maanantai 20. marraskuuta 2017

MCT-öljyn 6 terveysvaikutusta

Dr. Axe

1. MCT-öljy voi auttaa painonpudotuksessa tai -ylläpidossa
Muun tyyppisiin öljyihin ja rasvoihin verrattuna MCT-öljyillä (Medium Chain Triglyserides - keskipitkäketjuiset rasvat) näyttää olevan positiivisia vaikutuksia rasvojen polttoon ja painon alentamiseen. Terveellisen ruokavalion osana MCT-öljyt näyttävät lisäävän kylläisyyden tunnetta ja nopeuttavan myös ruoansulatusta. Tarkoittaako tämä, että syömällä paljon MCT-öljyjä päivittäin saa painon alenemaan? Ei ihan. Eivät kaikki tutkimukset ole osoittaneet, että MCT-öljyt saavat painon alenemaan, mutta muutamien tutkimusten mukaan MCT-öljyllä on positiivisia vaikutuksia ruoansulatuksen toimintaan.

Esimerkiksi vuonna 2003 The Journal of Obesity and Related Metabolic Disorders -lehdessä julkaistu tutkimus osoitti, että kun keskipitkäketjuisten ja pitkäketjuisten öljyjen käyttöä energiankulutukseen, kehon koostumukseen ja rasvojen hapettumiseen verrattiin ylipainoisilla naisilla, MCT-öljyllä on merkittävämpiä vaikutuksia. Pitkäketjuisten öljyjen korvaaminen keskipitkäketjuisilla öljyillä ehkäisi enemmän lihomista pitkällä aikavälillä. Tämä johtui energiankulutuksen ja rasvanpolton lisääntymisestä.

The Journal of Nutrition -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa verrattiin painoa ja kehon rasvoja aikuisryhmillä. He käyttivät joko pitkäketjuisia tai keskipitkäketjuisia rasvoja 12 viikon ajan. Energian, rasvan, proteiinien ja hiilihydraattien kulutus ei eronnut ryhmien välillä merkittävästi, ainoastaan heidän saamansa rasvatyyppi. 12 viikon jälkeen kehonpainon ja -rasvan väheneminen oli merkittävästi suurempi MCT-ryhmässä kuin pitkäketjuisia rasvoja saavassa ryhmässä. MCT-ryhmässä ihonalainen rasvakerros väheni myös merkittävästi enemmän kuin pitkäketjuisia rasvoja nauttivassa ryhmässä Tämä viittaa siihen, että MCT saattaa auttaa alentamaan painoa ja vähentämään rasvaa yksilöillä, joilla on tarve laihtua.
Kuinka MCT-öljyt auttavat laihduttamisessa? Kokeelliset tutkimukset osoittavat, että MCT-öljyt ehkäisevät rasvan kertymistä lisääntyneen lämmöntuoton kautta. Toisin sanoen uskotaan, että ne auttavat kehoa tuottamaan ketoaineita, jotka antavat samoja hyötyjä kuin ketogeeninen ruokavalio tarvitsematta vähentää jyrkästi hiilihydraatteja. Todellisuudessa MCT-öljyjä nimitetään toisinaan “lopullisiksi ketogeenisiksi rasvoiksi” johtuen niiden lämmittävästä vaikutuksesta kehoon ja rasvojen nopeasta käytöstä energiaksi, erityisesti silloin, kun syödään paljon hiilihydraatteja.

2. suojaa sydämen terveyttä
The Journal of Neutraceuticals and Functional Foods -lehdessä vuonna 2010 julkaistun artikkelin mukaan MCT-öljyt voivat ehkäistä metabolisen oireyhtymän kehitystä. Metabolinen oireyhtymä tarkoittaa joukkoa aineenvaihduntahäiriöitä, kuten keskivartalolihavuus, dyslipidemia (epänormaali lipidien, rasvojen, määrä eli veren triglyseridit, kolesteroli ja tai rasvafosfolipidit.) MCT-öljyt näyttävät vähentävän sydäntauteja ja kuolleisuusriskiä yleensä, koska ne vähentävät lihomisen mahdollisuutta. Todennäköisimmin tämä positiivinen vaikutus johtuu siitä, että niillä on tulehduksia estävä vaikutus. Ne sulavat helposti, antavat kylläisyyden tunteen ja niitä voidaan helposti käyttää energiaksi, kuten edellä kerrottiin.

3. auttaa parantamaan energiatasoja ja mielialaa
Aivot koostuvat enemmäkseen rasvahapoista, joten niitä täytyy saada jatkuvasti ravinnosta hyvinvointiin, ajattelun selkeyteen, työkykyyn ja terävänä pysymiseen vanhana. Keskipitkäketjuisten rasvojen uskotaan olevan niitä rasvoja, jotka sulavat ja suojaavat parhaiten.

The Journal of Neurobiology of Aging -lehdessä 2004 julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että MCT-öljyt auttoivat parantamaan ikääntyneiden muistiongelmia, Alzheimerin tauti mukaan lukien. On ymmärrettävää, että ravinto, joka toimii aivojen polttoaineena ja auttaa myös vitamiinien ja kivennäisten imeytymisessä, saa olon tuntumaan selkeämmältä, tarmokkaammalta ja positiivisemmalta.

MCT-öljy ei ainoastaan ruoki aivosoluja vaan parantaa myös mahan terveyttä, mikä edistää suoraan kognitiivisia toimintoja maha-aivoyhteyden ansiosta. Kun sioille annettiin (The Journal of Animal Feed and Sciences) joko vakioruokaseosta (kontrolli) tai samaa seosta täydennettynä kahdella grammalla kapryylihappoa eli kapryyliä sisältävällä MCT-öljllä, MCT:tä saavien sikojen suoliston bakteeriterveys, suorituskyky, kasvu, ravinteiden, proteiinien ja kuidun sulaminen parani.

4. parantaa ruoansulatusta ja ravinteiden imeytymistä
Sekä MCT-öljy että kookosöljy hyödyttävät suoliston bakteeritasapainoa, jolla vuorostaan on positiivisia vaikutuksia ruoansulatusoireisiin, energiankulutukseen ja kykyyn imeyttää ruoan vitamiineja ja kivennäisiä. Keskipitkät rasvahapot voivat auttaa tappamaan monia eri tauteja aiheuttavia viruksia ja bakteereja, jotka aiheuttavat ruoansulatusongelmia, kuten candida, ummetus, ripuli, ruokamyrkytys, vatsavaivat jne.

Eri ruoissa olevien rasvaliukoisten ravinteiden sulamiseen tarvitaan myös terveellisiä rasvoja. Näitä ovat betakaroteeni (A-vitamiinin esiaste kasviksissa), E-vitamiini, kalsium, magnesium, fosfori ja luteiini. Kun terveellinen ruokavalio sisältää paljon kasviksia, mutta siinä ei ole riittävästi terveellisiä rasvoja, keho ei kykene hyödyntämään näitä ravinteita niin hyvin.


5. viruksia ja sieniä torjuvia ominaisuuksia
MCT-öljyt ovat tehokkaita, luonnollisia antibiootteja, jotka auttavat tasapainottamaan suolistobakteereja. Antibioottiresistanssista johtuen on mielekästä käyttää luonnollisia menetelmiä haitallisten bakteerityyppien tuhoamiseen. Tässä on joitakin, joita MCT-rasvat tuhoavat: streptococcus (aiheuttaa keuhkokuumetta ja poskiontelotulehduksia), staphylococcus (aiheuttaa ruokamyrkytyksiä ja virtsatietulehduksia), neisseria (aivokalvontulehdus, tippuri ja lantion tulehdussairauksia) ja muita bakteereja, jotka aiheuttavat suolistoviruksia, candidaa, vatsahaavaa ja sukupuolisairauksia.

Itse asiassa on ainakin kymmenkunta patogeenista virusta, jotka on saatu lauriinihapolla toimintakyvyttömiksi ainakin osittain. Hyvä asia MCT-öljyissä on vielä se, että ne kykenevät vähentämään huonoja bakteereja vahingoittamatta hyviä bakteereja. Tämä on tärkeää siksi, että tarvitsemme hyvän suoliston terveyden ja ruoansulatuksen.

Joidenkin tutkimusten mukaan keskipitkäketjuiset rasvat tarjoavat paremman suojan tartuntoja vastaan kuin pitkäketjuiset rasvahapot. The Journal of Nutritional Biochemistry -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että rasvahapojen ja monoglyseridien, joiden ketjun pituus oli 8-12 hiiltä, todettiin tehoavan paremmin viruksiin ja bakteereihin maitoon lisättynä kuin pitkäketjuiset monoglyseridit. Keskipitkäketjuiset rasvat maitoon ja vauvanmaitoseokseen lisättyinä intaktivoivat useita taudinaiheuttajia mukaan lukien hengitystien syncytial virus, tyypin 1 herpes simplex -virus, haemophilus influenzae ja streptococcus.

6. kestää korkeaa kuumuutta ruoanlaitossa
MCT-öljyt soveltuvat erityisen hyvin ruoanvalmistukseen, koska niiden savupiste on korkea. Tämä tarkoittaa, että kuumennettuna ne eivät hapetu helposti. Tämä on ratkaisevaa, koska tietyt “hyvät rasvatkaan” (neitsytoliiviöljy tai pellavansiemenöljy) eivät sovellu hyvin ruoanlaittoon ja voivat härskiintyä melko helposti. Molempia, kookosöljyä ja MCT-öljyä, voidaan käyttää paistetuissa ruoissa, ruskettamisessa ja grillatuissa ruoissa ilman, että ne hapettuvat.

Lähes joka päivä näen uuden artikkelin, blogikirjoituksen tai sähköpostin, jotka julistavat monia ja usein merkittäviä kookosöljyn etuja. Suhtaudun aina terveen epäuskoisesti tällaisiin väitteisiin.

Tohtori Mary Newportin kokemus kookosöljyn käytöstä Alzheimerin taudin hoidossa

John Schmid

Tutkimusten mukaan kookosöljy voi parantaa aivojen terveyttä, mutta voiko se parantaa Alzheimerin taudin?

Tällaiset väitteet tekevät meihin vaikutuksen. Etelä-Floridan yliopiston Alzheimer-instituutti on myös kiinnostunut. Sen tiedemiehet tutkivat kookosöljyn vaikutusta aivoihin, ja sitä, voisiko siitä todella saada viitteitä dementian parantamiseen. Tohtori Mary Newportin tutkimus oli paljolti kimmokkeena tutkimukseen.

Kysymys, “Voiko kookosöljy parantaa Alzheimerin taudin?” heräsi tohtori Newportin mielessä, kun hänen aviomiehensä tila parani merkittävästi saatuaan kookosöljyä ruokansa yhteydessä. Stevellä todettiin Alzheimerin tauti 51 vuotiaana, jolloin hänellä ilmeni oppikirjan mukaisia oireita: mustiongelmia, hidas, epävakaa käynti, ongelmia laskemisessa, vaikka hän oli kirjanpitäjä. Hän otti tavanomaisia lääkkeitä, joita tähän sairauteen määrätään. Sairaus kuitenkin eteni.

Kysymys, “Voiko kookosöljy parantaa Alzheimerin taudin?” heräsi tohtori Newportin mielessä ensimmäisen kerran, kun hänen miehensä tila alkoi merkittävästi parantua ruokaan lisätyllä kookosöljyllä. Steve oli saanut Alzheimerin taudin diagnoosin 52-vuotiaana. Mary havaitsi, että hänen miehensä oireet saattoivat olla vähemmän ankaria joinakin päivinä ja arveli sen liittyvän ruokavalioon.

On todisteita siitä, että dementiaa esiintyy vähemmän kulttuureissa, joiden ruokavalioon kuuluu paljon kookostuotteita, esimerkkeinä Intia ja Pakistan.

Kookosöljy näyttää kuitenkin olevan epätodennäköinen suunta etsiä parannusta. Sehän on rasvaa ja eivätkö rasvat ole pahasta terveydellemme? Riippuu rasvasta, ja kookosöljyllä on erityisen huono maine. Viime vuosisadan puolivälissä tutkimukset osoittivat, että kookosöljy tukkeaa valtimot koe-eläimillä. Pääteltiin, että ravinnon rasva aiheuttaa sydäntautia. Tutkimuksissa käytettiin kuitenkin vedytettyä kookosöljyä, joka on aivan eri asia kuin kylmäpuristettu kookosöljy. Vedyttäminen muuttaa rasvamolekyylin rakenteen ja tuloksena ovat rasva muistuttaa vähän alkuperäistä rasvaa. Juuri tämä vedyttämisprosessi saa aikaan pahamaineisia transrasvoja, ja nämä transrasvat ovat osoittaneet tukkeavan valtimoita. Rasvojen vedyttäminen muuttaa ne kelvottomiksi.

Näihin vääriin tutkimuksiin ja väärin tulkittuihin löytöihin ravinnon rasvoista perustuu keskittyminen vähärasvaisiin ruokiin. Oikea kookosöljy ja monet muut öljyt ovat todellisuudessa terveellisiä. Itse asiassa rasva on välttämätön osa terveellistä ruokavaliota. Filippiiniläiset elävät kookospähkinöillä ja useimpien ruokavalioon kuuluu kookosta jossakin muodossa. Silti sydäntautien määrä Filippiineillä kuuluu maailman alhaisimpiin.

Valitettavasti monet valmisruoat sisältävät edelleen vedytettyjä öljyjä, esimerkkinä margariini. Vedyttäminen pidentää näiden tuotteiden säilyvyyttä, joten ravintoteollisuus suhtautuu hyvin nihkeästi transrasvoista luopumiseen, vaikka olemme vuosikymmeniä olleet tietoisia niiden vaaroista.

Mutta voiko kookosöljy parantaa Alzheimerin taudin?
Palataan tohtori Newportiin. Havaitessaan Steven tilan heikkenevän tasaisesti, hän perehtyi dementiaa käsitteleviin lääketieteellisiin tutkimuksiin. Hän löysi viittauksen uuteen lääkkeeseen, joka oli osoittautunut lupaavaksi muistin parantamisessa Alzheimerin tautia sairastavilla. Tutkimuksessaan Newport kirjoittaa:

Selvisi, että Ketasyn-lääkkeen sisältämä lupaava ainesosa on vain MCT-öljyä (keskipitkäketjuinen rasvahappo - medium chain triglyseride oil) ja että 20 gramman annos (4 tl) tuotti nämä tulokset. Tutkijoiden käyttämä MCT-öljy saatiin Stepan Companyilta ja se koostuu pääosin 6 ja 8 hiiliketjusta. He kuitenkin ilmoittavat, että mikä tahansa keskipitkistä hiiliketjuyhdistelmistä (5-12 välillä) tehoaisi. (Keskipitkäketjuiset rasvahapot ovat rasvahappoja, joiden rasvahapoilla on 6-12 hiiliatomin häntä. MCT-öjyssä esiintyvät rasvahapot ovat nimeltään keskipitkäketjuisia rasvahappoja. Wikipedia)

Pian sen jälkeen, kun Mary sai tietää että Steven sairaus oli nyt todennäköisesti vaikea - ei enää keskivaikea - hän alkoi lisätä kookosöljyä miehensä ruokavalioon. Seuraavana aamuna hän sekoitti kookosöljyä Steven kaurapuuroon. Vain 4,5 tuntia myöhemmin, Steve oli sovitussa seulonnassa (jonka tarkoitus oli selvittää hänen soveltuvuutensa lääketieteelliseen Alzheimer-tutkimukseen). Seulonnan mukaan hänen muistinsa toiminta oli merkittävästi parantunut edelliseen testiin verrattuna. Ja parantuminen jatkui. Monet kadonneet kyvyt palasivat.

Tätä kirjoitettaessa kookosöljyn aloittamisesta on kulunut 60 päivää, ja joka aamu Steve tulee keittiöön valppaana ja tyytyväisenä, puhuu ja vitsailee. Vapinaa ei enää ole havaittavissa. Hänen kävelynsä on vielä hieman erikoinen. Hän pystyy keskittymään askareisiin, joita hän haluaa tehdä talossa ja pihalla. Ennen kookosöjyä hän ei pystynyt keskittymään tehtävään eikä useinkaan saanut mitään valmiiksi ilman valvontaa.

Mary uskoi löytäneensä jotakin, ja Steven kunto koheni edelleen. Kookosöljy on osoittautunut aivojen polttoaineeksi. Aivoen ensisijainen ravinnon lähde on glukoosi (sokeri). Jos glukoosia ei ole tarjolla, aivot voivat käyttää ketoaineita (Wikipedia: Ketoaine on elimistössä rasvasta ja etanolista muodostuva pienimolekyylinen yhdiste. Ketoaineita muodostuu maksassa ja munuaisissa erityisesti silloin, kun hiilihydraatteja on niukasti saatavilla (kts. ketoosi) ja elimistö joutuu valmistamaan tarvittavan glukoosin itse glukoneogeneesissä. Elimistössä muodostuu kolmea eri ketoainetta: asetoasetaatti, beeta-hydroksibutyraatti ja asetoni. Alzheimerin taudissa tiettyjen aivoalueiden on vaikea käyttää glukoosia. Kookosöljyn ansiosta aivot voivat käyttää ketoaineita. Näin ollen on ymmärrettävää, että aivot käyttävät kookosöljyä ravintona sairauksissa, joissa glukoosi ei ole ensisijainen energianlähde.

Tällaisen merkittävän parantumisen jälkeen Steven sairaus valitettavasti paheni vuonna 2013 osoittain isänsä kuoleman jälkeisestä masenuksesta johtuen. Alzheimerin tauti lopulta vaati veronsa hänen ja hänen vaimonsa ponnistuksista huolimatta. Steve kuoli 2.1.2015. Kuitenkin kookosöljy teki hänen elämästään varmasti paremman. Tässä tapauksessa kookosöljy ei parantanut sairautta, mutta aloittaessaan kookosöljyn ottamisen hänen sairautensa oli jo edennyt pitkälle. Kuinka paljon enemmän se olisikaan auttanut, jos se olisi otettu ruokavalioon aikaisemmin?


John Schmid


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti