tiistai 29. syyskuuta 2015

Tyydyttyneet rasvat eivät ole vaarallisia

Version:1.0 StartHTML:0000000167 EndHTML:0000013401 StartFragment:0000000454 EndFragment:0000013385
Dr. Mercola

Helmikuussa ravinto-ohjeita neuvoa antava komitea (DGAC) jätti vuoden 2015 tieteellisen raportin Yhdysvaltojen maatalousministeriölle ja Health and Human Services’lle (HHS).

Tämä raportti oli perustana Yhdysvaltain ravinto-ohjeiden kehittämisessä.

Yllättävästi DGAC ei ainoastaan esittänyt ravinnon kolesterolia koskevien varoitusten poistamista vaan myös muutti lähes neljä vuosikymmentä vanhan ravintopolitiikan esittämällä lopuksi, että ravinnon rasvoilla ei ole vaikutusta sydäntautiriskiin.

Valitettavasti DGAC ei tehnyt selvää eroa tyydyttyneiden rasvojen ja selvästi epäterveellisten transrasvojen välillä.
Vuosikausia terveellisiä rasvoja ja kolesterolia on syytetty aiheettomasti sydäntaudin aiheuttajina, mutta 70 julkaistua tutkimusta kiistää tämän musertavasti.

Eivät tyydyttyneet rasvat vaan transrasvat lisäävät sydäntautiriskiä.
Nyt voimme lisätä vielä toisenkin suuren tutkimuksen tähän yhä kasvavaan luetteloon. British Medical Journal -lehdessä julkaistussa meta-analyysissä ei löydetty yhteyttä ravinnon tyydyttyneiden rasvojen korkean määrän ja sydäntaudin välillä.
He eivät liioin löytäneet yhteyttä tyydyttyneiden rasvojen käytön ja muiden hengenvaarallisten sairauksien kuten aivohalvauksen ja kakkostyypin diabeteksen välillä.

Tutkimuksessa löydettiin kuitenkin yhteys transrasvojen käytön ja sairastumisen välillä kuten Newsweek-lehdessä raportoitiin.
“Transrasvojen kuten margariinin, kakkujen ja mikropopcornien käyttö voi lisätä riskiä kuolla sydäntautiin 28 prosentilla.”
Transrasvat lisäävät myös kaikista syistä johtuvaa kuolleisuutta 34 prosentilla. Tämä on tärkeää, koska monet “asiantuntijat” usein sekoittavat transrasvat tyydyttyneisiin rasvoihin.

Edelleen, 11 tutkimuksesta koostuva tulos osoitti, että tyydyttyneen rasvan (liha, munankeltuainen, maitotuotteet, lohi, pähkinät, avokaadot, kookosöljy ja oliiviöljy) korvaaminen yksityydyttämättömällä rasvalla (kasvisperäiset ruokaöljyt) tai hiilihydraateilla (sokerit ja viljat) lisäsi ei-kohtalokkaiden sydänkohtausten riskiä.
Tämä sai tutkimuksen tekijät esittämään, että tyydyttyneitä rasvojen ja transrasvoja koskevissa ravinto-ohjeissa “on tarkasti otettava huomioon korvaavien ravinteiden vaikutus.” Tämäkin on linjassa edellisten löytöjen kanssa. 
Mitä tapahtuu kun tyydyttyneet rasvat korvataan hiilihydraateilla? 
Vuonna 2014 julkaistussa Open Heart -lehden pääkirjoituksessa tutkija ja farmakologien tohtori James J. DiNicolantonio arvioi seurauksia, kun tyydyttyneet rasvat korvattiin hiilihydraateilla.

Terveysseuraamukset ovat merkittävät:

  • valtimonkovettumia aiheuttavaan lipidiprofiilin muuttuminen (HDL:n aleneminen, triglyseridien lisääntyminen ja suurempi ApoB/ApoA-1 -suhde)
  • sepelvaltimotautiriskin, sydänkohtausten ja sydäntautikuolemien lisääntyminen
  • kaikista syistä johtuvan kuolleisuuden lisääntyminen
  • veritulppamarkkereiden lisääntyminen
  • hapettuneen LDL:n kohoaminen
  • tulehdusten lisääntyminen
  • HDL:n aleneminen
  • glukoosinsietokyvyn heikkeneminen, kehonrasvan lisääntyminen, liikalihavuusa ja diabetes
  • pienten tiheiden LDL-hiukkasten lisääntyminen
  • syöpäriskin lisääntyminen
Mitä vaaroja aiheutuu osittain vedytettyjen öljyjen korvaamisesta kasvisöljyillä?

Kysymys siitä, millä transrasvat (osittain vedytetyt öljyt) korvataan, on yhtä tärkeä. Ihanteellista on korvata ne terveellisillä tyydyttyneillä rasvoilla - ei kasvisöljyillä.

Tätä käsitellään Nina Teicholzin kirjassa The Big Fat Surprise: Why Butter, Meat and Cheese Belong in a Healthy Diet (Suuri rasvayllätys: Miksi voi, liha ja juusto kuuluvat terveelliseen ravintoon), ja tekemässäni haastattelussa hänen kanssaan viime vuonna. Nina on tutkiva journalisti ja itse asiassa hän kuuluu niihin toimittajiin, jotka ensimmäisinä julkaisivat jutun transrasvoista hieman yli 10 vuotta sitten.
Nyt hän varoittaa, että kasvisöljyt, joihin monet ravintolat ja ruoan valmistajat ovat korvanneet transrasvoilla, saattavat todellisuudessa olla vahingollisempia kuin transrasvat! Tämä johtuu siitä, että kuumennettuna niistä syntyy erittäin myrkyllisiä hapettumistuotteita muun muassa aldehydejä, jotka ovat erittäin herkästi syttyviä.
 
Mikä on siis ihanteellinen rasva ruoanlaittoon? 
Tali ja laardi ovat kaksi hyvää vaihtoehtoa. Tali on kova rasva, joka on peräisin lehmistä. Laardi on kova rasva, joka on peräisin sioista. Molemmat ovat eläinrasvoja ja olivat ennen pääasiallisia ruoanvalmistuksessa käytettyjä rasvoja.

Yksi niiden hyödyistä on se, että koska ne ovat tyydyttyneitä rasvoja, ne eivät hapetu kuumennettaessa. Ja tyydyttyneillä rasvoilla ei ole kaksoissidoksia, jotka voivat reagoida hapen kanssa. Sen tähden ne eivät voi muodostaa vaarallisia aldehydejä tai muita toksisia hapettumistuotteita, koska sekin kestää hapettumista kuumennettaessa.
Ravintoteollisuus vetoaa FDA:han, että tämä sallisi transrasvat pakatuissa ruoissa.

Todistusaineisto, jonka mukaan transrasvat muodostavat suuren terveysriskin, on saanut FDA:n poistamaan osittain vedytetyt öljyt, transrasvojen ensisijaiset lähteet, “yleisesti turvalliseksi tunnustettujen” aineiden luettelosta.
Ensimmäinen ehdotus annettiin vuonna 2013 ja 16. kesäkuuta 2015 päätös viimeisteltiin. Ravintoteollisuuden on vuoteen 2018 mennessä poistettava osittain vedytetyt öljyt tuotteistaan.
Vaarallisuustodisteista huolimatta ja alle viikossa BMJ:n tutkimuksen julkaisemisesta, ravintoteollisuuden liitto vetosi FDA:han, jotta tämä sallisi “pieniä määriä” transrasvoja tietyissä pakatuissa ruoissa.

Väite, että pieni määrä transrasvoja on turvallista, on jyrkässä ristiriidassa Institute of Medicine tekemän aikaisemman päätöksen kanssa. Jo vuonna 2002 IOM totesi, että ihmisten nauttimalla transrasvoilla “ei ole turvallista rajaa ja että ihmiset saisivat syödä niitä mahdollisimman vähän”. 
Pähkinöiden ja oliiviöljyn terveyshyödyt 
Vastaavanlaisten uutisten mukaan sekä pähkinät ja oliiviöljy, jotka ovat terveellisten rasvojen lähteitä, on osoitettu edistävän sydämen terveyttä. Tohtori Michael Gregerin MD mukaan useissa tutkimuksissa, joissa osallistujat lisäsivät pähkinöitä ravintoonsa (korvaamatta niillä erityisiä ruokia, jotka saattaisivat vääristää tuloksia suuntaan tai toiseen), todettiin, että pähkinät merkittävästi paransivat valtimoiden terveyttä. Edelleen, vaikka joissakin tutkimuksissa on saatu sekalaisia tuloksia hyödyn suhteen, ei ole näyttöä, että pähkinät saattaisivat pahentaa terveyttä (edellyttäen, että allergiaa ei ole).

Tohtori Gregerin mukaan “vähintään yhden pähkinäannoksen (esim. pieni kourallinen) viikossa saattaa vähentää sydänverisuonitautikuolemaa 50 prosentilla. Saksanpähkinöiden syöminen saattaa alentaa kolesterolia vain 5 prosenttia. Kuinka vain 5 prosentin lasku kolesterolissa voi vähentää sydänkuolleisuutta 50 prosentilla? Pähkinöillä täytyy olla joitakin muita sydäntä suojaavia hyötyjä kolesterolin alentamisen lisäksi.
Verisuonien kykyä rentoutua ja avautua normaalisti pidetään erinomaisena merkkinä verisuonien terveydestä... Mitä vaikutuksia pähkinöillä siis on? Vuoden 2011 katsaus Nutrition, Metabolism, and Cardiovascular Diseases -lehdessä löysi viisi kliinistä koetta, joissa analysoitiin pähkinöiden syönnin vaikutusta valtimoiden toimintaan ja kaikki kolme saksanpähkinöitä koskevaa tutkimusta osoittivat, että käsivarresta mitattu endoteelitoiminto oli parantunut.”

Muut viimeaikaiset tutkimukset vahvistavat neitsytoliiviöljyn terveyshyödyt, joiden mukaan se parantaa verensokeria ja kolesterolia aterioitten jälkeen suuremmassa määrin kuin maissiöljy. Reutersin mukaan “aterian jälkeisen verensokerin alentaminen saattaa auttaa vähentämään glukoosin ja kolesterolin haitallisia vaikutuksia sydänverisuoniin”, sanoi tutkimusjohtaja, Rooman yliopiston tutkija Francesco Violi.
Kahtena eri kertana tutkijat antoivat 25 terveelle ihmiselle tyypillisen välimeren lounaan. He lisäsivät ateriaan 10 g (noin kaksi teelusikallista) neitsytliiviöljyä ja toiseen 10 g maissiöljyä.

Kaksi tuntia ennen ateriaa ja aterian jälkeen tehdyt verikokeet osoittivat, että kaikkien osallistujien verensokeri kohosi, mikä on normaalia. Mutta verensokeri kohosi paljon vähemmän oliiviöljyä sisältävän aterian jälkeen verrattuna maissiöljyä sisältävään ateriaan. Tämä on linjassa aikaisempien tutkimusten kanssa, joissa extra virgin oliiviöljy liitettiin insuliinitason kohoamiseen. Insuliini on hormoni, joka auttaa glukoosia muuttumaan energiaksi, Violi sanoi.” 

Viesti kotiin vietäväksi: Jalostamaton tyydytetty rasva on terveellistä 
Keskittyminen oikeaan ruokaan (raaka, mieluiten luomuliha laidunruokituista lehmistä) mieluummin kuin jalostetut ruoat on yksi helpompia tapoja ohittaa kompastuskuopat kuten haitalliset rasvat - puhumattakaan muista vahingollisista aineista kuten jalostetut sokerit, geenimuunnellut organismit ja lisäaineet, joiden turvallisuutta ei ole milloinkaan kunnolla testattu. Tämän lisäksi tarvitsee vain viilata rasvojen, hiilihydraattien ja proteiinien suhteet sopimaan omaan tilanteeseen.
Yksi keino on kuitenkin vaihtaa jalostettu sokeri ja prosessoitu fruktoosi terveellisiin rasvoihin, koska tämä auttaa optimoimaan insuliini- ja leptiinitasot. Vuosikymmenet olemme vaihtaneet tyydyttyneet rasvat hiilihydraatteihin ja transrasvoihin. Epäilemättä tällä on ollut suunnaton merkitys sairaustilastoihin lisäämällä liikalihavuuden, diabeteksen, sydäntaudin ja Alzheimerintaudin esiintymistä. Kaikki mainitut taudit ovat suurimpia tappajia.

Terveet rasvat ovat erityisen tärkeitä optimaalille aivotoiminnalle ja muistille. Tämä pitää paikkansa koko elämän ajan, mutta erityisesti lapsuuden aikana. Joten jos jalostetut ruoat muodostavat edelleen valtaosan aterioistasi, sinun olisi viisasta harkita uudelleen ruokatottumuksiasi. Jalostetut ruoat eivät ole ainoastaan ensisijaisia syyllisiä liikalihavuudessa ja insuliiniresistenssissä, vaan ne vaikuttavat myös nuorten lasten älykkyysosamäärään. Eräs brittiläinen tutkimus osoitti, että suurelta osin jalostettua ruokaa syövien lasten älykkyysosamäärä oli alempi 8 vuoden iässä. Jokaista mitattua lisäystä prosessoitua ruokaa osanottajien ÄO laski 1,67 pistettä.
Clinical Pediatrics
-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa varoitetaan myös, että pikaruokien usein tapahtuva syöminen saattaa hidastaa lapsen oppimissuoritusta.

Suomennos Jussi Yli-Panula
 
lootuskirja@kolumbus.fi
Lähde: Dr Mercola, www.mercola.com

maanantai 28. syyskuuta 2015

AHCC - tehokas tulehdusten estäjä

AHCC (Active Hexose Correlated Compound) on Japanin suosituin immuniteettia vahvistava ravintolisä. Uskomme sen olevan alansa arvostetuin tuote maailmassa. Yli 15 vuoden aikana sadat tuhannet ihmiset ovat käyttäneet AHCC:ta. Siitä on tehty laboratorio-, eläin- ja kliinisiä kokeita yli 30 yliopistossa ja tutkimuslaitoksessa sekä yli 700 sairaalassa niin Japanissa kuin muulla maailmassa.
AHCC on hybridisienen uute ja sitä viljellään laboratoriossa hyvän valmistuskäytännön (good manufacturing practice) mukaisesti noudattaen ISO 9002 ja HACCP -standardia. Se sisältää suuren määrän aktiivisia ainesosia, muun muassa alfa- ja betaglukaanijohdannaisia, joita perinteisissä lääkesienissä ei ole. AHCC on myös entsyymaattisesti muunnettu alentamalla sen molekyylipainoa 5000 Daltoniin, mikä parantaa imeytymistä suun kautta nautittaessa. Terveen kehon immuniteettijärjestelmä kykenee eliminoimaan syöpäsolut. Mutta kun immuniteetti on heikentynyt, syöpäsolut lisääntyvät ja erittävät erilaisia immuniteettia tukahduttavia tekijöitä. Perinteiset hoidot (kemoterapia ja sädehoito) heikentävät edelleen immuniteettijärjestelmää.
AHCC kykenee palauttamaan immuniteetin kunnon myös haastavissa olosuhteissa, esimerkiksi. syövässä.
Yli 15 vuotta jatkuneet  tutkimukset ovat osoittaneet, että
  • AHCC parantaa immuunivastetta usealla tavalla: se edistää makrofagien ja luonnollisten tappajasolujen lisääntymistä parantamalla niiden mitattavaa toimintaa yli 300 prosentilla. Se lisää hyödyllisten sytokiinien (solujen välisinä viestiaineina toimivia pienmolekyylisiä proteiineja) tuotantoa mukaan lukien kasvaimen nekroositekijä (TNF-alpha; nekroosi - kuolio), interferonigamma ja interleukiinit 1, 2 ja 12. Se hillitsee tiettyjä immuniteettia heikentäviä sytokiineja ja parantaa Th1- ja Th2-solujen välistä tasapainoa.
  • AHCC parantaa merkittävästi perinteisten syöpähoitojen tehoa ja vähentää sivuvaikutuksia (pahoinvointi, ruokahaluttomuus, maksan toksisuus, veriarvojen muutokset).
  • AHCC:lla on suora kasvainten vastainen vaikutus, joka voi johtaa niiden kutistumiseen.
  • AHCC voi ehkäistä olemassa olevien syöpien leviämistä ja vähentää niiden esiintymistiheyttä pidentäen näin potilaiden odotettua elinaikaa.
  • AHCC parantaa elämänlaatua (fyysistä toiminta- ja suorituskykyä, mielentilaa ja sosiaalisia suhteita) potilailla, jotka kärsivät erilaisista immuniteettisairauksista, mukaan lukien krooniset ja parantumattomat sairaudet.
  • AHCC parantaa monien vakavien sairauksien oireita, kuten virushepatiitti, hepatiitti C (virusten määrä laskee 85 % 3 kuukaudessa) ja puhjennutta hepatiittia. Se estää hepatiitin kehittymistä kirroosiksi. Kaikenkaikkiaan se edistää kehon kykyä puhdistautua hepatiitista.
  • AHCC alentaa diabeetikoiden verensokeria ja normalisoi sokeroitunutta hemoglobiinia estäen näin diabeteksen komplikaatioita.
  • AHCC:lla on todistettuja tulehduksia ehkäiseviä vaikutuksia useissa sairauksissa, mukaan lukien nivelreuma. Eläinkokeissa se auttoi estämään candida albicansin kasvua. Se parantaa HIV-potilaiden immuniteetin tunnuslukuja ja elämänlaatua.
  • AHCC:lla ei ole sivuvaikutuksia ja sen toksisuus (myrkyllisyys) on poikkeuksellisen alhainen.
Suomennos Jussi Yli-Panula
lootuskirja@kolumbus.fi

Saatavana http://www.supersmart.com/en--Immune-Support--AHCC-500-mg--0397, 500 mg 60 kaps. 76,60 Eur (EU-maa, ei tullimuodollisuuksia). Hakusanalla AHCC löytyy muitakin myyjiä, useimmat EU:n ulkopulelta.

Löytyipä suomalainenkin toimittaja info-fi@biovea.com, 62,95 Eur

K2-vitamiini kalkkiutumisen ehkäisyyn

Verisuonien kalkkiutuminen

William Faloon
Life Extension Magazine, July 2015


Huom! Tekstissä olevat numerot viittaavat laajaan lähdeluetteloon, jonka pyydettäessä toimitan erikseen.

Vanhetessamme pehmytkudokset kovettuvat kalsiumin soluttautumisen seurauksena. Tämä kalkkiutumistapahtuma on rappeutumissairauksien pääasiallinen osatekijä. K-vitamiini pitää kalsiumin poissa pehmytkudoksista. Uusien löytöjen mukaan K-vitamiinin puutos aiheuttaa verisuonien kalkkiutumista luultua enemmän.

Tuore tutkimus osoitti, että kun naisille annettiin K-vitamiinia estävää lääkettä, valtimokalkkiutuma lisääntyi 50 prosentilla verrattuna naisiin, jotka eivät ottaneet tätä lääkettä (warfariini). Patologinen muutos tapahtui vain yhden kuukauden aikana.1 Tämän tutkimuksen mukaan pitempiaikainen warfariinin käyttöön liittyi vakavampi valtimonkalkkiutuminen.

"Dialyysipotilaat kärsivät vakavasta valtimonkalkkiutumasta sydän- ja verisuonitaudissa. Sen osuus on lähes puolet kaikista kuolemista.2 Eräässä kliinisessä tutkimuksessa tarkasteltiin dialyysipotilaiden K-vitamiinitasoja. Tulokset osoittivat, että 93 prosentilla potilaista oli valtimokalkkeuman riski. Tämän riskin osoitettiin alenevan K2-ravintolisällä.3

Alla oleva lainaus on otettu American Heart Association -lehdessä julkaistusta artikkelista.4
“Useimmilla yli 60-vuotiailla yksilöillä on vähitellen kasvavia kalsiumkivennäiskertymiä suurissa valtimoissaan.5 Tämä verisuonten kalkkiutuminen heikentää aortan ja valtimoiden joustavuutta, mikä heikentää sydämen ja valtimoiden verenkiertoa aiheuttaen huomattavaa kuolleisuutta 6-8 verenpainetta, aortan kovettumista, sydämen laajentumista, sydänlihaksen ja alaraajojen iskemiaa (paikallinen veren puute/hapen puute), kongestiivista sydäntautia (sydän ei jaksa pumpata) ja rakenteellisen eheyden heikentymistä.9-11 Kalkkiutumisen vakavuus ja laajuus heijastavat valtimonkovetustaudin aiheuttaman plakkiutumisen määrää12 ja ennustavat vahvasti ja riippumattomasti sydäntauteja ja sydäntautikuolleisuutta.”13

Lähde American Heart Association

Tästä kiistämättömästä aineistosta huolimatta lääkärit eivät nykyään tee mitään suojellakseen ikääntyviä potilaita verisuonten kalkkiutumisen tuhoisilta vaikutuksilta.

Tässä artikkelissa kerrotaan lyhyesti, kuinka oikea K-vitamiinin käyttö voi merkittävästi suojata pehmytkudostamme kalkkiutumiselta.

Haku the National Library of Medicin -tietokannasta termillä “vascular calcification” antoi tätä kirjoitettaessa tulokseksi seuraavat määrät julkaistuja tieteellisiä artikkeleita:

Vuosi    Uusia artikkeleita
1982         16
1994         53
2004        214
2008        373
2014         700+

Valtimonkovettumaa käsittelevien artikkeleiden kokonaismäärä the National Library of Medicine -tietokannassa oli yli 6400 huhtikuussa 2015.

16 artikkelista vuonna 1982 alkanut roima kasvu nykyiseen 6400:aan heijastaa eksponentiaalista tiedon lisääntymistä tästä laajasta patologisesta prosessista.

Ongelmana on, että tämä ihmishenkiä säästävä aineisto ei näy lääketieteen kliinisessä praktiikassa, missä sitä kipeästi tarvitaan suojaamaan ikääntyviä ihmisiä lukuisilta sairauksilta.


Kalkkiutuminen ja verenpaine
Kun valtimot ovat pehmeitä ja joustavia, ne laajenevat ja supistuvat helposti jokaisella sydänlyönnillä. Kun ne kovettuvat (kalkkiutuvat) ja menettävät nuorekkaan joustavuutensa, verenpaine kohoaa asteittain.14

Näin tapahtuu, koska sydän joutuu lyömään voimakkaammin työntäessään verta yhä jäykempiin valtimoihin. Sydämestä lähtevän suuren valtimon (aortta) kalkkiutuminen auttaa selittämään, miksi verenpaine kohoaa ihmisten vanhetessa. Pitkään kestäneen verenpaineen tunnusomainen merkki on sydämen vasemman eteisen,15 laajentuminen. Vasen eteinen työntää veren aorttaan, mistä se sitten jakautuu kaikkialle kehoon.
Aortan jäykkyydestä (kalkkiutuminen) johtuva sydämen työmäärän lisääntyminen edistää sydäntautia, joka koskettaa yli 5 miljoonaa amerikkalaista.16,17

Aorttaläpän kovettuminen
Vanhoja ihmisiä kohtaava ongelma on vähittäinen toimintahäiriö sydämen ja aortan välisessä läpässä, joka avautuu ja sulkeutuu jokaisella sydänlyönnillä.

Kun aorttaläppä ei sulkeudu täydellisesti, veri syöksyy takaisin vasempaan eteiseen.18,19 Ellei aorttaa vaihdeta/korjata leikkauksella, ihminen kuolee sydämen vajaatoimintaan.20

Täydellinen toipuminen aorttaläpän vaihdosta on vanhoille ihmisille haasteellista, vaikka uudemmat valtimonsisäiset menetelmät ovat tulossa käyttöön. Tällöin keinotekoinen läppä ujutetaan aortan kautta ja ommellaan paikoilleen.21 Mekaanisen läpän saaneet tavallisesti joutuvat käyttämään verenohennushoitoa koko ikänsä, mikä aiheuttaa omat monimutkaiset sivuvaikutuksensa.22

Ennen ajateltiin, että aortan kovettuminen johtui elinikäisestä kulumisesta.23 Nyt tiedetään, että aorttaläppälehtien kalkkiutuminen on syynä aorttaläpän pettämiseen syinä krooninen tulehdus, kohonnut glukoosi, korkea homokysteiini ja alhainen magnesiumtaso.24-31

Sepelvaltimoiden kalkkiutuminen
Ahtaumat sepelvaltimoissa, jotka ruokkivat sydänlihasta, aiheuttavat vuosittain valtavan määrän sairaalakuluja ohitusleikkausten ja valtimojen kautta tapahtuvien stenttien muodossa. Kun kalkkiutunut läppä korvataan avoleikkauksella, kirurgi usein korvaa saman potilaan ahtautuneita sydänvaltimoja ohitusleikkauksella.” Tämä ei ole yllättävää, koska sydänvaltimoiden kalkkiutumalla ja aorttaläpän kovettumalla on usein samat syyt kuten kohonnut homokysteiini, krooninen tulehdus ja kalkkiutuminen.33-36

Kalkkiutuminen jouduttaa merkittävästi valtimoplakkien muodostumista, jotka ahtauttavat ikääntyvien ihmisten sepelvaltimoita. Kalkkiutumista37,38 esiintyy 90 prosentilla sepelvaltimotautia sairastavista potilaista.

Kliinisesti verisuonien kalkkiutuminen hyväksytään nykyään arvokkaana sepelvaltimotaudin ennusteena. Silti useimmat kardiologit käyttävät sitä vain diagnoosimarkkerina (sepelvaltimokalsiumin pistemäärätesti) sen sijaan, että he suoraan hoitaisivat perussyytä, kalkkiutumissairautta.40

Mikä aiheuttaa valtimoiden kalkkiutumisen?
Monien tunnettujen riskitekijöiden, jotka ovat valtimonkovetustaudin taustalla, on osoitettu edistävän kalkkiutumista. Näitä ovat kohonnut LDL-kolesteroli, kohonnut homokysteiini, diabetes, munuaissairaus, krooninen tulehdus ja hapettumisstressi.33,41-55

Edelleen kalkkiutumista edistäviä tekijöitä ovat myös alhainen magnesium (luonnollinen kalsiumkanavasalpaaja), hormoniepätasapaino ja veren liikakalsium (johtuen kilpirauhasen ylitoiminnasta).56-66

Aliarvostettu merkittävä syy verisuoniston kovettumisessa ikääntyessämme on kuitenkin riittämätön K-vitamiinin saanti.

Kuten seuraavasta saatte lukea, veren alhaisesta K-vitamiinitasosta johtuen verisuonen seinämässä oleva proteiini sitoo kalsiumin valtimoihin, sydänläppiin ja muihin pehmytkudoksiin.

Kalsiumin estäjä tarvitsee K-vitamiinia
Matriisin gla-proteiini on on K-vitamiinista riippuvainen proteiini ja sen täytyy karboksyloitua toimiakseen oikein. Heikko K-vitamiinitila johtaa inaktiiviseen karboksyloitumattomaan matriisin gla’han, mikä aiheuttaa kalsiumin keräytymisen pehmytkudoksiin.67-69

Matriisin gla-proteiinin jääminen karboksyloitumatta on valtimonkovettumataudin, sydänkohtauksen ja munuaistaudin riskitekijä.70-74 Otsikkona vuoden 2008 tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin sydänverisuonien kalkkiutumista, on Matrix Gla-Protein: The Calcification Inhibitor In Need Of Vitamin K.75,76

Matriisin gla-proteiini vuoraa verisuoniston seinämiä ja verenkierrossamme oleva K-vitamiini ohjaa sen toimintaa.

Kun K-vitamiinitasot ovat alle optimaalin, matriisin gla-proteiini mahdollistaa kalsiumin soluttautumisen pehmytkudokseen samalla tavalla kuin kalsiumin imeytymisen luustoon. Kuullessasi termin “valtimonkovettuma” se voi sananmukaisesti merkitä sitä, että aikaisemmin joustavat verisuonet muuttuvat jäykiksi (kalkkiutuneiksi) luumaisiksi rakenteiksi.

K-vitamiinitason ollessa optimaali, matriisin gla-proteiini aktivoituu ja estää kalsiumin pääsyn valtimoihin, sydänläppiin ja muihin pehmytkudoksiin.

Toisin sanoen K-vitamiini toimii säätelijänä. Kun K-vitamiini “käynnistää” matriisin gla-proteiinin, se estää kalsiumin pääsyn pehmytkudokseen. Kun K-vitamiinia on riittämättömästi, matriisin gla-proteiinikytkin on “off”-asennossa ja kalsium soluttautuu nopeasti pehmeisiin kudoksiin.

Vuoden 2008 tutkimus osoittaa siis, että matriisin gla-proteiini toimii selvästi “kalsiumin estäjänä, joka tarvitsee K-vitamiinia”.

Mitä tapahtuu, kun K-vitamiinia ei ole?
Tuore tutkimus antoi todellista näyttöä siitä, mitä vanheneville ihmisille tapahtuu, kun heiltä poistetaan K-vitamiini. Warfarin
(marevan) on verenohennuslääke, jonka toiminta on vastakkainen K-vitamiinille.79 Tätä lääkettä on myyty Coumadin-kauppanimellä useita vuosikymmeniä.

Tutkijat olivat kauan sitten tietoisia, että warfarinin käyttäjät kärsivät nopeutuneesta valtimonkovettumasta, mutta vasta hiljattain on tullut vaihtoehto, jolla suuren riskin potilaita voidaan suojella valtimotukoksilta, kuten iskeemiseltä aivohalvaukselta.

Vuonna 2015 julkaistussa tutkimus, jossa arvioitiin 451 mammografiaa käyttävän naisten valtimoiden kovettumista. Vain yhden kuukauden tai useampien kuukausien warfarinhoidon jälkeen valtimoiden kalkkiutuminen lisääntyi hämmästyttävät 50 prosenttia hoitamattomiin naisiin verrattuna. Kun nämä naiset arvioitiin uudelleen viiden vuoden kuluttua, valtimonkalkkiutumat olivat lisääntyneet lähes kolminkertaiseksi!

Mikä on matriisin gla-proteiini?
Varhaiset elämänmuodot ovat lähtöisin kalsiumia sisältävistä meristä, jotka tarvitsivat alkukaintaisia organismeja estämään laajaa kalsiumin kiteytymistä eläviin pehmeisiin kudoksiin.


Huomattava kalsiumia estävä mekanismi tapahtuu aktivoimalla matrix gammacarboxyglutamic acid -niminen mekanismi, yleisemmältä nimeltään matriisin gla.78

Matriisin gla-proteiinin toiminta perustuu sen karboksyyliryhmään. Matriisin gla’ssa on tapahduttava karboksylaatio, jotta se toimii kunnolla.74

K2-vitamiinin läsnä ollessa matriisin gla-proteiini karboksyloituu, mikä merkitsee, että se käynnistyy ja ehkäisee kalsiumin soluttautumisen.74

Kun K2-vitamiinia on riittämättömästi, matriisin gla karboksyloituu riittämättömästi eli on “off” asennossa, mikä merkitsee, että se ei kykene estämään kalsiumin soluttautumista pehmeisiin kudoksiin.


Jotta voimme pitää kalsiumin estäjämatriisin glan jatkuvasti karboksyloituneena, meidän on huolehdittava K2-vitamiinin säännöllisestä saannista. Tämä tapahtuu helposti yhdellä päiväannoksella oikean muotoista K-vitamiinia.

Tämä uusi ihmiskoe antaa selkeän näytön siitä, kuinka nopeasti kalkkiutuminen tapahtuu, kun keho - warfariinin (K-vitamiinin antagonisti) vaikutuksesta - tyhjentyy K-vitamiinista.

Mitä tapahtuu kun K-vitamiinia annetaan sen puutoksesta kärsiville potilaille?
Munuaistautipotilaat pidetään hengissä kolmella dialyysihoidolla viikossa. Vaikka dialyysin käyttö on pidentänyt lukuisten ihmisten elämää, se aiheuttaa tuhoisia sivuvaikutuksia pitkällä aikavälillä. Yli 50 prosentilla dialyysipotilaista esiintyy verisuonien kalkkiutumista, joka on sydän- ja verisuonitaudin pääasiallisin syy. Sydäntautien osuus on noin 50 prosenttia kaikkien näiden potilaiden kuolemista.80-82

Eräässä tutkimuksessa arvioitiin MK7-muotoisen K2-vitamiinin vaikutuksia eri annoksilla valtimonkalkkiutumisen markkereihin, muun muassa matriisin gla-proteiinien karboksylaatioon (aktivointiin).83

MK-7 (menaquinoni-7) on erityinen K2-vitamiinin muoto, koska se pysyy aktiivisena kehossa vähintään 24 tuntia.24

Perustasoisesti dialyysipotilailla oli 4,5-kertaa korkeampi karboksyloitumaton matriisin gla verrokkeihin verrattuna.83 Sitten heille annettiin 45 mcg, 135 mcg ja 360 mcg MK-7:ää kuuden viikon ajan.

Tulokset mitattiin karboksyloitumattomana glana ja muina systeemisinä (koko kehoa koskeva) kalkkiutumisyksikköinä. Muistanette, että kun matriisin gla on karboksyloitumaton, se mahdollistaa ympäröivän kudoksen kalkkiutumisen.

Kun MK-7 -muotoista K2-vitamiinia annettiin, karboksyloitumaton gla-matriisi alenin 36,7 prosenttia 135 mcg:n ryhmässä, 61,1 prosenttia 360 mcg:n ryhmässä. Ryhmässä, joka sai 360 mcg päivässä MK-7:ää, edullinen vaste oli merkittävät 93 prosenttia.83

Kun K2-vitamiinin antaminen näille dialyysipotilaille lopetettiin, karboksyloitumattoman matriisin gla-proteiini lisääntyi merkittävästi, mikä osoitti, että nämä korkean riskin yksilöt altistuivat uudestaan vakavalle verisuonien kalkkeutumiselle.

Riittävän kalsiumin saannin merkitys
Kalsiumilla on lukuisia elämää ylläpitäviä prosesseja. Niistä tärkein on elektrolyyttinen tasapaino, jota tarvitaan oikeaan sydänrytmiin.107 Jos kalsium loppuisi verenkierrosta, ihminen voisi kuolla akuutista rytmihäiriöstä johtuvaan sydänkohtaukseen.

Terveessä kehossa 99 prosenttia kaikesta kalsiumista on varastoituneena luustoon, missä se muodostaa tukirakenteen.108 Lisäkilpirauhaset säätelevät tarkasti verenkiertoon pääsevän kalsiumin määrää.

Luustossa K2-vitamiini aktivoi proteiineja, jotka sitovat kalsiumia.110 Paljon K2-vitamiinia saavilla väestöillä on vähän osteoporoosia.111-114

Luutiheyden ylläpitämiseen tarvitaan noin 1200 mg kalsiumia päivässä ravinnosta ja ravintolisänä. Ehdotamme noin 700 mg kalsiumia päivässä ravintolisänä naisille ja noin 500 mg päivässä miehille. Useimmat ihmiset saavat lopun kalsiumista ravinnosta.115

K-vitamiinin kolme muotoa
Tämän kaiken tiedon ja alhaisen hinnan perusteella on järkevää ottaa ravintolisää, joka sisältää kaikkia K-vitamiinimuotoja. Käyttökelpoisimpia K-vitamiinin muotoja ihmisen terveydelle on kolme:

  • K1-vitamiini. K1-vitamiinia, joka tunnetaan myös fylloquinonena, esiintyy kasveissa ja osa siitä muuttuu kehossa K2:ksi.85 Tätä muotoa pidetään vähiten tehokkaana, koska se on riippuvainen muuttumisesta aktivoituneeksi K2:ksi, jotta se estäisi  merkittävästi kalkkiutumista. Tästä huolimatta on julkaistu tutkimuksia, jotka osoittavat K1-vitamiinin nauttimisen vähentäneen sairastumisriskiä.86-90
  • K2 (MK-4). MK-4:ää on lihassa, munissa ja maitotuotteissa.91 Se on eniten tutkittu K-vitamiinin muoto luuston terveyden säilyttämiseen. Se imeytyy nopeasti kehoon.92-96
  • K2 (MK-7). MK-7:ää on fermentoiduissa soijapavuissa ja fermentoiduissa juustoissa.97-98 Erityiseksi tämän muodon tekee se, että se pysyy aktiivisena kehossa yli 24 tuntia.84 Tämä on ratkaisevaa, kun suojaudutaan kalkkiutumiselta, koska ilman K2:ta matriisin gla-proteiinit menettävät tehonsa nopeasti.99
Yhdysvaltain liittovaltio sanoo, että aikuiset tarvitsevat vain 90-120 mcg K-vitamiinia päivässä.100-102 Vaikka tämä on riittävä oikeaan veren hyytymiseen, nykyisen tutkimuksen mukaan määrä ei ole riittävä estämään verisuonien kalkkiutumista.99,103,106

Kalsiumin täydentäminen kohtuullisilla päiväannoksilla ei jouduta valtimojen kalkkiutumista.116,117 Syynä on, että keho säätelee veren kalsiumpitoisuutta tarkasti ja suurin osa nautitusta kalsiumista varastoituu luustoon. Verenkierto on kalsiumin suhteen ensisijalla, mikä merkitsee, että jos ravinnon kalsium tai ravintolisäkalsium poistetaan, lisäkilpirauhaset sieppaavat kalsiumia luustosta veren kalsium- ja elektrolyyttitasapainon ylläpitämiseen.118

K-vitamiini on kalsiumia säätelevä ravinne. Oikein täydennettynä K2-vitamiini aktivoi matriisin gla-proteiineja pehmeissä kudoksissa pitämään kalsiumin poissa. Toisaalta K2-vitamiini aktivoi kalsiumia sitovia proteiineja luustossa luuston tiheyden ylläpitämiseen.

K-vitamiinin puutteessa pehmeisiin kudoksiin kehittyy luumaisia rakenteita. Varhaiset patologit olivat hämmentyneitä löytäessään kovettuneita valtimoita, joiden he odottivat olevan pehmeitä ja joustavia. Vuonna 1863 Rudolf Virchow, joka tunnetaan patologian isänä, kuvasi havaitsemiaan verisuonimuutoksia “luutumina”, ei pelkästään kalkkiutumina.119

Nämä nykyisten löytöjen vahvistamat havainnot osoittavat selvästi K-vitamiinin tehon tai sen puutteen säätämään, säilytämmekö vahvan luutiheyden ja pehmeät joustavat kudokset vai saammeko osteoporoosin sekä verisuonien kalkkiutumisen.

Voidaanko kalkkiutuminen pysäyttää?
Useimmat aikuiset todennäköisesti kärsivät jonkin asteisesta kalkkiutumisesta, koska K-vitamiinin saanti pysyy epideemisen alhaisella tasolla länsimaisissa yhteiskunnissa.

Osa meistä on vakavasti kalkkiutuneita johtuen sairauksista, jotka vaativat dialyysiä tai warfariinia tai olemme antaneet veren homokysteiinin, LDL:n tai glukoosin olla liian korkealla liian kauan.

Niinpä kysymys kuuluu, onko mitään, mitä voimme tehdä pysäyttääksemme kalsiumin kertymisen valtimoihimme, sydänläppiimme, rauhasiimme ja muihin pehmeisiin kudoksiimme? Löysimme vuonna 2007 julkaistun eläintutkimuksen, joka osoittaa, että K-vitamiini suurina annoksina saattaisi tehota. Tutkimuksen tekijät kirjoittivat:99

“Olettaen, että valtimonkalkkiutumat ennustavat sydäntauteja, valtimonkalkkiutumien väheneminen saattaa auttaa pienentämään kuolemanriskiä ihmisillä, joilla on krooninen munuaistauti ja sepelvaltimotauti.”

Tutkimus koski neljää rottaryhmää, joiden ruokavalio sisälsi warfariinia. Sillä aiheutettiin kalsiumkertymiä verisuoniin. Tämä ruokavalio sisälsi myös pienen annoksen (normaalia) K1-vitamiinia, jolla varmistettiin, että eläimillä ei ollut K-vitamiinin puutosta. Rotat jaettiin useaan ryhmään, joista seuraavat neljä ryhmää muodostivat kokeen pääosan:

Ryhmä 1: jatkettiin warfariinia sekä normaalia K1-ruokavaliota;
Ryhmä 2: lopetettiin warfariini, mutta jatkettiin normaalia K1-annosta;
Ryhmä 3: lopetettiin warfariini, mutta käytettiin K1-vitamiinia suurina annoksina.
Ryhmä 4: lopetettiin warfariini, mutta lisättiin K2-vitamiinin MK-4 -muoto suurina annoksina.


Ensimmäisten kuuden viikon aikana warfariinilla ja normaalilla K1-vitamiinilla kaikkien eläinten valtimonkalkkiutumat lisääntyivät merkittävästi.

Suuria annoksia K1- tai K2 (MK-4) -vitamiinia saavissa ryhmissä valtimoiden kalkkiutuminen ei vain pysähtynyt vaan aikaisemmin kertynyt valtimonkalkkiutuma väheni 37 prosenttia kuuden viikon jälkeen. 12 viikon kuluttua valtimonkalkkiutumakertymät olivat vähentyneet 53 prosenttia.

Myös kaulavaltimon ahtatuminen pysähtyi99 suuria K1- ja K2-vitamiinia saavien ryhmän jäsenillä.

Tämä tutkimus antaa kiintoisaa näyttöä siitä, että warfariinilla aiheutettu kalkkiutuminen voidaan parantaa ottamalla suuria K-vitamiiniannoksia.

Monista muuttujista johtuen on vaikea arvioida vastaavaa ihmisten annosta, jolla rottien valtimokalkkiutuma pysähtyi. Ravinnon määrään ja eläinten kehonpainoon perustuen vastaava annos ihmisille K2 (MK-4) -vitamiinia on noin 52 000-97 000 mcg päivässä (eli 52-97 mg päivässä).

Koska K-vitamiinin päiväannossuositus on vain 90-120 mcg, tässä rottatutkimuksessa käytetty K-vitamiiniannos saattaa tuntua erittäin suurelta. Kuitenkin Japanissa K2-vitamiinin MK-4 -muoto on hyväksytty lääkkeeksi osteoporoosiin ihmisillä ja päiväannos on 45 000 mcg (45 mg), jolla ei ole raportoitu olevan toksisia vaikutuksia.120-123

Useimmat Life Extensionin jäsenet ottavat yhdistelmää, josta saa  1 000 mcg K1-, 1 000 mcg K1 (MK-4)- ja 200 mcg K2 (MK-7) -vitamiinia.

Nämä ovat suuria annoksia ravintolisäteollisuuden standardeihin verrattuna ja voitaisiin väittää, että näiden päiväannosten ottaminen pitkähkön ajan saattaisi pysäyttää valtimonkalkkiutuman, mutta lisää tutkimuksia ihmisillä tarvitaan tämän toteamiseksi. Jotkut jäsenet ottavat nyt suurempia K-vitamiiniannoksia tavoitteena pysäyttää pehmeiden kudosten kalkkiutuminen.

Systeeminen kalkkiutuminen
Sydänverisuonet ovat erityisen alttiita kalsiumin keräytymiselle.
Kalkkiutumista havaitaan kuitenkin yleisesti iholla, munuaisissa, jänteissä, rauhasissa ja muissa pehmeissä kudoksissa sairauden ja/tai vanhenemisen seurauksena.124-132

Kuinka K-vitamiiniravintolisää otetaan oikein
Julkaistun tieteellisen kirjallisuuden katsauksessa ikääntyviä ihmisiä neuvotaan ottamaan kaikkia kolmea K-vitamiinilajia eli K1, K2 (MK-4) ja K2 (MK-7).

Koska K-vitamiini on rasvaliukoinen, sen ottaminen päivän rasvaisimman aterian yhteydessä parantaa merkittävästi imeytymistä verenkiertoon.

Monet jäsenet kysyvät, miksi he eivät voi ottaa vain K2-vitamiinin MK-7 muotoa sen pitkäaikaisten vaikutusten vuoksi kehossa ja koska sillä on osoittautunut olevan voimakkaita kalsiumia estäviä ominaisuuksia.

Vastauksemme on, että K1- ja MK-4 vitamiinimuodoilla on saatu vaikuttavia tuloksia muissa tutkimuksissa, joten on parasta ottaa yhdistelmää, joka sisältää kaikkia kolmea K-vitamiinimuotoa. Kuten jo mainittiin, K2-vitamiinin MK-4 -muotoa on Japanissa käytetty reseptilääkkeenä suurina annoksina osteoporoosin hoidossa.
Koska K1- ja MK-4 -vitamiinit ovat huokeita, on järkevää yhdistää ne pitkäaikaisvaikutteiseen MK-7 -muotoon ehkäisemään ja mahdollisesti pysäyttämään niin paljon verisuonien kalkkiutumista kuin mahdollista ja samalla luuston vahvistamiseen.

Miksi lääkärit suhtautuvat varauksella K-vitamiiniin
Vuonna 1999 eräs tieteellinen neuvonantajamme suositti minulle, että ikääntyvien ihmisten tulisi ottaa K-vitamiinia ravintolisänä.

K-vitamiini tunnetaan veren hyytymisvitamiinina, koska sen merkitys veren hyytymisessä on ratkaiseva.

Aluksi olin huolestunut, koska epänormaali hyytyminen verisuonissa (veritulppa) on johtava kuolinsyy ikääntyneillä.133,134 Veritulppa on usein syynä sepelvaltimotukkeumasta johtuviin sydänkohtauksiin ja aivohalvauksiin.135,136

Saatetaan ajatella, että suurempien K-vitamiiniannosten ottaminen lisää veritulpan riskiä. Tällä huolella ei kuitenkaan ole todellisuuspohjaa. Syynä on se, että hyytymisproteiinien kyllästämiseen137 tarvitaan vain pieniä määriä K-vitamiinia.

Kun hyytymisproteiinit ovat täysin K-vitamiinin kyllästämiä, silloin suurempi K-vitamiinin määrä ei aiheuta veritulppariskin lisääntymistä. Väärinkäsitys K-vitamiinin merkityksestä veren hyytymisessä on osaltaan jyrkästi lisännyt verisuonien kalkkiutumissairauksia. Julkaistujen tutkimusten suuri määrä on osoituksena siitä, että yleisimmät ikääntyviä ihmisiä kohtaavat rappeutumissairaudet voitaisiin ehkäistä ottamalla riittävästi K-vitamiinia.

Valtavirran lääkärit eivät vieläkään ymmärrä K-vitamiinin ratkaisevaa merkitystä sydänläppien, valtimoiden sisäseinien ja muiden pehmeiden kudosten kalkkiutumisen ehkäisyssä, kun samalla pidetään kalsium luustossa, missä sitä tarvitaan.

Silmiä avaavat uudet tutkimukset osoittavat, kuinka tärkeää on optimoida K-vitamiinin saanti suojaamaan pehmeitä kudoksia kalkkiutumiselta.

Tämän tiedon saattaminen lääkäriyhteisön käyttöön on kiireellinen. Näin ei ehkä tapahdu kovin pian, koska K-vitamiinia myydään huokeana ravintolisänä eikä kalliina reseptilääkkeenä.

Pidemmän elämän puolesta
William Faloon
Lähde: Life Extension, April 2015


Julkastaan Life Extensionin luvalla, www.lef.org

Suomennos Jussi Yli-Panula

 
Life Extension tuottaa ja markkinoi K2-vitamiiniyhdistelmää

  • Vitamin K2 (MK-7)     200 mcg
  • Vitamini K2 (MK-4)    1000 mcg
  • Vitamin K1                 1000 mcg
Kirjoita Googleen hakusanaksi lifeextensioneurope niin pääset yrityksen kotisivulle. Life Extension sijaitsee EU-alueella, joten tullimuodollisuuksia ei ole.

Pelkkää K2 (MK-7) -vitamiinia myydään luontaistuotekaupoissa.

On tärkeää huomata, että minulla, artikkelin suomentajana, ei ole taloudellisia tai mitään muitakaan sidonnaisuuksia Life Extensionin tai muiden kaupallisten yritysten kanssa.

Jussi Yli-Panula
lootuskirja@kolumbus.fi

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Tohtori Budwigin syöpää uhmaava ruokavalio

“Minulla on vastaus syöpään, mutta amerikkalaiset lääkärit eivät kuuntele. He tulevat tänne ja tekevät huomioita menetelmistäni, jotka tekevät heihin vaikutuksen. Sitten he haluavat tehdä erikoissopimuksen voidakseen viedä sen kotiin ja ansaita paljon rahaa. Minä en suostu siihen, joten minua hyljeksitään kaikissa maissa.” - tohtori Johanna Budwig

Vuonna 1951 saksalainen biokemisti tohtori Johanna Budwig esitteli maailmalle ruokavalion, joka on sittemmin auttanut parantamaan toivottomimpia potilaita tarjoamalla heille ravintoyhdistelmän, joka korjaa puutokset ja elvyttää lähes kuolleen aineenvaihdunnan. Perustuen omega-3 -rasvahappoihin ja runsaasti rikkiä sisältävään proteiiniin Budwig-ruokavalio on tieteeseen perustuva ohjelma, joka on parantanut tuhansia ja tuonut uutta toivoa sairaille ihmisille, jotka luulivat menettäneensä toivonsa.


Myönnän, että ajatus pellavansiemenöljyyn ja raejuustoon perustuvasta ruokavaliosta on useimmille vähemmän kiehtova ja näyttää varmaankin huvittavalta lisäykseltä syöpähoitoja käsittelevässä kirjaan. Tohtori Budwigin kehittämä ruokavalio on auttanut monia ihmisiä toipumaan syövästä ja muista kroonisista sairauksista. Ja hänen menestyksensä osoittaa, että tällä dynaamisella kaksikolla on tosiaan mahdollisuus pelastaa ihmishenkiä.

Johanna Budwigin teoria

Tohtori Johanna Budwig oli rasvojen ja öljyjen asiantuntija ja hän opiskeli myös farmasiaa, fysiikkaa, kasvitiedettä ja biologiaa. Vuonna 1952 tohtori Budwig, joka tuolloin oli Saksan hallituksen vanhempi rasva- ja lääkeasiantuntija, esitti tutkimuksensa kaupallisesti tuotettujen rasvojen ja öljyjen karmeista vaikutuksista kehon soluihin. Vaikka me jo tiedämme, miten rasvat tukkivat valtimomme ja johtavat sydänkohtauksiin, useimmat ihmiset eivät tiedä, että nämä samat rasvat ovat hyvin vaarallisia terveydellemme yleensä.
 Kaikki solut toimivat sähköllä ja tohtori Budwig totesi, että nämä samat kaupallisesti jalostetut rasvat ja öljyt voivat heikentää solujen jännitettä, mikä johtaa sairauksiin kuten syöpä.

Tarkemmin sanoen tohtori Budwig osoitti, että kun tyydyttämättömät rasvat käsitellään kemiallisesti, niiden tyydyttämättömät ominaisuudet tuhoutuvat ja niiden elektronikenttä häviää ja samalla tuhoutuu rasvojen kyky toimia proteiinien kanssa ja liueta vesiliukoisiin kehon nesteisiin.

Kuinka tämä siis liittyy syöpään? Tohtori Budwig totesi, että kasvaimia muodostuu usein kehon osiin kuten ihoon ja ruoansulatuskanavaan, joissa on normaalisti monia kasvutapahtumia ja runsaselektronisten, voimakkaasti tyydyttämättömien rasvojen puute häiritsee oikeaa solukasvua, mikä lopulta johtaa kasvainten muodostumiseen.  Mutta tohtori Budwig keksi, että muutamat yksinkertaiset ruoat voivat auttaa korjaamaan juuttuneen kasvun soluissamme. Hän totesi, että kun pellavansiemenöljy, jossa on runsaasti elektroneja sisältäviä tyydyttämättömiä rasvoja ja raejuusto yhdistetään, syntyy kemiallinen reaktio, joka muuttaa öljyn vesiliukoiseksi ja helposti solukalvoihin imeytyväksi.

Tosiasioita pellavasta

Pellavansiemenet ja pellavansiemenöljy sisältävät aineita, jotka edistävät hyvää terveyttä. Tällainen on erityisesti välttämätön rasvahappo alfalinoleenihappo (ALA), joka on hyödyllinen sydäntaudissa, suolistotulehduksissa, nivelreumassa ja monissa muissa sairauksissa. Alfalinoleenihapon lisäksi pellavansiemenöljy sisältää myös lignaaneja, joilla näyttää olevan merkitystä syövän ehkäisyssä.

Tutkijat ovat itse asiassa todenneet, että pellavansiemenillä täydennetty ruokavalio saattaa alentaa eturauhas-, rinta- ja ihosyövän muodostumista, kasvua tai leviämistä hiirillä. Rottatutkimuksissa  pellavansiemenien on myös osoitettu vähentävän syöpää edeltäviä paksusuolen polyyppejä. Pienessä 15 miehen tutkimuksessa todettiin, että vähärasvainen ruokavalio ja pellavansiemenet alensivat veren PSA-tasoa ja hidastivat hyvänlaatuista eturauhasen kasvua osoituksena siitä, että se saattaisi auttaa pienentämään eturauhassyöpäriskiä.

Toisessa tutkimuksessa, joka koski 25 eturauhassyöpää sairastavaa miestä, todettiin, että vähärasvainen ruokavalio, joka sisälsi pellavansiemenrouheita, hidasti syöpäsolujen kasvua ja nopeutti syöpäsolujen kuolemaa.

Vielä eräässä tutkimuksessa, joka koski ravintorasvojen vaikutuksia rintasyövän kasvuun ja leviämiseen, todettiin, että kasvainten kasvu oli paljon hitaampaa pellavansiemenöljyryhmässä verrattuna hiiriin, joita ruokittiin vakioruoalla.

Budwig-ruokavalio

On tietenkin muutamia seikkoja, jotka tulisi tietää, ennen kuin lähdet omaan Budwig-seikkailuusi. Ensiksi, ostaessasi pellavansiemenöljyä suuntaa ensin luontaistuotekauppasi kylmäosastolle ja yritä välttää runsaasti lignaaneja sisältäviä öljyjä (jääkaapissa säilytetyt vähän lignaaneja sisältävät lajit maistuvat paremmalta).

Kuten kaikissa syöpädieeteissä, tulisi välttää sokeria, eläinrasvoja, lihaa, margariinia, voita, salaatinkastikeöljyjä (paitsi extra virgin oliiviöljyä ja balsamietikkaa tai sitruunaa) ja kaikkia runsaasti säilöntäaineita sisältäviä ruokia, koska ne ovat myrkyllisiä elimistölle ja hidastavat paranemista.

Ja vielä yksi epätavallinen, mutta tärkeä puoli Budwig-dieetissä on ruoantähteiden välttäminen. Ruoka tulisi valmistaa tuoreena ja syödä pian valmistamisen jälkeen 15-20 minuutin kuluessa, jotta saadaan terveyttä edistäviä elektroneja ja entsyymejä.

Yleensä raejuuston ja pellavansiemen yhdistelmä sisältää 2 ruokalusikallista raejuustoa ja 1 ruokalusikallisen öljyä. Päiväsuositus on 6-8 ruokalusikallista öljyä, mutta tohtori Budwig suosittaa annoksen lisäämistä vähitellen täyteen määrään. (Haimasyöpää sairastavien on ehkä lisättävä määrää vähitellen vain teelusikallinen kerralla.)

Ennen kuin huolestut, että sinun on elettävä pelkästään pellavansiemenillä ja raejuustolla, saanen rauhoittaa mieltäsi. Nämä ovat ensisijaisia parantavia aineita, mutta ne eivät ole ainoita ruokia, joita saat syödä. Tohtori Budwig kehottaa käyttämään paljon myös tuoreita hedelmiä, vihanneksia, pähkinöitä ja kokoviljaa. Lisänä voi käyttää kaakaota, kookosta ja kanelia.

Ota Budwig-ruokavalion edut vaikka sinulla olisi laktoosi-intoleranssi

Jos sinulla on laktoosi-intoleranssi ja haluat kokeilla Budwig-ruokavaliota, harkitse seuraavaa vaihtoehtoa raejuustolle:
  •  Käytä raakamaitoa ja raakamaitotuotteita, jos niitä saa
  •  Käytä vuohenmaitoa lehmän maitotuotteiden sijasta
  •  Käytä luomukefiiriä
  •  Ota laktaasientsyymiä raejuuston kanssa
  •  Kokeile Nancy’s Cottage Cheese, joka valmistetaan maitoviljelmillä
  •  Siivilöi kefiiri hienon musliinikankaan läpi saadaksesi rahkaa, jonka koostumus on     kermaisen juustoinen

Kärsivällisyys ja sitkeys kannattavat

Tohtori Budwig tähdentää, että hänen ruokavalionsa vaatii aikaa toimiakseen. Tulosten saaminen voi kestää jopa kuusi kuukautta. Hän sanoo myös, että senkin jälkeen, kun syöpä on aisoissa, on tärkeää jatkaa ylläpitoannoksilla eli noin 1 ruokalusikallinen öljyä 45 painokiloa kohti uusiutumisen ehkäisemiseksi.

Lue Budwig-ruokavalion valmistuksen osalta tarkempi esitys tästä

Suomennos Jussi Yli-Panula
 lootuskirja@kolumbus.fi


Lähde: Tomorrow’s Cancer Cures Today, 25 secret therapies from around the world (Allan Spreen)

Lisää tietoa tohtori Budwigista ja hänen ruokavaliostaan löydät kirjoista:

  •  Flax Oil as a True Aid Against Arthritis, Heart Infarction, Cancer, and Other Diseases
  • The Oil-Protein Diet Cookbook 
  • Cancer - The Problem and the Solution

Taistelu Q10:n puolesta

Taistelu koentsyymi Q10:stä
Julkaistaan Life Extensionin luvalla

Kongestiivinen sydämen vajaatoiminta aiheuttaa Yhdysvalloissa 310.000 kuolemaan joka vuosi.1 Yli 5,8 miljoonaa amerikkalaista kärsii tästä sairaudesta, missä sydän ei jaksa pumpata riittävästi verta kehon tarpeisiin.2

Vuonna 2014 julkaistussa tutkimuksessa arvioitiin sydäntautipotilaita, jotka ottivat koentsyymi Q10-ravintolisää vakiohoidon lisäksi. Tulosten mukaan sydän- ja verisuonitautikuolleisuus väheni 44 % Q10-ryhmässä verrattuna plaseboryhmään, joka sai vain vakiohoitoa.3
Kun tässä tutkimuksessa tarkasteltiin kaikista syistä johtuvia kuolemia, Q10:tä saavien kaikista syistä johtuva kuolleisuus väheni 42 %. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella, jos kaikki sydäntautipotilaat ottaisivat Q10-ravintolisää, yli 120.000 amerikkalaisen henki säästyisi joka vuosi.
Mielenkiintoista tässä tutkimuksessa on tämä: Jotta Q10 tuottaisi nämä vahvat ihmishenkiä pelastavat hyödyt, sitä pitää ottaa pitkän aikaa. Päinvastoin kuin sellaisten sydänlääkkeiden kuten beetasalpaajat, jotka vaikuttavat välittömästi,4 solunsisäisen Q10-pitoisuuden on lisäännyttävä, jotta nämä kliiniset parannukset voidaan saavuttaa.


Terveysvalintojen vapautta kannattavat ehkä muistavat FDA:n  1980- ja 1990-luvuilla käynnistämän jihadin, mikä johti tuotteiden takavarikointiin ja rikossyytteisiin Q10-ravintolisän myyjiä vastaan.5,6 Kuten pian saatte lukea, FDA:n sensuurin aiheuttamat kuolemat ovat huikean suuret.
Tässä artikkelissa esitetään, kuinka Q10:tä on käytettävä nopeiden hyötyjen saavuttamiseksi ja miksi tämän asian selvittäminen on kestänyt näin kauan.

Monet ihmiset luulevat, että koentsyymi Q10 keksittiin Japanissa, koska siellä se ensin hyväksyttiin lääkkeenä sydäntaudin hoitoon.7-9 Japanilaiset kuuluvat maailman suurimpiin Q10:n tuottajiin.8,10
Todellisuudessa Q10 eristettiin ensimmäiseksi naudan sydämistä Wisconsinin yliopistossa vuonna 1957.9

Tätä tutkimusta jatkettiin yhteistyössä professori Karl Folkersin kanssa. Hän johti tutkimuksia Merck & Co -yhtiössä  ja myöhemmin Stanfordin tutkimuskeskuksessa ja Teksasin yliopistossa Austinissa.11-14

1960- ja 1970-luvuilla Q10:stä julkaistiin lukuisia positiivisia tuloksia.15-20 Vasta vuonna 1983 amerikkalaiset saivat ensimmäisen kerran kuulla Q10:stä Life Extension -säätiön julkaisemasta artikkelista.21

FDA:n vastaus oli, että Q10:tä ei voitu laillisesti myydä, koska se on reseptilääke, joka edellyttää heidän hyväksymistään. FDA meni vielä pidemmälle sanoen, että Q10 on terveysriski. Q10-ravintolisät takavarikoitiin meiltä kahdesti ja palautettiin kahdesti kahden onnistuneen oikeuskäsittelyn tuloksena, joilla tehtiin tyhjäksi FDA:n yritys kieltää kuluttajilta Q10:n saanti.

Mieletön säännöstelyrakenne, jonka mukaan FDA toimii, aiheutti kaksi ongelmaa. Se mahdollisti sen, että Japanilaiset voivat käyttää hyväkseen amerikkalaista keksintöä amerikkalaisten kuluttajien kustannuksella. Paljon pahempaa oli se, että Q10:tä vastaan luotu byrokratia aiheutti miljoonien amerikkalaisten kuoleman, jota dokumentoimme tämän artikkelin lopussa.



Miksi koentsyymi Q10 hämmensi kardiologeja

Yhdysvaltalaiset lääkärit ovat tottuneet lääkkeisiin, joilla on välitön vaikutus. Esimerkiksi, jos potilaalle määrätään statiinilääke (kuten Lipitor), hänen LDL-kolesterolitasonsa laskee aina jyrkästi. Verenpainelääkkeillä on tavallisesti nopeasti verenpainetta alentava vaikutus. Verenohennuslääkkeet (kuten warfarin, marevan) ohentavat nopeasti potilaan veren. Tällaiset nopeasti vaikuttavat lääkkeet ovat sellaisia, joita lääkärit ja FDA ovat tottuneet arvioimaan.

Kun Q10 tuli käyttöön, se ei useinkaan vastannut valtavirran lääketieteen odotuksia selvästä ja välittömästä vaikutuksesta, erityisesti kongestiivista sydämen vajaatoimintaa sairastavilla potilaalla. Joten refleksinomainen reaktio valtavirran taholta oli, että Q10:llä ei ole merkittävää kliinistä hyötyä.

Uusin tutkimus vahvisti, että tarvitaan huomattavan pitkä aika, ennen kuin Q10-tasot kohoavat siinä määrin, että niillä on merkittäviä kliinisiä hyötyjä, kuten kaikista syistä johtuva kuolleisuuden väheneminen 42 %:lla. Tämä tutkimus vahvistaa sen, mitä tässä lehdessä julkaistiin vuosikymmeniä sitten.

Life Extensionissa keksimme jo kauan sitten, että pieninä annoksina kroonista tautia sairastaville annettuna Q10 ei tarjonnut tarvittavaa hyötyä. Meille selvisi, että tarvittiin paremmin imeytyviä Q10:n muotoja suurempina annoksina.

Peter Langsjoenin uraauurtava työ

Tohtori Peter Langsjoenin katsotaan kuuluvan maailman parhaisiin asiantuntijoihin Q10:n käytössä sydäntaudeissa.22 Hän tekee tutkimusta ja pitää vastaanottoklinikkaa Tylerissa Teksasissa ja hän on tieteellisen neuvonantajalautakunnan pitkäaikainen jäsen.
Peter Langsjoenin ainutlaatuisuus kardiologien keskuudessa perustuu siihen, että hän mittaa Q10-tason potilaittensa verestä varmistaakseen, että sen imeytyminen on riittävä tuottamaan kliinisen vasteen.

Kuten tässä julkaisussa seitsemän vuotta sitten kerrottiin, tohtori Langsjoen totesi, että pitkälle edennyttä sydämen vajaatoimintaa sairastavien veren Q10-taso ei usein ole riittävä silloinkaan, kun perinteistä Q10:tä käytetään suurina annoksina.23

Hän havaitsi, että vaikka vaikeata sydäntautia sairastaville potilaille annettiin 900 mg tavallista Q10-ravintolisää, heidän verensä kokonaistaso oli vain puolet tarvittavasta määrästä.23 Kongestiivista sydämen vajaatoimintaa sairastavat tarvitsevat paljon suurempia määriä tuottamaan kliinisiä parannuksia.

Ubiquinonin kokonaistason terveillä ihmisillä odotetaan kohoavan merkittävästi, kun heille annetaan 900 mg perinteistä ubiquinonia. Tohtori Langsjoen perusteli syytä, miksi ubiquinon ei onnistunut lisäämään kriittisesti sairaiden potilaiden Q10:n tasoa. Hän on nähnyt vaikeasti sairaiden potilaittensa kärsivän suoliston turvotuksen aiheuttamasta imeytymisen heikentymisestä.23

Turhautuneena siihen, että suuretkaan annokset ubiquinonia eivät merkittävästi kohottaneet veriarvoja Langsjoen tutki ubiquinolia, joka on paremmin imeytyvä Q10:n muoto. Langsjoen arvioi vaikeasta kongestiivisesta sydämen vajaatoiminnasta kärsiviä potilaita, jotka olivat ottaneet 450 mg ubiquinonia päivässä ja muutti annostuksen 580 milligramman päiväannokseksi ubiquinolia. Tavoitteena oli kohottaa nopeasti Q10:n pitoisuutta sellaisilla potilailla, jotka olivat lähellä kuolla sydäntautiin.

Tohtori Langsjoenin tulokset osoittivat, että ubiquinol lisäsi plasman Q10:n tasoa keskimäärin 1,6 ug/ml:sta 4,6-kertaiseksi.23 Aikaisemmin julkaistujen tutkimusten mukaan sydänpotilaat tarvitsevat korkeampia Q10:n tasoja saadakseen merkittävää kliinistä hyötyä.24-26 Näiden korkeampien parantavien veriarvojen saavuttamiseksi tohtori Langsjoen totesi, että tarvittiin ubiquinol-nimistä koentsyymi Q10:n lajia.

Surullista on se, että harvat kardiologit kiinnittivät huomiota tohtori Langsjoenin löytöihin, jotka olisivat pelastaneet heidän sydänpotilaittensa hengen. Tohtori Langsjoen sanoi edelleen, että hän saa parhaimmat tulokset, kun ubiquinol aloitetaan varhain sairauden alkuvaiheessa ennen vakavan sydänlihasvaurion kehittymistä.

Merkittävä sydämen toiminnan paraneminen

Sydämen pumppausteholla (ejection fraction) mitataan sydämen pumppaaman veren määrää jokaisen lyönnin jälkeen verrattuna sydämeen jäävän veren määrään.21
Terveiden ihmisten sydämen pumppausteho on 55-75 %. Kongestiivista sydämen vajaatoimintaa sairastavien arvo on 20-40 %.27-29

Tohtori Langsjoenin suorittamassa tutkimuksessa sydämen pumppausteho parani keskimäärin vaarallisen alhaisesta 22 %:sta 39 %:iin ubiquinolilla hoidetuilla potilailla, jotka tutkittiin kaikukardiografialla.23 Tämä edusti 77 %:n toipumista tämän sydämen tehoa mittaavan tutkimuksen mukaan. Korkeammat veren Q10-tasot ja pumppaustehon parantuminen näkyivät merkittävänä kliinisenä kohentumisena näillä vaikeilla sydänpotilailla. Näihin löytöihin perustuen tohtori Langsjoenin tieteellinen ryhmä päätteli.23
“Vakavaa sydäntautia sairastavilla potilailla ubiquinolin imeytyminen on selvästi parantunut ja plasman Q10-tasojen kohoaminen näkyy selvästi kliinisenä kohentumisena ja vasemman kammion toiminnan parantumisena.”

Päivitys tohtori Langsjoenilta

Life Extensionin neuvoa antava johtokunta 25.4.2012
Tohtori Langsjoen vahvisti aikaisemmat löytönsä ja neuvoi terveitä vanhempia ihmisiä, jotka eivät ottaneet koentsyymi Q10:tä, ottamaan sitä 300-400 mg päivässä ensimmäisen kuukauden ajan ja sitten vähentämään ylläpitoannokseen 100-300 mg päivässä. Tässä kokouksessa Langsjoen esitti, että nuoremmat ihmiset, joiden ruoansulatuskanava on terve, voivat yhtä hyvin hyötyä ubiquinonista, mutta ikääntyneiden ihmisten tulisi harkita ubiquinolia, koska se imeytyy verenkiertoon paljon paremmin.

Kongestiivisen sydäntaudin potilaille Langsjoen suosittaa suuria annoksia ubiquinolia jatkuvasti sydämen pumppaustehon ylläpitämiseksi arvossa, joka vastaa sydämen toiminnan yleisparannusta. Näille sydäntautipotilaille 200 mg ubiquinolia kahdesti päivässä on hyvä annos, jolla luotettavasti päästään parantaviin veren plasma-arvoihin, jotka ylittävät 3,5 ug/ml.

Uusi tutkimus vahvistaa tohtori Langsjoenin tutkimuksen

 Tämän artikkelin alussa käsittelemäni tutkimus julkaistiin 25.9.2014 Journal of the American College of Cardiology           -lehden online-numerossa Heart Failure. Siinä esiteltiin ubiquinonin (300 mg/päivä) vaikutuksia suureen potilasryhmään, joka sairasti kroonista sydämen vajaatoimintaa.

Kun tätä ubiqinonannosta oli käytetty 16 viikkoa, sydämen pumppaustehossa ei ollut merkittäviä eroja annosta saavien ja plaseboryhmän välillä.
Tutkijat havaitsivat kuitenkin, että kun nämä kroonista sydämen vajaatoimintaa sairastavat potilaat ottivat 300 mg ubiquinonia päivässä kahden vuoden ajan

  • sydäntautikuolleisuus väheni 44 %
  • kaikista syistä johtuvat kuolemat vähenivät 42 %
  • sairaalapäiviä oli 45 % vähemmän (jotkut ihmiset pitävät sairaaloita pahempina kuin  vankilaa.)
  • 29 % potilaista koki sydäntaudin vaikeusasteen kääntyneen edullisempaan suuntaan NYHA-luokituksen mukaan (New York Heart Associon classification)
Nämä löydöt ovat mullistavia! Ne osoittavat, että yli 120.000 amerikkalaista voitaisiin pelastaa joka vuosi käyttämällä tätä laajasti tarjolla olevaa ravintolisää. Tämän tutkimuksen tekijöiden johtopäätös oli:

“Kroonista sydämen vajaatoimintaa sairastavien potilaiden pitkäaikainen hoito koentsyymi Q10-ravintolisällä on turvallista, parantaa oireita ja vähentää haitallisia sydäntapahtumia.”
Nämä löydöt vahvistavat tohtori Langsjoenin uraauurtavat tutkimukset, joissa hän käytti erittäin hyvin imeytyvää ubiquinolia (koentsyymi Q10:n muoto) suurempina annoksina jouduttaakseen sydämen pumppaustehon parantumista. Tohtori Langsjoen on havainnut sydämen toiminnan parantuneen jopa kolmessa kuukaudessa ja lähes aina kuudessa kuukaudessa antamalla potilaille 200 mg ubiquinolia kahdesti päivässä.

Kongestiivista sydämen vajaatoimintaa sairastavia amerikkalaisia on yli viisi miljoonaa. Monet eivät voi odottaa kahta vuotta, jotta tavallinen koentsyymi Q10 parantaisi heidän tilaansa ja vähentäisi heidän kuolemanriskiään. Heidän on aloitettava 400-600 milligrammalla ubiquinolia päivässä parantaakseen sydämensä pumppausvoimaa mahdollisimman nopeasti.

Nyt on olemassa vahva näyttö, joka perustuu laajaan, satunnaistettuun monikeskeiseen julkaistuun kokeeseen, jolla saatiin merkittäviä hyötyjä, kun ubiquinolia (300 mg/päivä) käytettiin kahden vuoden ajan vakiohoidon lisäksi. Mielenkiintoiseksi tämän löydön tekee se, että monet sydäntautipotilaat aikaisemmin kokeilivat suhteellisen pientä Q10-annosta ja jos sydämen pumppausvoima ei parantunut nopeasti, he ja heidän lääkärinsä katsoivat Q10:n tehottomaksi. Tämä selittää, miksi valtavirran kardiologit ovat olleet hitaita omaksumaan Q10:n pelastavat hyödyt.

Life Extensionin jäsenenä tiedät nyt kuinka näitä hyödyllisiä vaikutuksia voi nopeuttaa ottamalla oikean annoksen ubiquinolia solujen tarvitsemassa määrin. Kroonista sydämen vajaatoimintaa sairastavalle tämä tieto on kallisarvoinen!

Taistelu koentsyymi Q10:een kohdistuvan kiellon poistamiseksi

Kun vuonna 1983 toimme markkinoille koentsyymi Q10:n, tämän ravinteen kysyntä kasvoi jyrkästi. FDA:n vastaus oli pyrkiä kieltämään se kokonaan, koska heidän mukaansa se oli reseptilääke, joka edellytti hallituksen “hyväksymisen” myyntiin.

Q10-ravintolisää myyvissä yhtiöissä tehtiin kotietsintöjä ja yksilöt (kuten me) joutuivat rikostutkinnan kohteiksi, mikä maksoi suunnattomia summia veronmaksajille. Vuonna 1987 FDA:n agentit Yhdysvaltain aseistetun poliisin kanssa potkivat ovemme auki ja takavarikoivat kaikki Q10 purkit, joka ainoan uutiskirjeen ja muut ravintolisät (magnesium, kalaöljy jne.), joiden he katsoivat olevan “hyväksymättömiä lääkkeitä”. Myöhemmin haastoimme FDA:n oikeuteen ja saimme takaisin kaiken takavarikoidun aineiston. Ravintolisät olivat pilaantuneet ja ne oli heitettävä pois.

Vuonna 1990 FDA teki aseistetun kotietsinnän, jonka kohteena oli Highland Laboratories Oregonissa ja vei sieltä Q10-ravintolisät ja siihen liittyvän kirjallisuuden.48 Yhtiön omistaja sai rikossyytteen ja kulujen maksamisen uhan ja oikeudenkäynnin epävarmuuden edessä tunnusti syyllisyytensä ja hänet määrättiin kuuden kuukauden kotiarestiin.49
Turhautuneena siihen, että me edelleen tarjosimme Q10-ravintolisää FDA kääntyi valtion apteekkien johdon puoleen ja ilmoitti, että Q10:n kaltaiset ravinteet muodostivat uhan ihmisten terveydelle ja siksi ne oli vedettävä pois yleisestä myynnistä ja takavarikoitava. FDA:n pyynnöstä apteekkien johtokunnan tutkijat asettivat Q10-ravintolisämme myyntikieltoon. Samoin kävi eräälle toiselle Q10:n toimittajalle samassa osavaltiossa. Valmistelimme 300-sivuisen haasteen apteekkien johdolle. Siinä todistimme Q10:n turvallisuuden.

Esittelimme kanteen apteekkien johtokunnan asianajajille ja annoimme heille mahdollisuuden poistaa myyntikiellon ennen oikeudenkäyntiä. Luettuaan 300 sivuisen kanteen, jossa osoitettiin Q10:n turvallisuus ja teho, apteekkien johto poisti meitä (ja sitä toista yhtiötä) koskevan myyntikiellon ja lupasi olla milloinkaan enää sokeasti uskomasta FDA:n sanoja. Valtion apteekkien hallitus oli selvästi tyrmistynyt, että FDA oli pettänyt heidät Q10:n turvallisuuden suhteen.

Meidät pidätettiin myöhemmin FDA:n määräyksestä ja kävimme monivuotisen taistelun. Lopulta Yhdysvaltain syyttäjäviranomaiset hylkäsivät FDA:n esittämät syytteet, joiden tarkoituksena oli saattaa meidät vankilaan.
FDA yrittää edelleenkin sensuroida väitteet, että Q10 voi hyödyttää sydäntautipotilaita siitä valtavasta todistusaineistosta huolimatta, että tämä ravinne oikein käytettynä alentaa merkittävästi kuolleisuutta.

Kuinka monta amerikkalaista on tarpeettomasti menehtynyt?
Journal of the American College of Cardiology -lehdessä julkaistujen tulosten mukaan Q10 voi alentaa kongestiivista sydämen vajaatoimintaa sairastavien potilaiden kokonaiskuolleisuutta 42 %.

Jos kaikki kongestiivista sydämen vajaatoimintaa sairastavat potilaat käyttäisivät Q10:tä oikealla tavalla, hengissä säilyneiden määrä olisi yli 120.000 joka vuosi.

Jos vuosittain henkensä menettäneiden määrä kerrotaan niillä 30 vuodella, jolloin FDA on sensuroinut Q10:tä koskevat tiedot, kuolleiden kokonaismäärä kohoaa 3,6 miljoonaan, mikä on enemmän kuin kaikissa sodissa kaatuneiden määrä.

Tämän sivun taulukossa FDA:n sensuurin aiheuttaneen verilöylyn uhrien määrää verrataan kaikkien Yhdysvaltojen sotilaallisten yhteydenottojen vaatimiin uhreihin vallankumoussodasta alkaen.

Tämän musertavan tilaston perusteella on vaikea perustella, miksi FDA:lla on määräysvalta Amerikan yhteiskunnassa. Koska nettisivuille pääsy on yleismaailmallista, ne amerikkalaiset, jotka haluavat luottaa FDA:han, voivat helposti kirjautua FDA:n sivuille www.fda.gov ja lukea heidän kantansa tietystä ravinteesta, lääkkeestä tai hormonista. Sitten he voivat verrata FDA:n kantaa www.pubmed.gov -sivustolla, jolta voi helposti lukea kaikki julkaistut tieteelliset tutkimukset.

Esimerkiksi, jos PubMed-sivustolle sijoittaa sanat “CoQ10 and congestive heart failure”, yksistään vuoden 2014 kohdalle ilmestyy 11 uutta tutkimusta lisätodisteena Q10:n tehosta. Silti FDA edelleen sivuuttaa nämä julkaistut tieteelliset tutkimukset sensuroimalla aineen terveysväittämät.

Paljon amerikkalaisia on kuollut maan monissa sodissa. Terrorismin pelko on saanut hallituksemme käyttämään triljoonia dollareita.

Vahinko, että johtajamme eivät tajua, että muuttamalla ravinto-, lääke- ja kosmetiikkalakia, joka lopettaisi FDA:n mielivallan, paljon useampien amerikkalaisten henki säästyisi ja terveydenhoitokulut vähenisivät.

Tilastot puhuvat puolestaan. Jos kysytään, mikä sota aiheutti eniten amerikkalaisten kuolemia, historiasta perillä oleva henkilö mainitsee sisällissodan. Raaka todellisuus on, että koentsyymi Q10-sodat ovat aiheuttaneet paljon enemmän amerikkalaisten kuolemia.
Katastrofaalinen ihmishenkien menetys jatkuu, kunnes tieteen annetaan astua autoritaarisen sanelun tilalle, joka määrää lääketieteellisistä hoito-ohjelmista.

Pidemmän elämän puolesta
William Faloon

Älä hylkää valtavirran hoitoa sydänsairauksiin!

Q10:n jyrkästi kuolleisuutta alentavan vaikutuksen ei saisi houkutella sydäntautipotilaita hylkäämään vakiohoitoa, joka sisältää ACE-estäjiä (kuten enalapril) ja erityisiä beetasalpaajia (kuten carvelil ja joskus spironolactone).

ACE:n (angiotensiinikonvertaasin) estäjien käyttöaiheita ovat kohonnut verenpaine, sydämen vajaatoiminta, sydämen vajaatoiminnan ehkäisy vasemman kammion toiminnan ollessa heikentynyt ja ennusteen parantaminen tietyissä sydänsairauksissa. Hyväksytyt käyttöaiheet ja niiden täsmälliset muotoilut vaihtelevat valmisteittain.

ACE (engl. angiotensin converting enzyme) eli angiotensiinikonvertaasi on entsyymi, jonka vaikutuksesta syntyy angiotensiini II -nimistä ainetta. Angiotensiini II on voimakas verisuonten supistaja, joten sen syntymisen esto laajentaa verisuonia, mikä alentaa verenpainetta ja keventää sydämen pumppaustyötä.

Pätevän kardiologin käsissä on nyt lääkearsenaali, joka on aiheuttanut paradigman muutoksen, mikä merkitsee niiden selviytymisen parantumista, jotka ovat joutuneet kroonisen sydäntaudin kouriin.

The New England Journal of Medicine (Sept 11, 2014) -lehdessä oli referaattiartikkeli valtavista hengissä säilymisen pidentymisistä, joita on tapahtunut vuodesta 1986, kun monilääkehoitoa on määrätty oikein sydäntautipotilaille.51

Tässä artikkelissa esitetyn uuden tutkimuksen vakuuttavuus perustuu siihen, että Q10:tä ja vakiohoitoa saavan ryhmän sydäntautikuolleisuus väheni 44 %. Pelkästään vakiohoitoa saavien ryhmässäkin kuolleisuusriski olisi kuitenkin alentunut merkittävästi verrattuna sellaisiin, jotka eivät saaneet lääkehoitoa lainkaan.

Perinteiset (valtavirran) sydänlääkkeet siis vähentävät merkittävästi sydäntautikuolleisuutta, mutta kun Q10:n annostusta lisätään, kuolleisuusriski alenee vielä 44 %.
Life Extensionissa emme epäröi kritisoida monia FDA:n hyväksymiä lääkkeitä, joilla on rankkoja sivuvaikutuksia ja tehoavat vain minimaalisti. On kuitenkin olemassa lääkkeitä, joiden henkiä pelastavasta vaikutuksesta on laaja käytännön kokemus. Niitä ei siis tulisi välttää monien huonomaineisten lääkkeiden takia.

FDA kielsi Q10:n käytön tohtori Langsjoenin potilaille

Vuonna 1992 FDA ja Teksasin terveysministeriö teki kotietsinnän, joka kohdistui Austin Whole Foods -yhtiöön ja muihin vähittäismyyjiin takavarikoiden näiden koentsyymi Q10-ravintolisät.30

Tämä haittasi ratkaisevasti tohtori Langsjoenin potilaiden mahdollisuutta saada Q10:tä.
Nämä ratsiat perustuivat FDA:n väitteeseen, että Q10 ei ollut turvallinen ravintolisä. Potilaat, jotka olivat säilyneet hengissä, olivat eri mieltä.

Kansalaiset nousivat kapinaan ja protestoivat takavarikointeja kaikin mahdollisin keinoin. He hälyttivät median, kirjoittivat kiivaita kirjeitä FDA:lle, kongressin edustajille ja senaattoreille ja soittivat Teksasin terveysministeriöön. 60 kiihtynyttä potilasta ja perheenjäsentä kokoontui paikallisessa kirkossa suunnittelemaan strategiaa, jolla Q10 voitaisiin pitää markkinoilla.
Seikkaperäinen artikkeli tästä ratsiasta ja sen vaikutuksesta tohtori Langsjoenin potilaisiin ilmestyi suositussa Teksasilaisessa kuukausilehdessä (June 1992 issue) nimellä Heartless Behavior, joka on edelleen luettavissa http://www.texasmonthly.com/content/heartless-behavior.30 

Valtavan kamppailun jälkeen Teksasin terveysministeriö peräytyi ja potilaat saivat jälleen hankkia Q10:ä (Teksasissa). Koettelemus oli äärimmäisen stressaava sydämen vajaatoiminnasta kärsiville potilaille, joiden elämä oli uhattuna.

Sydänongelmista kärsivät, jotka haluavat tulla tohtori Langsjoenin potilaiksi, voivat ottaa yhteyttä hänen vastaanottoonsa osoitteessa:

Peter Langsjoen, MD
1107 Doctors Drive
Tyler, Texas 75701
Phone: 903-595-3778

Kansallinen syöpäinstituutti ja Q10

Useimpien ihmisten mielissä koentsyymi Q10 liittyy sen suotuisiin vaikutuksiin sydämelle, aivoille ja munuaisille. Aineisto, jonka mukaan Q10:llä on suojaavia vaikutuksia useita syöpälajeja vastaan, on sitä vastoin jäänyt vaille huomiota.Kansallisen syöpäinstituutin tilannetiedotuksen31 mukaan: “Kiinnostus Q10:tä kohtaan parantavana aineena syöpään alkoi 1961, kun ruotsalaisten ja amerikkalaisten syöpäpotilaiden, erityisesti rintasyöpäpotilaiden, veressä todettiin puutoksia.” Myöhempi tutkimus osoitti tilastollisesti merkittävän plasman Q10:n puutoksen ja rintasyöpäennusteen välisen yhteyden.35 Tämän yhdisteen alhaisia tasoja on raportoitu pahanlaatuisia kasvaimia omaavilla potilailla (myelooma, lymfooma, keuhko-eturauhas-, paksuoli-, pää-, ja kaulasyöpä).”32,36,37
Koska koentsyymi Q10:n edullisia vaikutuksia sydämeen on tutkittu niin runsaasti, sen syöpää estävät ominaisuudet ovat jääneet vähälle huomiolle.

Suomennos Jussi Yli-Panula
lootuskirja@kolumbus.fi

Lähde: Life Extension, April 2015
Julkastaan Life ExtensionR luvalla, www.lef.org

References

1.    Blank AE, O'Mahony S. (2007). Choices in Palliative Care. Springer Science+ Business Media, LLC.
2.    Bui AL, Horwich TB, Fonarow oc. Epidemiology and risk profile of heart failure.
3.    Nat Rev Cardiol. 2011 Jan;8(1):30-41. Mortensen SA, Rosenfeldt F, Kumar A, et al. Q-SYMBIO Study Investigators. The effect of coenzyme QI0 on morbidity and mortality in chronic heart failure: Results From Q-SYMBIO: A Randomized Double-Blind Trial. lACC Heart Fail. 2014 Dec;2(6):641-9.
4.    Winkler C, Hobolth L, Krag A, Bendtsen F, Meller S. Effects of treatment with -blocker and aldosterone antagonist on central and peripheral haemodynamics and oxygenation in cirrhosis. Eur 1 Gastroenterol Hepatol. 2011 Apr;23(4):334-42.
5.    Available at: http://openjurist.org/978/f2d!s60/dietary-supplemental-coalition-inc. Accessed October 17, 2014.
6.    Available at: https:/lhiddenamerica.wordpress.com/category/fdaJ. Accessed October 17,2014.
7.    T Schrier. Kaneka Nutrients LP. Email interview. April 25, 2006.
8.    Available at: http://www.sciencebasedmedicine.org/coenzyrne-q 1 O-for-heart-failure-the-hype-and-the-science/, Accessed October 17, 2014.
9.    Tran MT, Mitchell TM, Kennedy DT, Giles JT. Role of coenzyme QI0 in chronic heart failure, angina, and hypertension. Pharmacotherapy. 2001 Jul;21 (7):797-806.
10.    Available at: http://www.nutraingredients-usa.comlSuppliers2/Leading-Japanese-CoQ 10-supplier-to-exit-market. Last updated June 2, 2009. Accessed October 17,2014.
11.    Saini R. Coenzyme Q10: The essential nutrient. JPharm Bioallied Sci. 2011 3(3):466-467.
12.    Crane FL. The evolution of coenzyme Q. BioFactors (Oxford, England). 200832(1-4):5-11.
13.    Olson RE. Karl August Folkers (1906-1997). 1 Nutr. 2001 Sep;131(9):2227-30.
14.    Available at: http://university-discoveries.com/university-of-texas-at-austin. Accessed October 17, 2014.
15.    Yamamura Y, Folkers K, Yamamura Y (Eds) Biomedical and Clinical Aspects of Coenzyme Q. Elsevier, Amsterdam; 1977, pp.281-98.
16.    Yamamura Y, G. Lenaz {Ed}. Coenzyme Q. Biochemistry, Bioenergetics and Clinical Applications of Ubiquinone. John Wiley & Sons 1985; pp.479-505.
17.    Choe JY, Combs AB, Saji S, Folkers K. Study of the combined and separate administration of doxorubicin and coenzyme QI0 on mouse cardiac enzymes. Res Commun Chem Pathol Pharmacol. 1979 June 24(3):595-8.
18.    Okada K, Kitade F, Yamada S, Kawashima Y, Okajima K. Fujimoto M. [Liver cell injury of antineoplastic agents and influence of coenzyme Q10 on the cellular K+ and membrane PD in the rat (author's transl). Nihon Shokakibyo Gakkai zasshi = Japanese J Castro. 1979 Apr 76(4):896-904.
19.    Thiele OW, Hoffman K. Coenzyme Q10 in Brucella abortus Bang. Die Naturwissenschaften. 1968 55(2):86.
20.    Thoroughgood CA, Combs GF, Farley TM, Redalieu E, Folkers K. Effect of folacin on biosynthesis of coenzyme Q10 from p-hydroxybenzoic acid in the chick. Int Z Vitaminforsch. 1968 38(5):466-72.
21.    Available at: http://www.lef.org/magazine/2004/8/repor_coq10/page-01. Accessed October 17, 2014.
22.    Available at: http://www.bottomlinepublications.com/content/article/health-a-healing/exciting-new-health-benefits-of-coq10. Accessed October 17, 2014.
23.    Langsjoen PH, Langsjoen AM. Supplemental ubiquinol in patients with advanced congestive heart failure. BioFactors Oxf Engl. 2008 32{1-4):119-28.
24.    Langsjoen PH, Langsjoen AM. Overview of the use of Coq10 in cardiovascular disease. BioFactors (Oxford, England). 1999 9(2-4):273-284.
25.    Langsjoen PH. Potential role of concomitant coenzyme Q10 with statins for patients with hyperlipidemia. Curr Topics Nutr Res. 20053(3):149-58.
26.    Langsjoen PH. Coenzyme 010 in cardiovascular disease with emphasis on heart failure and myocardial ischaemia. Asia Pacific Heart J. 19987(3):160-168.
27.    Available at: http://www.hrsonline.org/Patient-Resources/The-Normal-Heart/Ejection-Fraction#axzz3GPiCobPX. Accessed October 17, 2014.
28.    Available at: http://my.clevelandclinic.org/services/heart/disorders/hfwhatis. Accessed October 17, 2014.
29.    Watson RD, Gibbs CR, Lip GY. ABC of heart failure. Clinical features and complications. BMJ. 2000 Jan 22;320(7229):236-9.
30.    Available at: http://www.texasmonthly.com/content/heartless-behavior. Accessed October 17, 2014.
31.    Available at: http://www.cancer.gov/cancertopics/pdq/cam/coenzymeQ10/Health-Professional/page3. Accessed October 17, 2014.
32.    Folkers K, Osterborg A, Nylander M, Morita M, Mellstedt H. Activities of vitamin Q10 in animal models and a serious deficiency in patients with cancer. Biochem Biophys Res Commun. 1997 May 19;234(2):296-9.
33.    Lockwood K, Moesgaard S, Yamamoto T, Folkers K. Progress on therapy of breast cancer with vitamin 010 and the regression of metastases. Biochem Biophys Res Commun. 1995 JuI 6;212(1):I72-7.
34.    Ren S, Lien EJ. Natural products and their derivatives as cancer chemopreventive agents. Prog Drug Res. 199748: 147-71.
35.     Jolliet P, Simon N, Barre J, et al . Plasma coenzyme Q10 concentrations in breast cancer: prognosis and therapeutic consequences. Int J Clin Pharmacol Ther. 1998 Sep;36(9):506-9.
36.     Folkers K: The potential of coenzyme Q10 (NSC-140865) in cancer treatment. Cancer Chemother Rep. 1974 24(4):19-22.       
37.     Folkers K. Relevance of the biosynthesis of coenzyme Q10 and of the four bases of DNA as a rationale for the molecular causes of cancer and a therapy. Biochem Biophys Res Commun. 1996 Jul 16;224(2):358-61.
38.     Bliznakov E, Casey A, Premuzic E. Coenzymes Q: stimulants of the phagocytic activity in rats and immune response in mice. Experientia. 1970 26(9):953-4.       
39.    Kawase I, Niitani H, Saijo N, Sasaki H, Morita T. Enhancing effect of coenzyme, Q10 on immunorestoration with Mycobacterium bovis BCG in tumor-bearing mice. Gan. 1978 Aug;69(4):493-7.       
40.     Bliznakov EG. Effect of stimulation of the host defense system by coenzyme Q10 on dibenzpyrene-induced tumors and infection with Friend leukemia virus in mice. Proc Natl Acad Sci USA. 1973 Feb;70(2):390-4.       
41.     Bliznakov EG, Adler AD: Nonlinear response of the reticuloendothelial system upon stimulation. Pathol Microbiol (Basel). 1972 38(6):393-410.
42.     Bliznakov EG: Coenzyme Q in experimental infections and neoplasia. Biomedical and Clinical Aspects of Coenzyme Q. Vol 1. Amsterdam, The Netherlands: Elsevier/North-Holland Biomedical Press, 1977:73-83.   
43.     Folkers K, Shizukuishi S, Takemura K, et al. Increase in levels of IgG in serum of patients treated with coenzyme Q10. Res Commun Chem Pathol Pharmacol. 1982 38(2): 335-8.       
44.     Folkers K, Hanioka T, Xia LJ, McRee JT Jr, Langsjoen P. Coenzyme Q10 increases T4/T8 ratios of lymphocytes in ordinary subjects and relevance to patients having the AIDS related complex. Biochem Biophys Res Commun. 1991 Apr 30;176(2):786-91.       
45.     Barbieri B, Lund B, Lundstrom B, Seaglione F. Coenzyme Q10 administration increases antibody titer in hepatitis B vaccinated volunteers--a single blind placebo-controlled and randomized clinical study. Biofactors. 1999 9(2-4):351-7.       
46.     Shaw M, Ray P, Rubenstein M, Guinan P. Lymphocyte subsets in urologic cancer patients. Urol Res. 1987 15(3):181-5.
47.     Tsuyuguchi I, Shiratsuchi H, Fukuoka M. T-lymphocyte subsets in primary lung cancer. Ipn J Clin Oncol. 1987 Mar;17(1):13-7.       
48.     Available at: http://www.naturalnews. com 033280_fda_raids_timeline.html. Accessed October 17, 2014.       
49.     Available at: http://www.myopia.org/fdaraids.htm. Accessed October 17, 2014.       
50.     Available at: http://www.nytimes.com/health/guides/disease/heart-failure/medications.html. Accessed October 17, 2014.       
51.     Sacks CA, Jarcho JA, Curfman GD Paradigm shifts in heart-failure therapy-a timeline. N EnglJ Med. 2014 Sep 11;371(11):989-91.
    
APRIL 2015 LIFE EXTENSION 

















Suuri kolesterolihuijaus

Kaikki alkoi vuonna 1913, kun venäläinen tutkija nimeltä Anitischkov syötti kaneille runsaasti kolesterolia sisältävää ruokaa. Kanit saivat valtimotukoksia, jotka olivat täynnä kolesterolia ja kuolivat. Kanit syövät ruohoa, ei kolesterolia eikä niillä ole mitään keinoa sulattaa sitä. Sama ei sovellu meihin ihmisiin. Mutta näin alkoi lähes 100 vuotta kestänyt kolesterolihuijaus. Tässä on joitakin tosiasioita, jotka saattavat hämmästyttää teitä:
  • Kolesterolin syöminen ei kohota kolesterolia.
  • Rasvan syöminen ei kohota kolesterolia.
  • Kolesterolin ja rasvan syöminen ei lisää sydäntautiriskiä.
  • Korkea kolesterolitaso ei ennusta sydänkohtaus- eikä halvausriskiä. Todellisuudessa alhainen kolesterolitaso parempi halvausriskin ennuste.
  • Alhainen kolesterolitaso (alle 4 mmol/l) on yhtä vaarallinen kuin liian korkea (yli 6 mmol/l).
  • Nykyisen ohjeistuksen mukaan ihminen, jonka kolesteroli on yli 5, tarvitsee kolesterolia alentavan statiinilääkkeen. Tässä on kyse enemmän rahasta kuin tieteestä.
  • Kolesterolin alentamiseen tarkoitetun statiinilääkkeen tuotto oli 20 miljardia dollaria viime vuonna.
  • Terveille ihmisille annettuina statiinit eivät vähennä kuolleisuutta.
  • Ne kylläkin vähentävät kuolleisuusriskiä miehillä, joilla on ollut sydänkohtaus.
  • Ne eivät merkittävästi alenna riskiä naisilla, joilla ei ole ollut sydänverisuoniongelmia.
Mielestäni meille on myyty puppua, joka on suurempi kuin täysikasvuinen sinivalas, sanoo sydäntautiekspertti Cholesterol Con (kolesterolisalajuoni) -kirjan kirjoittaja tohtori Malcolm Kendrick. Kirja on naseva esitys kolesterolimyytistä.

Sydän-verisuonitautien ehkäisyssä ei keskitytä ruokavalioon ja elämäntapoihin vaan statiinilääkkeiden määräämiseen. Lääkärit saavat taloudellista etua jokaisesta potilaasta, jonka kolesteroli tutkitaan ja jolle määrätään kolesterolilääke. Näin huolimatta todisteista, että hoito saattaa olla lähes hyödytön. Todellisuudessa on mahdollista, että sydänkohtauksen syynä ei ole korkea kolesteroli. Laajassa amerikkalaisessa tutkimuksessa 136 905 potilaasta, jotka olivat sairaalahoidossa sydänkohtauksen vuoksi, todettiin, että 75 %:lla oli täysin normaali kolesterolitaso ja lähes puolella oli optimikolesteroli! Tämä vastaa British Medical Journal -lehden vanhuksia koskevan tutkimuksen tuloksia. Siinä todettiin, että kolesteroli oli hyvin huono ennuste kuolla sydänverisuonitautiin. Yhtä huono on paljon käytetty perinteisten riskitekijöiden indeksi, jota nimitetään Framinghamin riskipisteytykseksi. Siinä tutkitaan verenpaine, kolesteroli, ECG, diabetes ja tupakointi. Kaikista paras ennuste oli homokysteiinitaso. Jos henkilön homokysteiinitaso oli oli 13, se ennusti jopa kaksi kolmannesta kaikista kuolemista seuraavien viiden vuoden aikana.

Statiinien runsas käyttö

Uskon, että miljoonille ihmisille määrätään statiineja tarpeettomasti. Tuoreessa tutkimuksessa todettiin, että lähes puolet ihmisistä, jotka Framinghamin riskipisteytyksen mukaan diagnosoitiin tarvitsevan statiineja, eivät todellisuudessa tarvinneet niitä lainkaan. Tämä määriteltiin tutkimalla heidän valtimoplakkinsa. Johtavan tutkijan tohtori Kevin Johnsonin mukaa 26 %:lla potilaista, jotka jo ottivat statiineja, ei ollut lainkaan havaittavia plakkeja.

Vaikka statiinit tosin vähentävät toisen sydänkohtauksen riskiä, en usko, että tällä on mitään tekemistä niiden kolesterolia alentavan vaikutuksen kanssa, vaan on todellisuudessa lääkkeen tulehdusta poistavan vaikutuksen ansiota. Statiinit alentavat kolesterolia estämällä sen tuotantoa ja samalla ne estävä antioksidanttiravinteen koentsyymi Q10:n tuotantoa aiheuttaen koko joukon sivuvaikutuksia, erityisesti lihasheikkoutta ja sydänlihasvaivoja, joita esiintyy joka toisella potilaalla. Varoitus statiinien aiheuttamasta Q10:n puutoksesta on pakollinen pakkausmerkintä Kanadassa. 90 mg:n päiväannos Q10:ä lievittää joitakin sivuvaikutuksia.

Suomennos Jussi Yli-Panula
lootuskirja@kolumbus.fi


Lähde: www.mercola.com

Magnesiumin puutos

Magnesiumin puutos diagnosoidaan usein väärin, koska se ei näy verikokeissa - vain 1 % kehon magnesiumista on varastoituneena veressä.

Useimmat lääkärit ja laboratoriot eivät sisällytä magnesiumia normaaleihin verikokeisiin. Näin ollen useimmat lääkärit eivät tiedä, milloin heidän potilaillaan on magnesiumin puutos, vaikka tutkimusten mukaan valtaosa ihmisistä kärsii siitä. Miettikää tohtori Norman Shealin lausuntoa, “Kaikkiin tunnettuihin sairauksiin liittyy magnesiumin puutos” ja että “magnesium on tärkein kivennäinen, jota tarvitaan jokaisen solun sähkötasapainon ylläpitämiseen kehossa. Magnesiumin puutos saattaa olla syynä useimmissa sairauksissa useammin kuin minkään muun ravinteen puutos.” Hänen lausumansa totuus osoittaa ammottavan aukon nykyaikaisessa lääketieteessä, mikä selittää melkoisen osan iatrogeenisista (lääketieteellisten toimenpiteiden aiheuttamista) kuolemista ja sairauksista. Koska magnesiumin puutos jää paljolti vaille huomiota, miljoonat ihmiset kärsivät turhaan tai heidän oireitaan hoidetaan kalliilla lääkkeillä, kun ne voitaisiin hoitaa magnesiumravintolisällä.

Magnesiumin jano tai nälkä on tunnistettava sinänsä, koska allopaattinen lääketiede (koululääketiede) on hukassa tässä suhteessa. Todellisuudessa kyseessä on paljon hienovaraisempi asia kuin nälkä tai jano, mutta sitä voidaan verrata näihin. Mutta maailmassa, missä sekä lääkärit että potilaat eivät kiinnitä huomiota edes janoon ja nesteytyksen merkitykseen, voimme tuskin toivoa, että magnesiumiin alettaisiin kiinnittää huomiota.

Harvat ihmiset ovat tietoisia magnesiumin merkityksestä kehossamme. Magnesium on kaikista tärkein kivennäinen kehossamme. Hapen, veden ja perusruoan jälkeen magnesium saattaa olla tärkein kehomme tarvitsema alkuaine, mutta jota tuskin tunnetaan. Se on tärkeämpi kuin kalsium, kalium tai natrium ja säätelee kaikkia näitä kolmea. Miljoonat kärsivät päivittäin magnesiumin puutteesta tietämättään.

Itse asiassa janon tunteen ja elektrolyyttien puutteen välillä näyttää olevan yhteys. Muistan erään henkilön kysyneen, “Miksi minulla on nestevajaus ja jano, kun juon niin paljon vettä?” Jano voi tarkoittaa ei ainoastaan veden puutetta vaan myös sitä, että ravinteiden ja elektrolyyttien saanti on riittämätöntä. Magnesium, kalium, bikarbonaatti, kloridi ja natrium ovat pääesimerkkejä ja tästä syystä esimerkiksi magnesiumkloridi on niin hyödyllinen.

Magnesiumin puutos

Muistatte ajan, jolloin lääkäreillä oli tapana sanoa potilailleen ongelman johtuvan korvien välistä. Se oli aika, jolloin lääkärien ammattikunta osoitti tietämättömyytensä. Magnesiumin puute tasolla tai toisella on piina. Oli sitten kyse innokkaasta urheilijasta, jonka urheilusuoritus on heikentynyt tai magnesiumin puute häiritsee unta ja aiheuttaa muita ongelmia, jotka heijastuvat elämänlaatuun. Lääkärit eivät ole käyttäneet asiaankuuluvia magnesiumtestejä - seerumin verikokeet vain vääristävät heidän havaintonsa. Magnesium ei ole ollut heidän tutkakuvassaan niiden vuosikymmenien aikana, jolloin magnesiumin puutokset ovat lisääntyneet.

Magnesiumin puutoksen oireet

Ensimmäiset magnesiumin puutosoireet voivat olla hienovaraisia, koska suurin osa magnesiumista on varastoituneena kudoksiin. Jalkakrampit, jalkasärky tai lihasnykäykset voivat olla ensimmäinen merkki. Muita varhaisen puutoksen merkkejä ovat ruokahalun katoaminen, pahoinvointi, oksentelu ja heikkous. Kun magnesiumin puute pahenee, voi esiintyä tunnottomuutta, kutinaa, kohtauksia, persoonallisuusden muutoksia, epänormaalia sykettä ja sepelvaltimokramppeja.

Tohtori Sidney Baker esitti täydellisen yhteenvedon tuoreessa artikkelissaan: “Magnesiumin puute voi haitata lähes kaikkia elimiä. Luurankolihaksissa voi esiintyä nykäyksiä, kramppeja, jännitystä, arkuutta mukaan lukien selkä- ja niskakivut, jännityspäänsärky ja leukanivelen toimintahäiriö. Voi olla myös kireyttä rinnassa tai epämääräinen tunne, ettei voi vetää henkeä syvään. Joskus ihminen voi huokailla paljon.”

 “Sileiden lihasten heikentyneen supistumisen oireita ovat ummetus, virtsatiekouristukset, kuukautiskrampit, nielemisvaikeus tai pala kurkussa, johon sokerin syöminen altistaa. Lisäksi on valonarkuus, erityisesti vaikeus sopeutua vastaan tulevan auton kirkkaisiin valoihin (ei silmäsairautta) ja herkkyys kovalle äänelle, joka johtuu korvan jalustinlihaksen (välikorvan sisin kuuloluu) jännityksestä.”

 “Magnesiumin puutos vaikuttaa merkittävästi keskushermostoon. Oireita ovat unettomuus, ahdistuneisuus, ylivilkkaus, jatkuva levoton liikehdintä, avoimen paikan kammo ja kuukautisia edeltävä ärtyneisyys. Ääreishermoston magnesiumin puutteen oireita ovat tunnottomuus, kutina ja muut epänormaalit tuntemukset kuten suhahdukset ja värinän tuntemukset.”

 “Sydänverisuoniin liittyviä oireita tai merkkejä ovat sydämen tykytykset, rytmihäiriöt ja angiina pectoris (rintakipu), joka johtuu sydänverisuonien kouristuksista, korkeasta verenpaineesta ja hiippaläpän vuodosta. On huomattavaa, että kaikkia oireita ei tarvitse esiintyä osoituksena magnesiumin puutteesta, mutta monet niistä esiintyvät yhdessä. Esimerkiksi ihmisillä, joilla on hiippaläpän vuoto, on usein sydämentykytystä, ahdistuneisuutta, paniikkihäiriöitä ja kuukautisia edeltäviä oireita. Magnesiumin puutteesta kärsivät ihmiset ovat usein kireitä. Muita yleisiä oireita ovat suolanhimo, hiilihydraattien, erityisesti suklaan intoleranssi ja rintojen arkuus.”

Kaikki kehon solut, kuten aivosolut,  tarvitsevat magnesiumia ja se kuuluu tärkeimpiin kivennäisiin ravintolisänä johtuen sen elintärkeästä tehtävästä sadoissa entsyymijärjestelmissä ja toiminnoissa, jotka liittyvät soluaineenvaihduntaan. Lisäksi se on välttämätön proteiinien tuotolle rasvojen ja hiilihydraattien hyväksikäytössä. Magnesiumia ei tarvita vain tiettyjen kehoa puhdistavien entsyymien tuotannossa vaan se on tärkeä myös solujen puhdistumiseen liittyvässä energiantuotannossa. Magnesiumin puute voi haitata lähes kaikkia elintoimintoja.

Me tarvitsemme magnesiumia joka päivä samoin kuin vettä. Niin magnesiumin kuin vedenkin tarve on ikuinen ja kun vedessä on magnesiumia, elämä ja terveys paranevat.

Yksi pääsyistä, miksi lääkärit antavat miljoonia lääkemääräyksiä joka vuosi, on paljolti riittämättömästä magnesiumköyhästä ravinnosta johtuva hermostuneisuus, ärtyisyys ja rauhattomuus. Ihmiset, joilla on vain lievä magnesiumin puute, ovat ärtyisiä, kireitä, melulle herkkiä, äkkipikaisia, pelokkaita ja riidanhaluisia. Jos puutos on vakava tai pitkäkestoinen, saattaa esiintyä nykimistä, vapinoita, epäsäännöllistä pulssia, unettomuutta, lihasheikkoutta, sääri- ja jalkakramppeja.

Jos magnesiumin puute on vakava, se haittaa erityisesti aivoja. Hämärtynyt ajattelu, sekavuus, hämmennys, selvä masentuneisuus ja jopa pelottavat juoppohullun harha-aistimukset johtuvat paljolti tämän ravinteen puutteesta ja ne korjaantuvat magnesiumilla. Koska suuria määriä kalsiumia häviää virtsan mukana riitämättömästä magnesiumista johtuen, tämän ravinteen puute aiheuttaa epäsuorasti hammasmätää, luuston heikentymistä, osteoporoosia. Luunkatkeamien ja -murtumien parantuminen on hidasta. B6-vitamiinin avulla magnesium vähentää ja hajottaa kalsiumfostaattimunuaiskiviä.

Magnesiumin puutos saattaa olla yleinen insuliiniresistenssiin liittyvä tekijä. MS-taudin oireita, jotka ovat myös magnesiumpuutoksen oireita, ovat lihaskouristukset, heikkous, nykiminen, lihasrappeuma, virtsan pidätyskyvyttömyys, nopeat silmäliikkeet, kuulon heikentyminen ja osteoporoosi. MS-tautia sairastavilla on enemmän epilepsiaa kuin verrokeilla. Magnesiumin puutos liittyy myös epilepsiaan.

Viitteitä varhaisesta magnesiumin puutoksesta

  • fyysinen ja henkinen väsymys
  • itsepintainen nykiminen silmän alla
  • alaselän, hartioiden ja niskan jännitys
  • päänsäryt
  • kuukautisia edeltävä nesteen keräytyminen ja/tai rintojen arkuus

Mahdollisia magnesiumpuutoksen ilmentymiä ovat

  • päänsäryt
  • voimattomuus
  • väsymys
  • heikkous
  • sekavuus
  • hermostuneisuus
  • ahdistuneisuus
  • ärtyisyys
  • kohtaukset (ja raivonpurkaukset)
  • huono ruoansulatus
  • vaihdevuosien jälkeinen oireyhtymä ja hormonaaliset epätasapainot
  • kyvyttömyys nukkua
  • lihasjäykkyys, kohtaukset ja krampit
  • elinten kalkkeutuminen
  • epänormaali syke
Ankara magnesiumin puutos voi johtaa veren alhaiseen kalsiumtasoon. Magnesiumin puutos liittyy myös veren alhaiseen kaliumiin. Magnesiumtasot laskevat yöllä heikentäen REM-univaiheita ja unen laatua, josta ei herää virkistyneenä. Päänsäryt, näön hämärtyminen, suuhaavat, väsymys ja ahdistus ovat myös varhaisia merkkejä magnesiumin vähenemisestä.

Kestopuheenaiheena oleva sydäntauti on terveyskriisi numero yksi. Korkea verenpaine on hiljainen tappaja ja diabetes, Alzheimerintauti sekä joukko muita kroonisia sairauksia tuhoaa kansalaisia ja heidän perheitään yhä enemmän.

Ankaran magnesiumin puutoksen merkkejä ovat

  • äärimmäinen jano
  • äärimmäinen nälkä
  • tihentynyt virtsaaminen
  • haavaumien tai mustelmien hidas paraneminen
  • ihon kuivuus ja kutina
  • selittämätön laihtuminen
  • näön hämärtyminen, joka vaihtelee päivästä toiseen
  • epätavallinen väsyneisyys tai uneliaisuus
  • käsien tai tai jalkojen kutina tai tunnottomuus
Mutta hetkinen, eivätkö nämä ole samoja oireita kuin diabeteksessa? Monilla ihmisillä on diabetes noin 5 vuotta, ennen kuin oireet ilmenevät selvästi. Tuolloin joillakin ihmisillä on jo silmä-, munuais-, ien- tai soluvaurioita, jotka johtuvat solujen rappeutumisesta, mikä puolestaan johtuu insuliiniresistenssistä ja magnesiumin puutoksesta. Kun tähän taudinkuvaan lisätään vielä hieman elohopeaa ja arsenikkia, niin kas, meillä on sairaus nimeltä diabetes.

Magnesiumin puutos on samanmerkityksinen diabeteksen kanssa ja on monien joskaan ei kaikkien sydänverisuoniongelmien perussyy.

Magnesiumin puutos ennustaa diabetesta ja sydäntautia. Diabeetikot tarvitsevat magnesiumtäydennystä, koska he menettävät enemmän magnesiumia kuin muut ihmiset. Kahdessa miehillä ja naisilla tehdyssä uudessa tutkimuksessa eniten magnesiumia ruokavaliossaan saaneet sairastuivat 2-tyypin diabetekseen vähiten todennäköisesti (the January 2006 issue of the journal Diabetes Care). Hyvin harvoissa tutkimuksissa on tähän mennessä tarkasteltu ravintoon sisältyvän magnesiumin pitkäaikaisia vaikutuksia diabetekseen. Tohtori Simin Liu (the Harvard Medical School and School of Public Health in Boston) sanoo: “Tutkimuksemme antoivat suoraa näyttöä siitä, että suuremmalla magnesiumin saannilla saattaa pitkällä aikavälillä olla riskiä pienentävä vaikutus”, sanoo Liu, joka osallistui molempien tutkimusten tekemiseen. Magnesiumin jano on osa kehon reaktiota virtsaamistiheyteen. Liiallinen virtsaaminen on kehon yritys päästä eroon liiasta glukoosista veressä. Tämä liiallinen virtsaaminen aiheuttaa janon lisääntymisen. Meidän on kuitenkin tarkasteltava tämän epätasapainon syytä. Meidän on tunkeuduttava syvemmälle syiden kerroksiin. Kehon on päästävä eroon glukoosista lisääntyvän insuliiniresistenssin takia ja tuota resistenssiä ylläpitää magnesiumin puutos, josta seuraa samalla, että kuona-aineet ovat haitallisempia.

Kun diabeetikon verensokeri nousee liikaa, keho tuottaa ketoneja rasvojen hajoamisen sivutuotteena. Nämä ketonit happamoittavat veren ja kehittyy asidoosi, joka puolestaan johtaa diabeetikon ketoasidoosiin (Diabetic Ketoacidosis). Tämä on hyvin vaarallinen tila, joka voi johtaa koomaan ja kuolemaan. Sitä nimitetään myös diabeetikon koomaksi, joka on yleinen tapa diagnosoida 1-tyypin diabetes. Jos nämä henkilöt eivät saa neuvoja sellaisiin oireisiin kuten virtsaaminen, joka lisää janoa, he voivat kuolla diabeetikon koomaan.

 Suun kautta nautittavat magnesiumravintolisät vähentävät punasolujen nestevajausta. Yleensä optimaali elektrolyyttien tasapaino on välttämätön nesteytyksen ylläpitämisessä mahdollisimman hyvänä. Diabeetikkojen janon alkusyynä on magnesiumin puutos ja vastaavasti liikakalsium soluissa. Myös perustavimman ravinteemme veden on vaikea päästä soluihimme, koska munuaisten kautta poistuu enemmän.

Autismi ja magnesiumin puutos

Hoidettaessa lasten autismia ja muita neurologisia häiriöitä on tärkeää tuntea alhaisen magnesiumin merkit: levottomuus, kyvyttömyys olla paikallaan, kehon keinuttaminen, hampaiden narskuttelu, hikka, meluherkkyys, tarkkaavaisuuden puute, heikko keskittyminen, ärtyisyys, aggressiivisuus, äkkipikaisuus ja stressialttius. Voimme odottaa, että nykyajan lapsilla on suuri magnesiumin puutos useista syistä.
Heidän ravinnostaan on poistettu magnesium, koska, kuten edempänä näemme, ravinnon magnesiumpitoisuus on yleensäkin laskussa huolestuttavasti.

Monien lasten syömä ruoka on pitkälle jalostettua roskaruokaa, josta ei saa todellista ravintoa keholle.

Useimmilla lapsilla kivennäiset eivät imeydy ruoansulatuksessa. Magnesiumin imeytyminen riippuu suoliston kunnosta, joka on täysin heikentynyt vuotavan suolen oireyhtymissä ja muissa suolisto-ongelmissa, joita esiintyy valtaosassa autismin oireyhtymiä.
Lääkärien käyttämät suun kautta otettavat ravintolisät eivät imeydy helposti, koska ne eivät ole oikeassa muodossa ja koska magnesiumin annostus suun kautta ei yleensäkään ole helppoa.

Nykyaikaisen lääketieteen pitäisi auttaa ihmisiä eikä vahingoittaa heitä, mutta lähes täydellisestä tietämättömyydestä johtuen he lopultakin paremminkin vahingoittavat kuin auttavat, sillä monet lääketieteen toimenpiteet alentavat magnesiumtasoa, kun niiden tulisi lisätä sitä. Monet, joskaan ei kaikki, farmaseuttiset lääkkeet vähentävät magnesiumvaroja siinä määrin, että leikkaukset ilman magnesiumlisää ovat paljon vaarallisempia.
Lääketieteen ylimielisyys on todellisuudessa tietämättömyyttä ja ainut syy, miksi tietämättömyys ja ylimielisyys hallitsevat lääketieteen pelikenttää on ahneus, vallan- ja rahanhimo. Ihmisluonne näyttäytyy pahimmillaan nykylääketieteessä, kun sen pitäisi olla parhaimmillaan. On surullista, että ihmisten on kärsittävä tarpeettomasti ja erityisen traagista on se, että allopaattinen lääketiede on kääntänyt selkänsä Hippokrateen valalle ja kaikelle sille, mitä se tarkoittaa.

Yksityiskohtaisempaa tietoa saa kirjasta Transdermal Magnesium Therapy (Marc Sircus)

Lähde: http://drsircus.com/medicine/magnesium/magnesium-deficiency-symptoms-diagnosis

Suomennos Jussi Yli-Panula
lootuskirja@kolumbus.fi

Suomentajan huomautus

Hyvin imeytyvä magnesiumin muoto on magnesiumsitraatti, jota saa eri kauppanimillä luontaistuotekaupoista.

Parhaiten imeytyvä magnesium on iholle siveltävä magnesiumkloridi. Tätä magnesiumlajia ei ehkä ole luontaistuotekaupoissa, mutta osoitteessa www.lootuskauppa.fi sitä on tarjolla. Hiljattain markkinoille on tullut magnesiumtreonaatti (magnesium L-threonate), joka ylittää aivoveriesteen parantaen muistia ja kognitiivisia kykyjä yleensä. Magnesiumtreonaattia tuskin saa vielä Suomesta. Luxemburg on EU-maa (ei tullimuodollisuuksia), josta sitä saa, kirjoita Googleen supersmart ja sitten hakukenttään magnesium threonate. Magnesiumtreonaattia löytyy myös www.lifeextensioneurope.com. Sijoita hakusanakenttään sana magnesium threonate.