maanantai 20. helmikuuta 2017

Statiinit eivät pelasta ihmisiä, joilla ei ole sydänsairauksia

Koululääketieteessä monet ovat tervehtineet statiineja ihmelääkkeinä. Jotkut lääkärit ovat jopa ehdottaneet, että niitä tulisi lisätä juomaveteen. Lääkäri, joka esitti tämän ehdotuksen on nimeltään John Reckless (häikäilemätön) - tämä ei ole vitsi. Mutta ovatko statiinit todellakin sellaisia ihmelääkkeitä, joksi ne on saatu kuulostamaan?

Ennen kuin paneudumme statiinitilastoihin, selitän lyhyesti suhteellisen ja absoluuttisen riskin eron. Tutkijat ja lääkeyhtiöt käyttävät usein suhteellisen riskin tilastoja lääketutkimusten tuloksia raportoidessaan. Esimerkiksi he saattavat sanoa, “tässä tutkimuksessa statiinit alensivat sydänkohtauksen riskiä 30 prosentilla.” He eivät kuitenkaan kerro, että todellinen sydänkohtauksen riski laski 0,5 prosentista 0,35 prosenttiin. Toisin sanoen, ennen lääkkeen ottamista sydänkohtauksen mahdollisuus oli yksi 200:sta. Lääkkeen ottamisen jälkeen sydänkohtauksen riski oli yksi 285:stä. Tämä ei ole läheskään niin vaikuttava kuin käytettäessä 30 prosentin riskilukua, mutta se antaa tarkemman kuvan siitä, mikä todellisen eli “absoluuttisen” riskin aleneminen on.
Tätä taustaa vasten tarkastelkaamme lähemmin statiinien tehokkuutta kahdessa suuressa ihmisryhmässä: niillä, joilla ennestään on sydäntauti ja niillä, joilla ei sydäntautia ennestään ole. Lääketieteen kirjallisuudessa näitä ryhmiä nimitetään “toissijainen ehkäisy” ja “ensisijainen ehkäisy”
.
Toissijainen ehkäisy (ne, joilla on jo sydäntauti)
Statiinit epäilemättä vähentävät sellaisten ihmisten kuolemia, joilla on jo sydäntauti. Useiden laajojen kontrolloitujen tutkimusten mukaan suhteellinen riski on 7 prosentin ja 32 prosentin välillä keskimääräisen riskin ollessa noin 20 prosenttia.

Absoluuttisen riskin aleneminen on kuitenkin paljon vaatimattomampi. Se vaihtelee 0,8 prosentista 9 prosenttiin, keskimäärin 3 prosenttia.

Tohtori David Newmanin suorittaman analyysin mukaan, joka perustui laajaan statiinien meta-analyysiin, niistä, joilla oli jo sydäntauti ja ottivat statiineja viiden vuoden ajan.
  • 96 prosenttia ei saanut minkäänlaista hyötyä
  • 1,2 prosentilla (yksi 83:sta) elinikä piteni (säästyivät kohtalokkaalta sydänkohtaukselta)
  • 2,6 prosentilla (yksi 39:stä) sydänkohtauksen uusiutuminen ehkäistiin
  • 0,8 prosenttia (yksi 125:stä) ei saanut aivohalvausta
  • 0,6 prosenttia (yksi 167:stä) sai diabeteksen
  • 10 prosenttia (yksi 10:stä) sai lihasvaurion
Sydänkohtaus tai aivohalvaus voi merkittävästi heikentää elämänlaatua, joten toimenpidettä, joka voi vähentää tällaisen tapauksen riskiä, tulisi harkita vakavasti. Mutta sellaisessakin väestöryhmässä eli jo sydäntautia sairastavilla, joihin statiinit tehoavat parhaiten,  83 ihmistä pitää hoitaa yhden ihmisen elämän pidentämiseksi ja 39 ihmistä on hoidettava, jotta estetään yhden sydänkohtauksen uusiutuminen.

Lisäksi, nämä tulokset eivät koske kaikkia populaatioita. Vaikka statiinit useimpien tutkimusten mukaan vähentävät sepelvaltimotaudin esiintymistä ja kuolemia naisilla, ne eivät vähennä kaikista syistä johtuvia kuolemanriskejä (kokonaiskuolleisuus)

Nämä tulokset eivät myöskään koske yli 80-vuotiaita miehiä tai naisia. Statiinit kyllä alentavat yli 80-vuotiaiden miesten sydänkohtausriskiä ja muita sepelvaltimosairauksia, ja erityisesti tässä iässä näillä tapauksilla voi olla merkittävästi negatiivinen vaikutus elämänlaatuun. Valtaosa todisteista viittaa kuitenkin siihen, että statiinit eivät pidennä yli 80-vuotiaiden elämää riippumatta siitä, onko heillä sydäntauti vai ei. Suurin kuolleisuus yli 80-vuotiailla liittyy alimpiin kolesterolitasoihin.

Ensisijainen ehkäiseminen - primääripreventio - (ilman ennestään olevaa sydäntautia)
Statiinit alentavat sepelvaltimotapahtumia ihmisillä, joilla ei ennestään ole sydäntautia. Tämä vaikutus on kuitenkin vaatimattomampi kuin mitä useimmat ihmiset olettavat. Tohtori Newman analysoi (5 vuoden ajalta) statiinien vaikutuksia ihmisillä, joilla ei ollut mitään tunnettua sydäntautia:
  • 98 prosentille ei saanut mitään hyötyä
  • 1,6 prosenttia (yksi 60:stä) hyötyi, yksi sydänkohtaus estyi
  • 0,4 prosenttia (yksi 268:sta) ei saanut aivohalvausta
  • 1,5 prosentille (yksi 67:stä) oli haittaa; diabetes
  • 10 prosentille (yksi 10:stä) oli haittaa; lihasvaurio
Nämä tilastot esittävät vakavamman näkymän statiinien tehosta ihmisillä, joilla ei ole ennestään sydänsairautta. Ne osoittavat, että 60 ihmistä pitäisi hoitaa viiden vuoden ajan, jotta estettäisiin yksi ainoa sydänkohtaus tai 268 ihmistä olisi hoidettava viiden vuoden ajan, jotta estettäisiin yksi ainut aivohalvaus. Näitä jokseenkin mitättömiä hyötyjä on arvioitava myös hoidon haittapuolien valossa, joita ovat sivuvaikutukset ja kustannukset. Noiden oletettujen 5 vuoden aikana yksi 67 potilaasta olisi saanut diabeteksen, ja yksi 10 potilaasta olisi saanut lihasvaurion, joka jossakin tapauksissa voi olla pysyvä.

Edelleen, vaikka statiinit vähentävät sepelvaltimotapauksia kuten sydäntautia ihmisillä, joilla ei ole sydäntautia, niiden ei ole koskaan osoitettu pidentävän elinaikaa tässä väestöryhmässä. Tämä pitää paikkansa silloinkin, kun sydäntaudin riski on suuri. Klausik Ray, MD kollegoineen teki suuren meta-analyysin, joka koski 11 sokkoutettua kontrolloitua tutkimusta. Tutkimus julkaistiin the Archives of Internal Medicine -lehdessä. Sen mukaan statiinit eivät merkittävästi vähentäneet kaikista syistä johtuvia kuolemia.

Tämä tutkimus käsitti 65 000 ihmistä, joilla ei ennestään ollut sydäntautia vaan keskivakava sydäntaudin riski. Tämä oli tärkeää, koska kyseessä oli ensimmäinen tutkimus, joka sisälsi ainoastaan sellaisia osallistujia, joilla ei ollut tunnettua sydänsairautta. Aikaisemmat tutkimukset, joiden mukaan statiinit tehokkaasti alentavat kuolemia ihmisillä, joilla ei ennestään ollut sydäntautia, sisälsivät joitakin sydäntaudista vapaita ihmisiä, jotka olisivat vinouttaneet tuloksia. 

Statiineilla ei ollut merkittävää vaikutusta kuolleisuuteen, mikä on säkin kiintoisampaa siksi, että LDL-kolesterolitasot alenivat merkittävästi statiiniryhmässä. Lumelääkettä ottavilla LDL keskiarvo oli 3,46 mmol/l ja statiinihoitoa saaneiden potilaiden keskiarvo oli 2,43 mmol/l eli noin 30 % alempi. Silti tästä merkittävästä LDL-kolesterolin alenemisesta huolimatta näiden kahden ryhmän välillä ei ollut eroa elinajassa. Tämä on vielä yksi näyttö siitä, että kolesterolin määrä LDL-hiukkasissa ei ole ratkaiseva tekijä sydänsairaudessa.

Arvovaltainen Cochrane Collaboration teki meta-analyysin statiinitutkimuksista ihmisillä, joilla ei ollut sydäntautia. Hekin tulivat samanlaiseen johtopäätökseen. He havaitsivat, että kaikki tutkimukset yhtä lukuun ottamatta olivat lääketeollisuuden sponsoroimia. Tämä on merkittävää, koska tutkimuksista käy selvästi ilmi, että teollisuuden sponsoroimissa tutkimuksissa todennäköisemmin raportoitiin edullisia tuloksia lääkkeistä johtuen puolueellisesta raportoinnista, puolueellisesta tulkinnasta tai molemmista.

Statiinien haittavaikutuksia
Jos statiinit olisivat vaarattomia tai ilmaisia, ei olisi merkitystä sillä, kuinka paljon ihmisiä olisi hoidettava sydänkohtauksen estämiseksi tai eliniän pidentämiseksi. Statiinit eivät kuitenkaan ole ilmaisia eivätkä vaarattomia. Niiden käyttöön liittyy suuri joukko sivuvaikutuksia. Näitä ovat lihaskivut, maksavauriot, kaihi, munuaistauti, kognitiivisten kykyjen (muisti, päättely jne.) heikentyminen, impotenssi ja diabetes.

Valitettavasti tuhkimukset osoittavat, että lääkärit todennäköisemmin kieltävät kuin vahvistavat statiinien sivuvaikutusten mahdollisuuden, vaikka oireista on vahvaa näyttöä tieteellisessä kirjallisuudessa. Olettaen, että lääkärit eivät todennäköisesti raportoi haittavaikutuksista näissä olosuhteissa, on todennäköistä, että statiinien sivuvaikutuksia esiintyy paljon raportoitua enemmän.

Hiljattain ilmi tullut huolestuttavin statiinien sivuvaikutus on se, että se mahdollisesti lisää diabeteksen riskiä, erityisesti naisilla. Tohtori Naveed Sattar ja hänen kollegansa tekivät tutkimuksen, joka julkaistiin The Lancet -lehdessä vuonna 2010. Siinä he tarkastelivat 13 kliinistä sokkotutkimusta, joka käsitti 90 000 statiineja käyttävää potilasta. He totesivat, että statiinien käyttö lisäsi diabetesriskiä 9 prosentilla. Huomaa, että tämä on suhteellinen riski, joten absoluuttinen riski saada diabetes on hyvin alhainen. Havaintoihin perustuvan aineiston mukaan (Women’s Health Initiative -tutkimus) mukaan statiineja ottavien terveiden naisten diabetesriski lisääntyi 48 prosentilla sen jälkeen, kun muut riskitekijät oli otettu huomioon.

Yhteenveto
Ainut väestönosa, jolla statiinit pidentävät elinikää ovat alle 80-vuotiaat sydäntautiset miehet.
Alle 80-vuotiailla sydäntaudittomilla miehillä, yli 80-vuotiailla sydäntautisilla tai sydäntaudittomilla miehillä sekä sydäntautisilla ja sydäntaudittomilla kaiken ikäisillä naisilla statiinien on osoitettu pidentävän elinikää.
Statiinit pienentävät sepelvaltimotautitapausten riskiä kaikissa väestöryhmissä. Sydänkohtaus tai aivohalvaus voi merkittävästä heikentää elämänlaatua, erityisesti vanhoilla ihmisillä, joten tätä hyötyä ei tule väheksyä.
Sepelvaltimotautien väheneminen on kuitenkin vaatimattomampaa kuin useimmat otaksuvat. 60 ihmistä, joilla on korkea kolesteroli, mutta ei sydäntautia, pitäisi hoitaa 5 vuoden ajan, jotta ehkäistäisiin yksi sydänkohtaus, ja 268 ihmistä olisi hoidettava 5 vuoden ajan, jotta ehkäistäisiin yksi aivohalvaus.

Statiinien on osoitettu aiheuttavan lukuisia sivuvaikutuksia, kuten lihaskipua ja kognitiivisia ongelmia ja aliraportoinnista johtuen nämä ovat todennäköisesti arvioitua yleisempiä.

Tarkoitukseni ei ole antaa käsitystä, että statiineilla ei ole sijaa sydäntaudin hoidossa vaan pikemminkin antaa objektiivista tietoa, jota tarvitaan päätettäessä, ovatko ne aiheellisia. Valinnan pitäisi perustua siihen, onko ennestään sydäntauti, mikä on kokonaisriski saada sydänkohtaus, kuinka terveellisiä ruokavaliosi ja elintapasi ovat ja mitä muita hoitoja olet jo kokeillut.

Ben Franklin sanoi, “Unssi ehkäisyä on naula paranemista.” Sydäntauti ei ole poikkeus. Interheart-tutkimuksen mukaan, jossa tarkasteltiin sepelvaltimon riskitekijöitä 51 maassa, 9 suurimpaan riskitekijään 10:stä voidaan vaikuttaa ravinto- ja elämäntapamuutoksilla.

Fimean kolesterolin haittavaikutusrekisteristä poimittua

Lähde Chris Kresser, MD

Suomennos Jussi Yli-Panula

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti