin demirhan
Subject: Selin's testimonial

Olen 37-vuotias kahden lapsen äiti. Helmikuun 8. päivänä 2013 oikean aivolohkoni etuosasta löydettiin 5 x 7 cm:n kasvain. Se poistettiin leikkauksella helmikuun 12. päivänä. Patologinen testi osoitti kasvaimen olevan 2. asteen anaplastinen oligoastrosytooma. Jatkoin normaalia elämää ja joka 3. kuukausi minulle tehtiin magneettikuvaus. 9. kuukauden jälkeen magneettikuvaus osoitti kasvaimen aktivoituneen. Se kasvoi nopeammin ja aste oli kohonnut 3:een.

3. tammikuuta 2014 minulle tehtiin toinen leikkaus, jossa uusi kasvain poistettiin. Leikkauksen jälkeen aloin saada säde- ja kemoterapiahoitoa. Kehoni vasen puoli heikkeni 30-40 %. Menetin hiukseni, tasapaino alkoi horjua, kaatuilin ja käveleminen oli vaikeaa. Suurimman osan päivästä käytin nukkumiseen enkä halunnut nousta vuoteesta. Elimistön oli vaikea ottaa vastaan hoitoja. Aloin menettää toivoni ja sain vaikean masennuksen. Otin masennuslääkkeitä.

Onneksi ympärilläni oli rakastava ja välittävä perhe. Serkkuni ja tätini esittelivät minulle Budwigin ohjelman ja veivät minut ja äitini Budwig Centeriin Malagalla, Espanjassa. Epäröin aluksi, mutta kun kuukautiseni lakkasivat kemoterapian seurauksena, tajusin, että jotain oli pahasti vialla. Tuntui kuin kaikki elimet olisivat lakanneet toimimasta.

Kun tulimme Budwig Centeriin toukokuussa 2014, tarvitsin rullatuolin apua lentokentällä. Hoidon alettua ihmeitä alkoi heti tapahtumaan. Vega-testin mukaan hoidon alussa syöpäni aktiivisuustaso oli 6 10:n asteikolla. Kaikkilla toimenpiteillä oli ihmeellinen vaikutus. Kolme päivää klinikalle saapumisesta kuukautiseni palasivat. Neste ei enää kertynyt kehooni, olin energisempi, mielialani parani paljon ja aloin uskoa, että voisin voittaa syöpäni. Rohkaistuin ja selvisin monista ongelmista, joita minulla oli ollut hyvin pitkään. Näin myös monien potilastovereitteni tervehtyvän klinikalla oloni aikana. Kahden viikon hoidon jälkeen Vega-testin tulokset osoittivat, että syöpäni aktiivisuustaso oli laskenut 6:sta 2:een 10:n asteikolla!

En tarvinnut rullatuolia paluumatkalla Turkkiin. Aviomieheni ja lapseni eivät voineet uskoa silmiään, kun he näkivät minut lentokentällä. Budwig Centerissä saamani hoidon ja taistelutahdon ansiosta kykenin palaamaan hoitooni ja elämääni. Kotona lääkäritkään eivät voineet uskoa parantumistani.

Jatkoin yrteillä ja homeopaattisilla hoidoilla, jotka minulle määrättiin Budwig Centerissä.
Viimeisimmän magneettikuvauksen tulokset 24. marraskuuta 2014 olivat niin hyvät, että useat lääkärit ja sairaalat, joihin olen ollut yhteydessä, ovat sanoneet, että en enää tarvitse hoitoa.

Olen kiitollisuuden velassa Budwig Centerille nykyisestä tilastani. Olen kiitollinen koko klinikalle ja Johanna Budwigille loppuelämäni. Sen jälkeen olen väsymättä kertonut keskuksesta jokaiselle tuntemalleni syöpäpotilaalle.

Toivon voivani käydä keskuksessa joskus terveenä kiittääkseni jokaista. Paljon rakkautta ja kiitos koko henkilökunnalle.

Selin Demirhan


Tässä vielä Malagalla sijaitsevan Budwig Centerin Budwig-ohjelman valmistusohje. Se sisältää seikkoja, jotka saatat kokea selventäviksi.


Tohtori Budwigin maailmankuulu mysli
Pellavansiemenöljyn ja raejuuston (maitorahkan) sekoitus – tunnetaan myös Budwigin myslinä (syöpädieetti), – on Budwigin ohjelman kantava voima.

Vaihe 1
Sekoita 3 rkl pellavansiemenöljyä ja 6 rkl:een vähärasvaista (enintään 2 %) raejuustoa tai maitorahkaa. Jos rasvapitoisuus on liian suuri, öljy ei sekoitu eikä seos tuo happea soluihin. Laita raejuusto tai maitorahka kulhoon ensin ja kaada pellavansiemenöljy niiden päälle. Jotta pellavansiemenöljy sekoittuisi paremmin raejuustoon, seokseen voi lisätä vähän vettä.

Älä sekoita käsin. Käytä vain sähköllä toimivaa sauvasekoitinta noin minuutin ajan. Sekoituksen pitäisi olla vispikerman kaltaista, missä öljyä ei näy. Älä lisää muuta, ennen kuin vispikermamaisuus saavutettu.

Vaihe 2
Jauha erikseen 2 rkl kokonaisia pellavansiemeniä kahvimyllyllä ja sekoita pellavansiemenöljy- ja raejuustosekoitukseen.

Huom! Jauhetut pellavansiemenet härskiintyvät 20 minuutissa, joten syö mysli heti äläkä jauha siemeniä edeltä käsin tai varastoi rouhetta.

Paksusuoli- tai peräsuolisyövästä kärsivien on ehkä parasta olla käyttämättä jauhettuja pellavansiemeniä vaan lisätä sekoitukseen vielä ruokalusikallinen pellavansiemenöljyä.

Vaihe 3
Lisää (valinnainen) 1 tl hunajaa (parasta on raaka, pastöroimaton hunaja, koska se sisältää kaikki terveelliset entsyymit).

Kokeile sekoittaa mukaan puolen sitruunan mehu. Se poistaa öljyisyyden ja antaa miellyttävän tuoreen maun.
Seokseen voi vuorotellen jauhaa myös luomulaatuisia kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä sekä pähkinöitä (ei maapähkinöitä) ja manteleita. Vaihtelua saa vaniljalla, kanelilla tai kookoshiutaleilla. Jotkut lisäävät cayennepippuria.

Pellavansiemenöljy on säilytettävä aina jääkaapissa. Pakastettuna se säilyy 12 kuukautta.

Tärkeää! Budwigin mysliä ei saa valmistaa ennenaikaisesti tai varastoida. Syö 20 minuutissa valmistamisesta. Pellavansiemeniä ei saa jauhaa etukäteen. Raejuusto/maitorahka voidaan pakastaa tarvittaessa.

Budwigin ohjelmassa tarvitaan kaksi laitetta.
1.    Kahvimylly kokonaisten ruskeiden tai kullankeltaisten pellavansiemenien jauhamiseen.
2.    Sauvasekoitin pellavansiemenöljyn ja raejuuston sekoittamiseen.

Ruokalusikallinen on 15 ml.


Lähde www.budwigcenter.com