perjantai 1. joulukuuta 2017

Ruusujuuren (Rhodiola rosea) terveyshyödyt

Kirjoittaja: Dr Edward Group

Muutamat kasvit ja yrtit kuten ruusujuuri sisältävät bioaktiivisia kemikaaleja, jotka tukevat mielenvireyttä.

Tutkimusten ja kokemusten mukaan ruusujuuri tasapainottaa mielialaa. Vuonna 2008 Kalifornian yliopiston tutkijat vahvistivat, että ruusujuurella on kyky lievittää ahdistuneisuutta. Tuoreessa plasebokontrolloidussa kaksoissokkotutkimuksessa arvioitiin ruusujuuren vaikutusta mielen tasapainottomuuteen ja todettiin, että se ei ainoastaan parantanut mielialaa vaan myös näytti vaikuttavan positiivisesti unen laatuun. Nämä tulokset on havaittu monissa tutkimuksissa, ja joidenkin mielestä ruusujuurella saattaa olla potentiaalia psyykenlääkkeeksi.

Ruusujuuri tukee tervettä stressivastetta 

Vuonna 2010 tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että stressioireista valittaneet havaitsivat parantumista muutamien päivien jälkeen kuurin aloittamisesta. Edistyminen jatkui koko tutkimuksen ajan eikä vakavista sivuvaikutuksista ilmoitettu.

Henkinen suorituskyky
Henkinen väsymys haittaa keskittymistä ja heikentää suoritusta ja onnistumista. Hyvä uutinen on, että kliinisten tutkimusten mukaan ruusujuuri stimuloi keskushermostoa väsymystä vastaan, joka niin usein heikentää mielenselkeyttä. Kiinalaisten tutkijoiden suorittamat tutkimukset osoittavat, että ruusujuuren nauttiminen ravintolisänä tukee aivoja, kun se samalla suojaa aivosoluja vaurioilta ja edistää aivosolujen kasvua ja kehitystä.

Muuttaako ruusujuuri havaintokykyä?
Mielenkiintoisimpia ruusujuuren ominaisuuksia on varmaankin se, että se näyttää muuttavan havaintokykyä jopa siinä määrin, että vaikutus näkyy fyysisessä suorituskyvyssä.

Gettysburg Collegen suorittaman tutkimuksen mukaan ruusujuurta saavat henkilöt kykenivät selviytymään rankasta liikunnasta pienemmin ponnistuksin, kun he olivat käyttäneet tätä ravintolisää. Vaikutuksen uskottiin perustuvan siihen, että yksilön havainto suorituksesta oli muuttunut.

Tukiravinto Parkinsonin tautiin
Vaikka ruusujuuri ei paranna Parkinsonin tautia, se on herättänyt tukihoitoja etsivien mielenkiinnon. Venäjän lääketieteellisen akatemian tutkijat arvioivat ruusujuurta sisältävän valmisteen ja ilmoittivat, että tämän ravintolisän antamisen jälkeen antioksidanttitasot, immuniteetin toiminta ja hormonitasot olivat normaaleissa suhteissa. Vaikka kyseessä on alustava tutkimus, löytö on varmasti mielenkiintoinen ja positiivinen askel Parkinsonin taudin hoitoon tulevaisuudessa.

On sitten kyseessä aivosumu, stressi tai vain halu terävöittää keskittymistä, on selvää, että ruusujuuri on yrttihoito, jonka käyttöä haluat ehkä harkita. Tutkimukset osoittavat, että se on tehokas adaptogeeni.

Mitä ovat adaptogeenit?
Adaptogeenit ovat kehossa toimivia luonnon aineita, jotka auttavat sopeutumista stressiin toimiessaan tärkeiden hormonien kanssa.

Adaptogeenit
- vahvistavat immuniteettijärjestelmää
- lisäävät fyysistä kestävyyttä ja keskittymistä
- vähentävät huonosta terveydestä johtuvaa epämukavuutta
- edistävät mielen tasapainoa


Ruusujuuri näyttää lisäävän aivojen ja hippokampuksen serotoniinitasoa.

Seuraava ote on Life Extension -lehdestä:

Vähennä väsymysoireitasi vain viikossa
Vuonna 2017 julkaistu tutkimus käsitti 100 koehenkilöä, joilla oli joko pitkäaikainen tai krooninen väsymys. Kaikki koehenkilöt ottivat 400 mg (200 mg kaksi kertaa päivässä) ruusujuuriuutetta joka päivä 8 viikon ajan. Sitten he suorittivat vakiotestin, josta he saivat väsymystä ja toiminnan heikentymistä kuvaavan pistemäärän.

Tutkimuksen lopussa kaikki väsymystä ja heikentymistä osoittavat pistemäärät olivat merkittävästi alempia.

Koehenkilöiden ei tarvinnut odottaa tuloksia pitkään. Nopein aleneminen tapahtui tutkimuksen ensimmäisellä viikolla, ja nämä mittaustulokset laskivat edelleen merkittävästi 4. viikon ja tutkimuksen lopun välillä.

Havaittiin myös, että stressitaso, unen laatu, ahdistuneisuus/paniikki/pelot ja masennus paranivat nopeasti. Myös aloitekyky (kyky ratkaista asioiden tärkeysjärjestys ja toteuttaa aikomukset) paranivat myös. Tutkimuksen loputtua 83 % koehenkilöstä ilmoitti kuntonsa kohenneen “hyvin paljon” tai “paljon”.

Tämän uutteen turvallisuusprofiili oli myös suotuisa.

Tämä oli merkittävä kliininen koe, jonka tulokset olivat yleensä positiivisia ja se käsitti merkittävän määrän koehenkilöitä, jotka kärsivät pitkittyneestä ja kroonisesta väsymyksestä.

Varsinaisia blasebokontrolloituja kaksoissokkotutkimuksia ei ole. Tässä on kuitenkin asiaa valaiseva henkilökohtainen kokemus ruusujuuren kognitiivisia kykyjä palauttavasta vaikutuksesta.

“Katson ruusujuuren pelastaneen elämäni elämänlaadun ja työkyvyn osalta,” Gerbag sanoi.

1990-luvulla Gerbag sairastui vaikeaan Lymentautiin. Infektio hoidettiin antibiooteilla, mutta jäljelle jäi vakava kognitiivisten kykyjen heikentyminen ja muistikato.

Gerbagin aviomies Dr. Richard Brown, joka oli Columbian yliopiston psykiatrian professori, kuuli ruusujuuresta eräältä potilaalta. Kun yrtin ottamisesta oli kulunut 10 päivää, Gerbag tunsi muistinsa palaavan. Sanojensa mukaan hän toimii nykyään täydellä teholla.

“Pystyn nykyään työskentelemään täyspäiväisesti. Luennoin. Teen tutkimusta. Aivoni ovat kunnossa, aivan kuten ennen,” hän sanoi.

Vakuuttuneena vaikutuksista ja yllättyneenä siitä, että kukaan ei näyttänyt tietävän paljoa ruusujuuresta, Gerbag ja hänen aviomiehensä aloittivat kaksi vuotta kestäneen intensiivisen tutkimuksen ruusujuuresta. Heidän tutkimuksensa johti Dr. Zakir Ramazanoviin, fytokemistiin ja entisen Neuvostoliiton tutkijaan Georgiassa. Hän aikoi esitellä ruusujuuren Amerikassa.

Ramazanovin avulla Gerbag ja Brown onnistuivat saamaan käsiinsä laajan tutkimusaineiston, joka oli peräisin kylmän sodan ajalta. 1950-luvulla Neuvostoliiton puolustusministeriö ryhtyi laajasti etsimään tuotetta, joka voisi parantaa sotilaiden suorituskykyä. Heidän tutkimuksensa tuloksena oli kolmen yrtin valmiste, jonka pääasiallinen ainesosa oli ruusujuuri.

Yhdistelmä osoittautui niin onnistuneeksi sotilailla, että neuvostoliittolaiset ryhtyivät käyttämään sitä parantamaan kosmonauttien ja olympiaurheilijoiden suorituskykyä.

“Sitä käytettiin myös parantamaan tutkijoitten suoritusta, koska se ei ainoastaan vähentänyt fyysistä vaan myös henkistä väsymystä niin, että nämä kykenivät pitkäaikaiseen tarkkaan työhön,” sanoi Gerbag.

Vaikka neuvostoliittolaiset jakoivat tietonsa muista yrteistä, Siperian ginsengistä ja schizandramarjasta, heidän löytönsä ruusujuuresta säilytettiin salaisissa kansioissa  amerikkalaisten kilpailijoiden ulottumattomissa.


Neuvostoliitto hajosi vuonna 1992, mutta salaisuuden purkamisen jälkeenkin tieto ruusujuuresta pysyi paljolti unohduksissa puolustusministeriön kellarissa.

Ramazanov oli perehtynyt Neuvostoliiton ruusujuuritutkimukseen, joten hän tiesi, mitä etsiä. Hän teki useita matkoja hankkien tutkimuspapereita hallituksen arkistoista ja
entisiltä kollegoiltaan. Hän toi pinoittain tutkimuksia Gerbagille ja Brownille.


Lähde: www.theepochtimes.com

Ruusujuuren (Rhodiola rosea) myyjiä:
Luontaistuotekaupoissa on ainakin Solgarin Balance Rhodiola Complex 60 kaps 28,80
www.lifeextensioneurope.com 250 mg 60 kaps 12,39 (ei tullia)
amazonilla on paljon eri valmistajien tuotteita (ei tullia)

Ruusujuurivalmisteen tulisi aina sisältää myös vähintään 3 % rosaviinejä ja 1 % salidrosidejä.